null Kysyn vaan: Saadaanko sosiaali­työn­tekijöitä lisää?

Kysyn vaan: Saadaanko sosiaali­työn­tekijöitä lisää?

Pääkaupunkiseudun kunnat vetosivat 12.2. Helsingin yliopistoon sosiaalityön aloituspaikkojen lisäämiseksi. Oliko vetoomuksesta hyötyä, sosiaalityön oppiainevastaava Ilse Julkunen Helsingin yliopistosta?

– Siihen on vielä liian aikaista vastata, mutta tiedekunta suunnittelee lisäävänsä aloituspaikkoja ja neuvottelee lisäpaikoista opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Opiskelupaikkoja on lisätty jo kolmena vuonna, erityisesti maisterivaiheen opintoihin.

Paljonko sosiaalityöhön on ollut hakijoita?

– Hakijoita on ollut valtavasti, noin 600 joka vuosi ja vain 20 otetaan sisään kevään haussa. Se on liian vähän.

Sosiaalityöntekijöiden suuri työmäärä ja työn vaativuus on ollut paljon esillä julkisuudessa. Onko se vaikuttanut hakijamäärään?

– Ei ole, vaan hakijoita on ollut jopa enemmän. Opiskelemaan hakee lahjakkaita nuoria ja erilaisista taustoista, esimerkiksi teologeja ja tekniikan alan ihmisiä. Ala houkuttaa, koska työ on luovaa ja haastavaa ja ihmiset tietävät, että työtä saa varmasti.

Kunnissa on paljon epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä, Vantaallakin 38 prosenttia. Keitä he ovat?

– On totta, että meidän opiskelijamme revitään töihin kesken opintojen ja opintojen loppuunsaattaminen voi jäädä. Sosiaalityössä saattaa olla myös muita aloja opiskelleita, jotka ovat saaneet sijaisuuden.

Mitä haluaisit sanoa nuorelle, jota sosiaalityöntekijän ammatti kiinnostaa, mutta jota mietityttää alan raskaus?

– Sosiaalityöntekijöiden työympäristö on haastava, mutta ala on yhteiskunnallisesti kiinnostava ja työssä ollaan tekemisissä ihmiselämän keskeisten kysymysten kanssa. Tieteenalana sosiaalityö tutkii eriarvoisuuden vähentämistä. Voi myös sanoa, että tämä on tulevaisuuden ala ja työympäristö on moniammatillinen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.