Rauno Juhola arvostaa työtä, jota muun muassa Lääkärit yli rajojen -järjestö ja kirkkojen järjestöt tekivät Ruandassa. Kuva: Esko Jämsä
Vantaalainen Rauno Juhola joutui 24-vuotiaana keskelle Ruandan kansanmurhaa – ”Ihminen, jolla on yhtään empatiakykyä, ei voi olla auttamatta toista hädässä”
Rauno Juhola osallistui nuorena Ranskan muukalaislegioonan operaatioon, jolla pyrittiin pysäyttämään kansanmurha Ruandassa. Hän näki läheltä sekä pysäyttävää pahuutta että pyyteetöntä hyvyyttä.
Entinen ammattisotilas ja nykyinen yritysjohtaja Rauno Juhola on hiljaa. Silmäkulmat kostuvat.
Toimittajan kysymys tuo mieleen talon, jossa makasi raskaana ollut nainen vatsa auki viillettynä. Tuossa tilanteessa hän sanoi taisteluparilleen antavansa mieluummin oman henkensä kuin näkemiensä kaltaisten raakuuksien jatkua.
– Yksikään eläin ei ole niin raaka kuin ihminen. Eläin tappaa syödäkseen ja selviytyäkseen. En voi millään selittää sitä tajutonta raakuutta, mitä Ruandassa kohtasin, Juhola sanoo ja kertoo ristineensä kyseisen kylän Helvetiksi.
Ruandan sisällissodasta tulee nyt 30 vuotta. Siellä surmattiin sadassa päivässä 800 000 ihmistä, iso osa viidakkoveitsillä.
Juhola oli vuonna 1994 Ruandassa Ranskan muukalaislegioonan 13. puoliprikaatin legioonalaisena. Hänen yksikkönsä ja muut ranskalaiset joukot, yhteensä 2 500 miestä, yrittivät pysäyttää joukkomurhia, kerätä pois aseita ja perustaa pakeneville siviileille suojavyöhykettä.
Elämän ottaminen on helppoa, paljon vaikeampaa on pelastaa se.
Ranskan valtiolla oli alueella toki myös muita motiiveja. Se oli pitkään tukenut hutujen hallintoa ennen kuin äärihutut käynnistivät järkyttävän tutsien tappamisen. Kun kansanmurhan laajuus selvisi, Operaatio Turkoosista tuli selkeämmin humanitaarinen. Sillä oli YK:n turvallisuusneuvoston mandaatti.
Rauno Juhola liikkui Ruandassa Ranskan muukalaislegioonan VLR-maastoautolla. Kuva: Rauno Juholan kotialbumi.
Kansanmurhaa edelsi Ruandan mediassa ja etenkin radiossa vihakampanja, jossa tutsien ihmisarvo kiistettiin ja heidät leimattiin pahoiksi. Sen seurauksena Juhola yksikköineen kohtasi edetessään kyliä ja kaupunkeja, joissa tutsien asunnot oli merkitty rastilla ja niiden asukkaat surmattu mitä hirveimmillä tavoilla. Omaisuus oli varastettu.
Tapahtumien tausta ulottuu Belgian siirtomaavaltaan. Belgialaiset jakoivat kansanryhmät etuoikeutettuihin tutseihin ja huono-osaisiin hutuihin, joiden rodullisia eroja perusteltiin 1930-luvulla nenien pituutta mittaamalla. Kansanryhmä merkittiin henkilökorttiin.
Kun hutut nousivat valtaan, osat vaihtuivat. Kansanmurha käynnistyi, kun äärihutut ampuivat itse alas rauhanneuvotteluista palaamassa olleen presidentti Juvénal Habyarimanan lentokoneen ja syyttivät siitä tutsikapinallisia.
Koskaan voinut tietää, mikä odotti seuraavan kukkulan takana
Kainuulaisessa työläisperheessä kasvanut Rauno Juhola oli vuonna 1990 muuttanut Helsinkiin ja ryhtynyt autokauppiaaksi. Hän joutui huijatuksi ja sai niskoilleen jättivelan.
