Mimosa Hedberg ei ollut suunnitellut lähtevänsä töihin Aasiaan, mutta päätyi töihin Nepaliin. Maasta syntyi myös kirja, Rakkaudesta Kathmanduun.
Mitä hyötyä kehitysyhteistyöstä on? – Mimosa Hedberg on nähnyt, kuinka kaikkein köyhimmät nepalilaiset pystyvät parantamaan elämäänsä
Joillakin Nepalin syrjäseuduilla tytöt ja naiset eristetään kuukautisten ajaksi karjavajaan. Siellä heitä kiusaavat kylmä, nälkä, häkä ja väkivallan pelko. Perinne on yksi kehitysyhteistyön haasteista, joihin viestintäasiantuntija Mimosa Hedberg on törmännyt.
Onneksi myös edistystä tapahtuu. Nepalissa viisi vuotta työskennellyt Suomen Lähetysseuran viestintäasiantuntija Mimosa Hedberg kertoo konkreettisia esimerkkejä kehitysyhteistyön tuloksista kirjassaan Rakkaudesta Kathmanduun (SLS 2023).
Hedberg on työssään kolunnut Nepalin syrjäkyliä tiettömien taipaleiden takana ja tavannut paljon tavallisia köyhiä ihmisiä – niin syrjäytettyjä, että kaupunkilaiset, keskiluokkaiset nepalilaisetkaan eivät tunne ketään sellaisista oloista.
Nepalissa on yli sata eri kieli- ja etnistä ryhmää. Lisäksi kastit erottavat ihmisiä, siitä huolimatta, että kastilaitos on virallisesti lailla kielletty jo kauan sitten. Myös Hedberg on oppinut tunnistamaan sukunimestä, mihin kastiin ihminen kuuluu.
Mitä tapahtuu, jos ette enää eristäydy?
Länsi-Nepalissa, jossa Lähetysseurakin toimii, on vielä vallalla vanha hindulainen perinne. Naiset ja tytöt eristetään kuukautisten ajaksi vajaan, koska kuukautisia pidetään epäpuhtaina. Mimosa Hedbergin kirjaansa haastattelema 35-vuotias Anita Shahi kertoo: ”Jouduin kuukautisteni ajaksi vuohivajaan. Minulle annettiin syötäväksi vain suolaa, chiliä ja roti-leipää. En saanut mennä kotitaloomme sisälle, en edes lähelle taloa.”
Anita kertoi Hedbergille vajan kauheuksista. Hyönteiset ryömivät korviin, ja sadekaudella vajaan saattoi tulla käärmeitä. Talvella oli kauhean kylmä. Ja niin kuin ei tässä olisi ollut kyllin, hän joutui vielä pelkäämään kylän miehiä – joku saattaisi tulla vajaan ja raiskata.
Suomalainen ei voi tulla tuputtamaan omia ratkaisujaan ja heristämään sormeaan.
Muutos kylässä alkoi Lähetysseuran paikallisen yhteistyökumppanin, Sahas-järjestön, perustamasta naisten ryhmästä. Anita Shahi kävi vihannesviljelykurssin ja alkoi viljellä kasviksia sekä omalle perheelleen että myyntiin. Hän kävi kanankasvatuskurssin, sai hankkeelta 20 kanaa ja hankki lisätuloja myymällä munia. Jossain vaiheessa Sahasin työntekijät alkoivat kannustaa kylän naisia luopumaan kuukautiseristyksestä. ”He ehdottivat, että katsotaan, mitä käy, jos ette eristäydykään. Olimme aluksi pelokkaita. Mitä jos jumalat suuttuvat tai perheenjäsen kuolee?”
Anita uskaltautui majoittumaan miehensä kanssa samaan huoneeseen kuukautisten aikana. Hän joi myös maitoa, mikä oli kiellettyä. Eikä mitään pahaa tapahtunut!
– Kuukautissyrjintä on surullinen, järkyttävä perinne. Selvää on myös, että työn siitä luopumiseksi on lähdettävä paikallisista ihmisistä. Suomalainen ei voi tulla tuputtamaan omia ratkaisujaan ja heristämään sormeaan, Mimosa Hedberg sanoo.
