null Kysyn vaan: Miten jättipalsamit hävitetään?

Kysyn vaan: Miten jättipalsamit hävitetään?

Vantaan ympäristökeskus kutsuu kaupunkilaisia jättipalsamitalkoisiin lauantaina 3.5 klo 11–13. Mistä on kyse, ympäristösuunnittelija Jarmo Honkanen?

– Jättipalsami on vieraslaji, joka hävittää alkuperäiskasvillisuutta ja jota pitää siksi ihmisvoimin kitkeä. Jättipalsamia on ollut pitkään eri puolilla Suomea, mutta viime vuosina se on yleistynyt nopeasti.

Onko jättipalsami muuten haitallinen kasvi kuin siten, että se vie alkuperäisiltä kasveilta elintilaa?

– Ei, mutta se leviää erityisesti purojen varsilla ja syrjäyttää muita kasveja. Kun se lakastuu, se jättää maan alttiiksi eroosiolle.

Miten kasvi tuhotaan?

– Jättipalsamia hävitetään ennen kaikkea kitkemällä. Se on yksivuotinen kasvi, joka otetaan maasta juurineen ennen kuin se kukkii eli alkukesästä.

Voiko torjunnassa käyttää mitään myrkkyjä?

– Tiheisiin kasvustoihin voi käyttää torjunta-ainetta. Näissä talkoissa käytämme luonnossa nopeasti hajoavaa etikkahappopohjaista torjunta-ainetta, jota on käytetty aiemminkin ja josta on hyviä tuloksia.

Jättipalsamitalkoisiin osallistuvia on pyydetty tulemaan Myyrmäessä Uomatien matonpesupaikalle ja Hakunilassa Palttinapolun eteläpäähän. Mistä saitte tietää, että näissä paikoissa esiintyy runsaasti jättipalsamia?

– Viime vuonna tehtiin vieraslajikysely, jossa juuri nämä paikat nousivat esiin sellaisina, joissa jättipalsamia esiintyy. Kuntalaiset ovat olleet tässä hyvin aktiivisia.

Jos talkoisiin osallistuu, miten pitää varustautua?

– Käsineet kannattaa ottaa mukaan ja muuten sään mukainen vaatetus. Kasvit eivät ole ihmiselle haitallisia, joten normaalit ulkovaatteet käyvät.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.