Lama-Suomessa Juhola ei keksinyt muutakaan tapaa maksaa velkansa kuin värväytyä Ranskan muukalaislegioonaan, josta oli ollut juttua mediassa. Legioonalaisilla oli hyvä palkka, ja fyysisesti kovakuntoiselle miehelle ammattisotilaan ura vaikutti hyvältä vaihtoehdolta.
Sisällissodan aikana Ruandaan sijoitetut YK-joukot eivät pystyneet estämään tappamista, sillä niillä ei ollut oikeutta käyttää aseita kuin itsepuolustukseksi, eikä aina edes silloin. Kymmenen belgialaista rauhanturvaajaa tapettiin ja suuri osa YK-sotilaista vedettiin pois.
Ranskan muukalaislegioonan sotilaita etenemässä ruandalaisella tiellä. Vastaan kävelee joukko pakolaisia. Kuva: José Nicolas, kirjasta Operaatio Turkoosin taistelija.
Ruandaan lähetetyllä legioonalla ei ollut tällaisia rajoitteita, ja niiden tukena oli helikoptereita ja hävittäjiä. Aseita jouduttiin myös käyttämään, kerrotaan Kari Kallosen kirjoittamassa Rauno Juholan elämäkerrassa Operaatio Turkoosin taistelija (Readme 2023).
Juhola oli rivisotilas, joka ei tiennyt Ruandan tilanteen taustoista tai Ranskan politiikasta. Sitä mieltä hän oli, että nyt oltiin oikealla asialla ja että oli kiire. Ensimmäiset linja-autoihin surmatut ihmiset – miehiä, naisia ja lapsia – tulivat vastaan 15 ajokilometrin jälkeen. Sen jälkeen ei koskaan voinut tietää, mitä odotti mutkan tai seuraavan kukkulan takana.
– Olen nähnyt röykkiöittäin ruumiita ja kohdannut ihmisiä, joiden elämästä olivat jäljellä viimeiset sekunnit. Pahuutta tuli vastaan niin paljon, että siihen alkoi turtua.
Legioonalaiset raivasivat tietä perässään tuleville auttajille
Kerran Rauno Juhola käytti määräysten vastaisesti omat hätäensiaputarvikkeensa vaikeasti haavoitetun naisen auttamiseen. Yksin kävelleelle lapselle hän antoi sadekankaisen ponchonsa.
– Ihminen, jolla on yhtään empatiakykyä, ei voi olla auttamatta toista ihmistä hädässä. Tärkein arvo, jonka omassa lapsuudenkodissani Kainuussa opin, on lähimmäisenrakkaus. Koulussa menin väliin, kun jotakuta yritettiin kiusata.
Legioonalaiset käyttivät aseitaan tai niiden uhkaa lopettaakseen väkivallan ja pyrkivät riisumaan vastaantulevia joukkoja ja puolisotilaallisia ryhmiä aseista. Näin he raivasivat tietä perässään tuleville auttajille, kuten Lääkärit ilman rajoja -järjestön työntekijöille. Heitä Rauno Juhola arvostaa yli kaiken samoin kuin kirkkojen ja niiden lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestöjen väkeä.
– Elämän ottaminen on helppoa, paljon vaikeampaa on pelastaa se, Juhola sanoo.
Sain sielunrauhan, kun näin, että hutut ja tutsit elävät nyt sovussa.
Juhola kertoo kirkon työntekijöistä, jotka liftasivat legioonan kyytiin päästäkseen auttamaan ihmisiä. Se henkinen ja hengellinen työ, jota kirkot ja niiden järjestöt maailmalla tekevät, on hänen mielestään ensiarvoista. Kun haavat on paikattu, kirkkojen apu auttaa ihmisiä selviytymään ja jatkamaan elämäänsä.
Erityisen tärkeää on koulutus. Nuorissa on tulevaisuus niin Afrikassa kuin Suomessa. Sen Juhola on elämässään oppinut.
– Raamatussa opetetaan anteeksiantoa. Se on ollut tärkeä opetus myös Ruandassa, missä pääsin viime kesänä käymään uudestaan kirjailija Kari Kallosen kanssa. Sain sielunrauhan, kun näin, että hutut ja tutsit elävät siellä nyt sovussa.
Järkyttävät tapahtumat nousivat uudelleen Rauno Juholan mieleen kirjaa tehdessä. – Voi sanoa, että olen monta nenäliinaa joutunut käyttämään silmien pyyhkimiseen, hän kertoo. Kuva: Esko Jämsä
Kaikki sodat alkavat huonosta diplomatiasta
Palattuaan Ruandasta Rauno Juhola on toiminut muun muassa vesi- ja maanrakennusalan yrittäjänä. Hän maksaa mielellään kirkollisveroa ja huolehtii muistakin veroista, joita tarvitaan hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen. Kun hänelle ehdotettiin yrityskaupasta saatujen tulojen siirtämistä veroparatiisiin, hän kieltäytyi.
Juhola arvostaa erityisesti kirkon työtä lasten, nuorten ja heikompiosaisten hyväksi.
Kahdeksan vuotta muukalaislegioonassa palvellut Juhola on sitä mieltä, että yhtään sotaa ei pitäisi käydä. Heikomman puolustamiseksi aseita on kuitenkin joskus pakko käyttää. Jos hän olisi nuorempi ja perheetön, hän olisi nyt Ukrainassa puolustamassa maata.
– Kaikki sodat alkavat huonosta diplomatiasta ja vallanpitäjien sokaistumisesta omaan valtaansa. Arvostan presidentti Martti Ahtisaarta, joka teki rohkeasti ja sitkeästi työtä rauhan puolesta. Aion viedä kukkia hänen haudalleen. Hänen kaltaisiaan sovittelijoita tarvittaisiin lisää.
Kenttäsairaalan kautta kulki 2 253 potilasta
Toisen näkökulman Ruandan sisällissodan tapahtumiin tuo maan pääkaupungissa Kigalissa Punaisen Ristin kenttäsairaalassa työskennellyt kirurgi Seppo Salminen.
Hän on yhdessä toimittaja Leena Hirvosen kanssa kirjoittanut kirjan Kirurgina Ruandassa (WSOY 2024) työstään sodan keskellä. Leikkauspöydälle päätyi sekä tappajia että heidän uhrejaan. Salminen hoiti niin synnytyksiä kuin amputaatioita valtavassa paineessa ja jopa hengenvaarassa. Työpäivät venyivät pitkiksi.
”Olen ollut tässä helvetin esikartanossa jumalan ja saatanan jakamalla leikkikentällä kolmatta kuolemantäyteistä kuukautta”, Salminen kuvaa tilannetta.
Kaikkiaan klinikan kautta kulki 2 253 potilasta. Salmisen mukaan luku on häviävän pieni suhteessa siihen ihmismäärään, jota klinikka ei ehtinyt tai voinut auttaa, ja järkyttävän pieni verrattuna siihen joukkoon, joka kansanmurhassa teurastettiin ilman pienintäkään armoa.
Sairaalan henkilökunnalla oli rohkeutta näyttää sairaalaa tarkastaneille voittajien eli tutsien upseereille, että kaikki potilaat, tutsit ja hutut, ovat lopulta samanlaisia ihmisiä. Miten? Riisuttamalla potilaiden vaatteet ja osoittamalla kuten Pilatus Jeesusta: Katso ihminen. Sotilaat poistuivat.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Koskaan ei kannata luovuttaa” – Kenialaisaktivistit osoittavat esimerkillään, että suurikin elämänmuutos on mahdollinen
Hyvä elämäHelinä Rautavaaran museossa Espoossa on auennut From Zero to Hero -näyttely, jossa on esillä aktivistien elämään liittyviä esineitä.