Naiset saivat hukkaan menneet viikot takaisin
Kun nepalilainen naistyöntekijä kertoo kyläläisille lopettaneensa itse eristäytymisen eikä mitään pahaa tapahtunut, esimerkin voima on suuri. Hedbergin mukaan on myös tärkeää keskustella koko yhteisön kanssa ja saada aikaan kollektiivinen päätös. Jos yksi nainen lopettaa eristäytymisen ja sato menee pilalle, nainen saa syyt niskoilleen.
Mimosa Hedberg haastattelee Dil Kumari Bishwakarmaa, kastitonta dalit-naista, ilmastonmuutoksen vaikutuksista pienviljelijän elämään. Tulkkina toimii Sahas-järjestön työntekijä. Kuva: Sahas Nepal.
Länsimaisia avustustyöntekijöitä syytetään helposti pyrkimyksistä muuttaa alkuperäistä kulttuuria. Hedberg korostaa, että Lähetysseura haluaa muuttaa vain selvästi terveydelle haitallisia perinteitä. Myös järkiperustelut auttavat.
– Kyläkehityshankkeen naisille on kerrottu, että heidän viljelmänsä tuottavat paljon paremmin, kun naiset pystyvät hoitamaan niitä kokoaikaisesti. Kuukautissyrjinnän takia joka neljäs viikko heidän ajastaan menee hukkaan.
Anitan Shahin kotikylässä Kalikotin alueella koko kylä on luopunut haitallisesta perinteestä, ja samaa kuuluu muistakin kylistä. Nepalin hallitus on ottanut tiukan linjan kuukautissyrjintään ja määrännyt siitä sakkorangaistuksen.
– Seuranta on kuitenkin haastavaa, kun valtiolla ei ole siihen resursseja. Siksi se on paljolti järjestöjen vastuulla, Hedberg lisää.
Eristyksellä on Hedbergin mukaan monia muotoja, lievempiäkin. Toisaalta ilmiö ei ollut kovin tuttu hänen kathmandulaisille ystävilleenkään.
Yksin Kathmandussa koronan kourissa
Mimosa Hedberg on itsekin viettänyt viikkoja eristyksessä Nepalissa. Ei tosin kuukautisten vuoksi, vaan koronan. Ensin hän oli kaksi viikkoa karanteenissa syyskuussa 2020 palattuaan Suomesta, ja heti perään hän sairastui koronaan.
Yksin sairastaminen oli pelottavaa. Seinät tuntuivat kaatuvan päälle, ja välillä oli vaikea hengittää. Ystävät toivat hänelle ruokaa oven taakse – riisiä, linssejä ja banaanikakkua.
”Minähän olen tieten tahtoen halunnut palata Nepaliin, tietäen, että pandemia maassa pahenee vauhdilla”, Hedberg suomii itseään kirjassa, jonka nimi on paljonpuhuva: Rakkaudesta Kathmanduun.
Kirjassaan Hedberg kuvaa valloittavasti ja ihastuneesti nepalilaista elämänmenoa, ihmisiä ja maisemia, kaunistelematta kuitenkaan saasteita, kaoottista liikennettä ja yhteiskunnallisia kuiluja. Hän pohtii kiinnostavasti myös järjestettyjä avioliittoja ja rakkausavioliittoja.
Minulle tuli kyllä yllätyksenä, miten Nepal kolahti.
Voiko kokonaiseen maahan rakastua?
– Ehdottomasti voi! Minulle tuli kyllä yllätyksenä, miten Nepal kolahti. Minulla ei ollut tullessani mitään intohimoja maata kohtaan enkä ollut suunnitellut päätyväni töihin Aasiaan, Mimosa Hedberg kertoo.
Valmistuttuaan konfliktintutkimuksen maisteriksi hän työskenteli puolisen vuotta Myanmarissa, YK:n UNOPS-toimistossa viestintäassistenttina.
– Tykkäsin Myanmarista. Tuo jakso oli vähän kuin varpaan kastamista veteen, alkusysäys minun tarinalleni Aasiassa, hän tuumii nyt, kuutisen vuotta myöhemmin.
– Pikkuhiljaa Nepal ui mieleeni, kun opin sitä tuntemaan. Ydin ovat ihmiset. Ihmiset ovat niin lämpimiä ja erityisiä, sanoo Hedberg, joka ystävystyi nopeasti sekä työ- että harrastuskavereiden kanssa.
Hän myös puhuu nepalin kieltä, vaikka työkieli onkin englanti.
