null Lämmin ruoka mullisti lasten koulunkäynnin Ruandassa – ”Oppilaat alkoivat kuunnella ja keskittyä” opettaja Lenotha Uyusabye kertoo

Koko maan kattava kouluruokaohjelma nosti Ruandan maanosansa edelläkävijöiden joukkoon. Varma ateria viitenä päivänä viikossa on nostanut ruandalaislasten oppimistuloksia ja vähentänyt nälkää merkittävästi. Umuravan alueen peruskoulussa luokalle jääminen on loppunut kokonaan.

Koko maan kattava kouluruokaohjelma nosti Ruandan maanosansa edelläkävijöiden joukkoon. Varma ateria viitenä päivänä viikossa on nostanut ruandalaislasten oppimistuloksia ja vähentänyt nälkää merkittävästi. Umuravan alueen peruskoulussa luokalle jääminen on loppunut kokonaan.

Ajankohtaista

Lämmin ruoka mullisti lasten koulunkäynnin Ruandassa – ”Oppilaat alkoivat kuunnella ja keskittyä” opettaja Lenotha Uyusabye kertoo

Kouluruokailu on yksi tehokkaimmista tavoista parantaa lasten terveyttä. Afrikassa koululounastamisen mallimaa on Ruanda. Suomi vie ideaa maailmalle.

Matematiikan opettaja Lenotha Uyusabyen työ muuttui kertaheitolla viitisen vuotta sitten.

– Oppilaat alkoivat kuunnella ja keskittyä, Uyusabye sanoo.

Lenotha Uyusabye opettaa ruandalaisessa Umuravan alueen peruskoulussa. Aiemmin oppilaat olivat etenkin iltapäivisin niin uuvuksissa, että heidän päänsä pilkkivät. Lasten voimat olivat lopussa, koska heillä oli nälkä.

Muutos johtui koulun keittiön laajennuksesta. Sinne tuotiin suuret puulla lämpiävät padat. Keittiöön palkattiin kokki ja kaksi keittäjää, jotka alkoivat valmistaa koko koulun 900 oppilaalle lounasta. Näky on samanlainen Ruandan kaikissa muissakin kouluissa.

Vierailupäivänä padoissa valmistuu riisiä ja vihanneksilla höystettyä papukastiketta. Keittäjät kaatavat joukkoon myös pientä kuivattua kalaa.

Lenotha Uyusabye kertoo ruokatarjoilun vaikutuksen olleen välitön.

– Oppilaat alkoivat myös muistaa, mitä heille opetin, Uyusabye sanoo.

Sama muutos tapahtui muissakin luokissa, rehtori Marthe Mukamanzi vahvistaa.

– Arvosanat paranivat ja luokalle jääminen loppui oikeastaan kokonaan. Ero on aivan valtava, Mukamanzi sanoo.

Raha tulee takaisin jopa 35-kertaisena

Kouluruokailu on yksi tehokkaimmista keinoista parantaa lasten terveyttä ja hyvinvointia. Se myös vähentää eriarvoisuutta lasten välillä.

Laskelmien mukaan yksi kouluruokaan sijoitettu rahayksikkö, olipa se sitten ruandan frangi tai euro, tulee takaisin yhdeksän tai jopa 35-kertaisena.

Hyödyistä tärkein on lasten terveyden parantuminen. Ruandan kaltaisissa hauraissa ja vähävaraisissa maissa kouluruoka on monelle lapselle päivän ainoa varma ateria. Se varmistaa, etteivät lapset elä aliravitsemuksessa eikä heidän kehityksensä hidastu. Kouluruoka saa myös lapset sitoutumaan opiskeluun.

Ennen koronapandemiaa Ruandassa oppilaat lähtivät lounastunnilla kävelemään kotiinsa. Monen matka on pitkä, eivätkä kaikki lapset saaneet siellä syötävää. Väsyneinä ja nälkäisinä kaikki eivät jaksaneet kävellä takaisin kouluun. Enää lasten ei tarvitse tehdä hukkareissuja.

Yhteensä kouluruokaa saa maailmassa jo 466 miljoonaa lasta.

Ruandasta on muutamassa vuodessa tullut afrikkalaisen kouluruokailun mallimaa. Ruandan valtio loi koronapandemian jälkeen kansallisen kouluruokaohjelman, joka nosti Ruandan yhdeksi niistä harvoista maista, joissa kaikille lapsille tarjotaan lämmin kouluruoka. Yhteensä ruokaa saa neljä miljoonaa lasta esiopetuksessa sekä kaikissa julkisissa ja valtion tukemissa kouluissa.

Kouluruokailun suosio on kasvussa kaikkialla maailmassa. Se on menestystarina, jonka soisi näkyvän maailman uutisissa. Vuoden 2020 jälkeen noin 80 miljoonaa uutta lasta on alkanut saada koulussa ruokaa. Yhteensä kouluruokaa saa maailmassa jo 466 miljoonaa lasta.

Tytöt jatkavat koulussa ruuan voimalla

Oppimistulokset ovat Ruandassa parantuneet kouluruokailun alkamisen jälkeen merkittävästi. Myös koulunkäynnin keskeytykset ovat vähentyneet. Etenkin tytöt jatkavat nykyään opiskelemista aiempaa pidempään. Syy liittyy usein kotiväkeen. Kun koulussa saa ruokaa, vanhemmat kannustavat käymään koulua. Paine ruokkia lapsia päivällä on pois heidän vastuultaan.

Ruandassa koulukeittiöt ovat yksinkertaisia. Harvassa keittiössä on kylmälaitteita, joten ruoka valmistetaan alusta asti samana päivänä. Papujen liottaminen ja keittäminen alkaa Umuravan alueen peruskoulussa jo aamuviideltä.

Ruandassa koulukeittiöt ovat yksinkertaisia. Harvassa keittiössä on kylmälaitteita, joten ruoka valmistetaan alusta asti samana päivänä. Papujen liottaminen ja keittäminen alkaa Umuravan alueen peruskoulussa jo aamuviideltä.

Yksin Ruanda ei kouluruokailua kuitenkaan pysty järjestämään. Se saa apua kansainvälisiltä järjestöiltä, kuten World Visionilta. Se toimittaa Ruandan kouluihin puhdasta vettä maksamalla vedenpuhdistimia.

Vierailukohteessamme Umuravassa koulun takapihalle on kouluruokailun alkaessa perustettu kasvimaa. Sieltä keittäjät saavat sadekausina pataan tuoreita vihanneksia. Tietyillä alueilla oppilaat ovat saaneet koulusta kotiin vietäväksi hedelmäpuiden taimia, jotka muutamassa vuodessa alkavat tuottaa satoa perheiden ruokapöytiin.

Jokaisen koululaisen perheelle tulee kouluruuasta erillinen maksu, joka on kolmelta kuukaudelta noin 57 eurosenttiä. Köyhimmille perheille se on kuitenkin liikaa eivätkä he pysty maksamaan sitä. Jotta kaikki lapset saavat koulussa ruuan, World Vision maksaa vähävaraisimpien lasten kouluruokamaksut.

Suomi tukee kouluruokailua

Suomen valtio tukee kouluruokailua useissa hauraissa maissa kahdenvälisin sopimuksin sekä rahoittamalla Maailman ruokaohjelmaa (WFP). Osa ulkoministeriön tuesta kulkee Suomen World Visionin kautta. Yhdessä suomalaislahjoittajien varojen kanssa World Vision tukee kouluruokailua ja lasten olosuhteita Ruandan lisäksi kymmenissä maissa.

Parhaillaan Ruandan World Vision kehittää uudenlaista prototyyppiä keskuskeittiöistä. Aiemmin järjestön asiantuntijat kehittivät koulukäyttöön käsienpesuasemia sekä hygienialtaan nykyistä parempia vessoja. Ne ovat jo laajasti käytössä.

Osassa kouluista on myös tyttöjen huoneeksi kutsuttu tila, jonne voi vetäytyä kuukautisten aikaan peseytymään ja lepäämään. Sen on todettu vähentävän tyttöjen poissaoloja kuukautisten aikaan, mikä puolestaan näkyy parantuneina oppimistuloksina.

Lähteet: World Food Program (WFP), Kouluruokakoalitio, World Vision, Ruandan opetusministeriö

Suomi sai kouluruokasuurlähettilään

Suomen valtio on nostanut profiiliaan maailmaanlaajuisena kouluruuan asiantuntijana. Viime vuonna ulkoministeriö nimitti Anu Saarelan Suomen ensimmäiseksi kouluruokasuurlähettilääksi. Pitkän diplomaattiuran tehnyt Saarela on aiemmin työskennellyt muun muassa Irakin ja Israelin Suomen suurlähettiläänä.

Suomi toimii myös kansainvälisen kouluruokakoalition puheenjohtajamaana yhdessä Brasilian ja Ranskan kanssa. Koalition tavoitteena on jakaa onnistuneita käytäntöjä maiden välillä, jotta maat voivat itse rahoittaa ja parantaa kouluruokailua. Viime vuonna viranomaisryhmä Indonesiasta tuli Suomeen oppimaan meidän tavastamme järjestää kouluruokailu.

Suomi on maailman ensimmäinen maa, joka vakinaisti kouluruokailun säätämällä siitä lain 1943. Maksuton kouluruoka auttoi suomalaislapsia nousemaan pula-ajan aliravitsemuksesta. Myös suurlähettiläs Anu Saarela kävi aikoinaan koulun kanssa keräämässä marjoja koululle. Tuohon aikaan monet perheet toivat koulun keittiöön perunaa ja muuta satoa.

Samanlaisia yhteisponnistuksia ruuan tuottamiseksi hyödynnetään nyt kehittyvissä maissa, mutta hyvät ideat ovat monenlaisia. Indonesialaisdelegaatio kiinnostui muun muassa suomalaisesta hygieniapassijärjestelmästä.

Suomessa on uutisoitu, etteivät kaikki suomalaislapset ja nuoret syö kouluruokaa päivittäin. Terveyden ja hyvinvointilaitoksen toteuttamissa kouluruokakyselyissä nousee toistuvasti esiin, että osa lapsista jättää ruokailun väliin. Syinä on pidetty muun muassa sosiaalisen median luomia ihanteita sekä kaveriporukan painetta lähteä lähikaupan paistopisteelle. Silti monelle kouluruoka on Suomessakin erittäin tärkeä ja osassa kouluista etenkin maanantaisin kattilat tyhjenevät nopeasti.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin ilmaisia uutiskirjeitä.