Kysyn vaan: Miksi lastenvalvojalle on vaikea päästä?

Kysyn vaan: Miksi lastenvalvojalle on vaikea päästä?

Vantaan Laurin saaman juttuvinkin mukaan lastenvalvojalle on Vantaalla todella vaikea saada aikaa. Pitääkö se paikkansa, perhe­asiain yksikön esimies Anneli Bergström?

– Kyllä se pitää paikkansa. Lastenvalvojilla on kaksi asiakasryhmää: asiakkaat, jotka tulevat sopimaan lasten huoltajuudesta, elatuksesta ja tapaamisista ja sitten on asiakkaat, jotka tulevat tunnustamaan isyyden. Isyyden tunnustamiseen aika järjestyy nopeasti, mutta sopimus­asioissa jonot ovat pitkät. Kysyntä on suurta.

Kuinka pitkään lastenvalvojan tapaamista joutuu odottamaan, jos nyt varaa ajan?

– Tällä hetkellä eroaville pareille jaetaan aikoja helmikuulle. Joitakin aikoja löytyy myös joulukuulle.

Mistä tällainen valtava kysyntä lastenvalvojan palveluille kertoo? Onko kyseessä vain kesän jälkeinen ruuhka?

– Ei, kyllä jonot ovat olleet pitkät jo kauan. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki asiakkaat eivät ole eroamassa, vaan lastenvalvojilta haetaan muutoksia myös vanhoihin sopimuksiin, jotka koskevat lapsen elatusta tai tapaamista.

Joillakin eroavilla pareilla välit voivat olla todella huonot ja lastenvalvojalle pitäisi päästä pian, jotta esimerkiksi elatuksesta saadaan sovittua. Mistä he voivat saada apua ennen lastenvalvojalle pääsyä?

– Vantaalla voi päästä perheasiain sovitteluun perheneuvolaan tai seurakuntien perheasian neuvottelukeskukseen. Siellä voi neuvotella lapsiin ja eroon liittyvistä asioista, mutta virallisia sopimuksia esimerkiksi raha-asioista siellä ei tehdä.

– Aina ei ole pelkästään pahaksi, että aikaa lastenvalvojalle joutuu odottamaan. Usein eroavat parit saavat sovittua asioi­ta helpommin, kun vähän aikaa kuluu.

Jaa tämä artikkeli:

Minuutissa mystikoksi

Villi city