Viidessä vuodessa tälle naiselle on tapahtunut paljon. Hän alkoi jo pikkuhiljaa harkita asettuvansa pysyvämmin Nepaliin. Tuohon kiehtovaan maahan, jossa hän oli kokenut kaksi isoa henkilökohtaista kriisiä: eron suomalaisesta aviomiehestä ja koronapandemian sairastumisineen ja pitkine eristyskausineen, ja selvinnyt molemmista. Sitten tuli uusi yllätys: hän rakastui nepalilaiseen mieheen. Pari avioitui nopeasti, koska Nepalissa se kuuluu asiaan.
Nyt Mimosa Hedberg ja hänen puolisonsa ovat Suomessa, sillä perheen esikoinen syntyy syksyllä. Vuodenvaihteessa heidän on tarkoitus palata rakkaaseen Kathmanduun.
– Naimisiinmeno on iso asia Nepalissa. Järjestetyt avioliitot ovat edelleen yleisiä, ja ne voivat olla jopa kestävämpiä kuin rakkausavioliitot, sanoo Mimosa Hedberg.
Kehitysyhteistyön leikkaukset huolettavat
Lähetysseura on toiminut Nepalissa vuodesta 1977 asti. Alusta asti työ pääosin hindulaisessa maassa on painottunut kehitysyhteistyöhön eli kansainväliseen diakoniaan, koska hengellistä työtä ei ole saanut tehdä. Nykyisin työn isoja teemoja ovat ilmastonmuutos ja ruokaturva, koulutus sekä vammaisten ihmisten ihmisoikeudet.
Nepal on yksi haavoittuvimmista maista ilmastonmuutoksen suhteen. Siihen varaudutaan erityisesti kouluttamalla pienviljelijöitä, jotta he voivat vastata ilmastokestävästi katastrofeihin ja pystyvät ruokkimaan perheensä ankarissakin oloissa.
Julkisten koulujen kanssa Lähetysseura tekee yhteistyötä kouluttamalla koulukuraattoreja. Nepalissa lapset kyllä aloittavat koulun, mutta koulupudokkaita on paljon. Se johtuu köyhyydestä, sisällissodan jäljistä ja luonnonmullistuksista.
– Koulukuraattorit osaavat tunnistaa oppimisvaikeuksia ja ohjata lapsia tarvittaessa terveydenhuollon ammattilaisille. Kun lapset voivat hyvin, koulupudokkuus vähenee, Mimosa Hedberg kertoo.
Vammaiset ihmiset on perinteisesti haluttu piilottaa kotiin. Koska hindut uskovat karmaan ja jälleensyntymään, vammaisuutta on pidetty rangaistuksena – tavallaan itse aiheutettuna ongelmana. Vammaisuuden kategoriaan lasketaan Nepalissa myös mielenterveysongelmat.
– Vammaisten ihmisten asema on kuitenkin parantunut Nepalissa paljon viime vuosina. On hienoa, että vammaisten ihmisoikeudet saadaan lakeihin ja rakenteisiin, Hedberg sanoo.
Suomen hallitusohjelman mukaan kehitysyhteistyön rahoitusta tullaan leikkaamaan tuntuvasti. Vielä ei voi tietää, mitä se merkitsee Lähetysseuran työlle Nepalissa.
– Toivottavasti leikkaukset eivät ole niin äkkinäisiä kuin vuonna 2015. Olisi kauhea tilanne kertoa vammaisjärjestölle, että neljän vuoden hanke loppuukin kahden kuukauden päästä.
Kehitysyhteistyöhankkeista on helppo löytää myös epäonnistumisia. Mimosa Hedberg muistuttaa, että kehittyvissä maissa ei toimita Suomen kaltaisissa oloissa.
– Teemme työtä vaikeimmissa paikoissa kaikkein köyhimpien yhteisöissä, joissa yritykset eivät juuri toimi. Korruptiota on ja rikkomuksia tulee. Ne pulpahtavat kyllä seurannassa esiin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Autoritaariset valtiot kasvattavat vaikutusvaltaansa” – Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu ovat huolissaan kehitysyhteistyön lisäleikkausten seurauksista
AjankohtaistaHallitus päätti kehysriihessään uusista 50 miljoonan euron lisäleikkauksista kehitysyhteistyöhön. Lisäksi aiempia leikkauksia aikaistetaan.
Mielipide: Lähetysseuran työ Thaimaassa jatkuu
Puheenvuorot
