null Länsimäen kirkko on kohtaamispaikka kahden kaupungin rajalla

Kanttori Riikka Jäntti (keskellä) vetää muskaria. Kuva: Sirpa Päivinen

Kanttori Riikka Jäntti (keskellä) vetää muskaria. Kuva: Sirpa Päivinen

Länsimäen kirkko on kohtaamispaikka kahden kaupungin rajalla

Länsimäen kirkon ikkunasta näkyy Helsinki. Alueen asukkaille kirkko on tärkeä paikka, josta saa niin aamiaista kuin vertaistukeakin.

– Kaupungin raja menee tuossa, noiden talojen välissä, näyttää diakonissa Mirja Jalo toimistonsa ikkunasta.

Vantaan Länsimäki vaihtuu Helsingin Mellunmäeksi huomaamatta. Ei eroa kadulla kulkiessaankaan huomaa. Samanlaisia kerrostaloja, pizzapaikkoja ja lähiökuppiloita molemmissa. Ehkä suurin ero on se, että Mellunmäessä on metroasema ja Länsimäessä oma kirkko. Alun perin seurakuntataloksi rakennettu kirkko täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Metroasema on kolme vuotta nuorempi.

Kaupunkien raja on myös seurakuntaraja: Länsimäki kuuluu Hakunilan seurakuntaan, Mellunmäki Mikaelin seurakuntaan. Hakunilan kirkkoherra Hans Tuominen tosin arvioi, ettei seurakuntienkaan raja juuri ihmisten arjessa näy.

Ensi syyskuusta alkaen rajaa ylitetään ihan virallisesti, kun Länsimäen kirkolla alkaa toimia maanantaisin Mikaelin seurakunnan diakoniapäivystys. Myös omaishoitajien ryhmä siirtyy Länsimäkeen. Syynä on se, että Mikaelin seurakunta joutuu luopumaan joistakin Mellunmäessä sijaitsevista tiloistaan.

– Perjantaisin järjestämme yhdessä perhekahvilaa. Mikaelista tulee lastenohjaaja omien työntekijöidemme ja vapaaehtoisten avuksi, Tuominen kertoo.

– Tällainen yhteistyön alku poikii varmasti paljon hyvää. Saamme kirkonmäelle enemmän väkeä.

Kanttori Riikka Jäntti (keskellä) vetää muskaria.

Suvivirttä muskarissa

Perjantaiaamupäivisin Länsimäen kirkon ovi käy tiiviiseen tahtiin. Kävijöitä on 70–80. He ovat selvästi kahden kerroksen väkeä. Yläkertaan kapuaa vanhempia, lähinnä äitejä, vauvojen ja taaperoiden kanssa. Kiivetäänpä perässä.

Portin takana perhekahvilassa olisi tarjolla aamupalaa. Kymmenkunta muksua puuhailee lattialla, aikuiset rupattelevat pöytien ääressä. Sanna Dahlman odottelee kahvilassa muskarin alkua reilun vuoden ikäisten kaksospoikiensa Teemun ja Mikaelin kanssa. Dahlman hoitaa poikia kotona ja on huomannut, että päivät menevät mukavammin, kun välillä lähtee liikkeelle.

– Käymme jossakin parina, kolmena päivänä viikossa. Pojatkin tykkäävät nähdä muita lapsia.

Kanttori Riikka Jäntti vetää perjantaisin nonstoppina kolmea alle 3-vuotiaiden muskariryhmää. Muskarit ovat olleet niin suosittuja, että ensi syksynä aloittaa vielä neljäs ryhmä. Lapset käyvät ryhmissä vanhemman tai hoitajan kanssa.

– Näin pienten kanssahan se on lähinnä sitä, että aikuiset tekevät: laulavat, tanssittavat, hyppyyttävät, köröttävät.

Jäntin mukaan muskarit seuraavat kirkkovuotta ja sen juhlia. Nyt kevään päätteeksi tanssahdellaan Suvivirttä.

Kristiina Hanski (vas.), Juhani Heiskanen, Pentti Eskelinen ja Pirkko Toivoniemi puurolla.

Hartautta ja puuroa

Alakerrassa kirkon aulassa Pentti Eskelinen lueskelee ilmaisjakelulehteä hartaushetken alkamista odotellessaan. Eskelinen on asunut Länsimäessä kaksi vuotta.

– Jumalanpalvelukset ovat minulle ihan suolaa. Jumala on minulle tuki ja turva, varsinkin nyt, kun olen toipumassa vakavasta sairaudesta. Yleensäkin elämässä olisi hyvä huomata, kuinka Herra johdattaa, Eskelinen sanoo.

Hartauteen kirkkosaliin kokoontuu kymmenkunta ihmistä, enimmäkseen eläkeikään ehtineitä.

– Meille on annettu vapaa tahto, kuulummeko hyvän paimenen laumaan vai erkaannummeko siitä, muistuttaa diakoni Laura Alho puheessaan.

 

Uskoisin, että seura on vähintään yhtä tärkeä kuin puuro. Monet viipyvät kirkolla pitempäänkin. - diakoni Laura Alho

 

Hartauden jälkeen alkaa puurotarjoilu, ja lisää väkeä valuu pikkuhiljaa paikalle. Puuron ja kahvin ovat keittäneet vapaaehtoiset. Puurotarvikkeet ostaa seurakunta, mehut ja maitotuotteet saadaan Yhteinen pöytä -hankkeen kautta ja leivät lahjoituksena Fazerilta.

Puuroperjantain toiminnasta vastaava Alho kertoo, että monet käyvät paikalla säännöllisesti.

– Uskoisin, että seura on vähintään yhtä tärkeä kuin puuro. Monet viipyvät kirkolla pitempäänkin. Alueella on paljon yksin eläviä, joten tämä on myös kohtaamispaikka heille.

Pentti Eskelinen on saanut pöytäseurakseen Pirkko Toivoniemen, Kristiina Hanskin ja Juhani Heiskasen.

– Tämä on mukava hetki rentoutua ja päästä arkenakin kuulemaan Jumalan sanaa. Ja puuro on aivan ihanaa, Toivoniemi kiittelee.

Samoilla linjoilla on Hanski.

– Ihanaa, että kirkko on antelias ja huomioi ihmisiä näin. Hyvä aamiainen kyllä maistuu yksinäisille, hän sanoo.

– Hartaus oli ihan asiaa. Se panee hiljentymään ja miettimään, lisää Heiskanen.

Vapaaehtoinen Heini Svensk keittiössä.

Torstaimestan kävijät puhuvat 20 eri kieltä

Jos kirkolla perjantaisin on vauvaperheiden ja eläkeläisten kokoontumisajot, niin keitä täällä sitten muina päivinä käy? Mirja Jalo nappaa viikko-ohjelman käteensä ja alkaa luetella: kaksi kuoroa, varhaisnuorten kerhoja, martat, seniorikerho, peittopiiri, miestenpiiri, naisten raamattupiiri, lähetyspiiri, vertaisryhmiä. Tietysti messu ja pyhäkoulu.

– Kaikenlaista väkeä siis. Eri tilaisuuksiin ja toimintoihin osallistuu nelisensataa ihmistä viikossa. Ehdoton magneetti on alakoululaisten torstaimesta. Siellä saattaa kerrallaan olla yli 50 lasta, Jalo kertoo.

 

Eri kulttuureista tulevia ihmisiä on mukana ihan normaalissa seurakunnan toiminnassa. Kaikille tekee hyvää tutustua erilaisiin tapoihin olla ja ajatella. - diakoni Mirja Jalo

 

Torstaimestassa on tarjolla välipalaa, askartelua ja pelejä. Tärkeää on myös vapaaehtoisten mummojen seura.

– Kouluajan ulkopuolella lapset yleensä ovat omissa kulttuuriryhmissään. Täällä kaikki ovat yhdessä, Jalo kertoo.

Torstaimestassa puhutaan suomea, mutta sen kävijöillä on yli 20 eri äidinkieltä. Länsimäen asukkaista noin kolmannes puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Alue on ollut jo niin kauan monikulttuurinen, ettei tarvetta erityiselle maahanmuuttajatyölle Jalon mukaan ole.

– Me vain elämme arkea yhdessä. Eri kulttuureista tulevia ihmisiä on mukana ihan normaalissa seurakunnan toiminnassa. Kaikille tekee hyvää tutustua erilaisiin tapoihin olla ja ajatella.

Vertaistukea murrosikäisten vanhemmille

Anette Ruusuhovi pähkäili joskus kirkolla käydessään sitä, miten murrosikäiset osaavatkin olla hankalia. Hän oli myös huomannut, että mieli keveni toisten vanhempien kanssa jutellessa. Mirja Jalon ehdotuksesta Ruusuhovi rupesi toiseksi vetäjäksi murrosikäisten vanhemmille tarkoitettuun keskusteluryhmään.

– Juttelimme ja kahvittelimme joka toinen viikko. Ryhmä toimi vanhempien paineenpurkajana. Keskustelimme lasten käytöksestä, kotitöistä, rahasta ja kotiintuloajoista. Kaikki eivät tiedä, mitä heidän lapsensa tekevät iltaisin, ja monia huolettaa, että lapsi eksyy vääriin porukoihin, Ruusuhovi kertoo.

Ruusuhovi on yksi noin 30 vapaaehtoisesta, joiden ansiosta moni asia kirkolla sujuu. Ilman seurakuntalaisten työpanosta jäisivät esimerkiksi torstaimestan koululaiset ilman välipalaa ja perhekahvilasta ja puuroperjantaista puuttuisi kahvi ja puuro. Syksyn talkooviikon aikana seurakuntalaiset laittoivat tiloja ja kirkon pihaa kuntoon.

Kesäksi Länsimäen kirkko hiljenee. Tiistaisin kirkolla kuitenkin on ovet auki ja kahvia tarjolla.

– Ja jo kesälläkin voi tulla vapaaehtoiseksi esimerkiksi tarjoiluista vastaavaan Kuhankeittäjät-ryhmään, Mirja Jalo muistuttaa.

Diakoniksi opiskeleva Anne Koljonen toivottaa Johanna Korhosen tervetulleeksi hartauteen.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: