Lapset, nuoret, vanhukset ja kirkon kiinteistöt – nämä saivat pääkaupunkiseutulaiset äänestämään ennakkoon seurakuntavaaleissa
Toimittaja kävi katsomassa, miten seurakuntavaalien ennakkoäänestys sujui 4. marraskuuta Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä.
Etelä-Tapiolan lukion aulassa on kova puheensorina, mutta seurakuntavaalien äänestyspisteellä on hiljaista. Potentiaalisia äänestäjiä suuressa lukiossa olisi, äänestysikäraja seurakuntavaaleissa kun on vain 16 vuotta.
– Meillä on käynyt tänään tähän mennessä parisenkymmentä äänestäjää. Moni olisi tahtonut äänestää, mutta heillä ei ollut henkkareita mukana, vaalitoimitsijavuorossa ollut Tapiolan seurakunnan pappi Saara Alamäki kertoo.
Sitten paikalle saapuu 18-vuotias Mila Oksa. Hänellä on henkilöllisyystodistus mukana ja äänestäminen onnistuu.
– Olen itse isonen Tapiolan seurakunnassa ja isoskoulutuksessa muistuttettiin äänestämisestä ja siitä, että meidän äänillä on väliä, hän kertoo.
Ehdokasta etsiessään Oksa hyödynsi vaalikonetta.
– Nuoria koskevat asiat ovat tärkeitä. Kaikista asioista minulla ei ole vahvoja mielipiteitä, kun en ole niihin perehtynyt, joten nuoret edellä mennään. Kirkko on tuki kaikille ja auttaa kaikkia. Sellaisen puolesta äänestin.
Ensimmäistä kertaa elämässään pääsee äänestämään myös 18-vuotias Aida-Sofia Kouvonen.
– Aina kun pystyy jotenkin vaikuttamaan, se on tärkeää.
Myös hän hyödynsi vaalikonetta ehdokasta etsiessään.
– Nuorten ja perheiden toiminta on tärkeää, Kouvonen sanoo.
Lukiolaisten lisäksi paikalle saapuu myös Tuula Haila. Hän on kokenut äänestäjä, mutta äänestää ensi kertaa espoolaisena.
– Olen oikeastaan aina äänestänyt seurakuntavaaleissa, asuinpa missä tahansa. Lohjalla asuessani olin jonkin verran seurakunnan toiminnassa mukana. Tämä kuuluu perinteisiin, ja kyllähän sitä johonkin uskoo.
Ehdokkaan valinta meni vähän arvaamalla, kun ehdokkaiden joukossa ei ollut tuttuja.
– Tänä päivänä talous on tiukilla. Se on tärkeä asia, toisaalta myös seurakunnan toiminta itsessään. Se on monipuolista, sitä eivät ihmiset aina arvaakaan.
Heikki Norio äänestää usein ennakkoon, sillä varsinainen äänestyspäivä ei tuo hänelle mitään lisäarvoa, kuten sen suurempaa juhlavuutta.
Emma Villman kävi äänestämässä vauvan kanssa Myyrmannissa.
Armi Heikkilä kertoi, että sopivan ehdokkaan löytäminen oli vaikeaa. Lopulta hän luotti kokemukseen: ehdokas on aiemminkin toiminut luottamushenkilönä.
”Ne tiukkapipoisimmat äänestävät varmasti”
Myyrmannin kauppakeskuksessa Vantaalla oli ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä jopa vilkasta. Silloin tarvittiin välillä järjestyksenvalvojaakin paikalle, kun joku halusi antaa sen verran raivokasta palautetta kirkosta. Toinen ennakkoäänestyspäivä on sujunut leppoisasti.
– Yllättävän paljon on ollut kiinnostuneita. Tästä kun kävelee eri-ikäisiä ohi, moni pysähtyy katsomaan, että mikäs juttu tämä on. Olemme hyvässä paikassa, Vantaankosken seurakunnan pappi Jyrki Keinänen kertoo.
Heikki Norio on juuri äänestänyt.
– Katson, että tässäkin on tärkeää, että oma ääni kuuluu, sillä ne kaikista tiukkapipoisemmat äänestävät sataprosenttisen varmasti, Norio sanoo.
Sopiva ehdokas löytyi vaalikoneen avulla, vaikka siinä olleet kysymykset olivat vaikeita ja laajoja. Olisihan se ihanaa, että kirkko toisi rauhan maailmaan ja kukaan ei olisi köyhä, mutta mitä kirkko voi tehdä, Norio huomasi pohtivansa.
– Minulle tärkeää on se, että kirkko olisi lähellä ihmistä ja ihmiset tuntisivat olevansa tervetulleita kirkkoon.
Vantaalainen Risto Palanterä on seurannut kirkon toimintaa ja vaalitoimintaa läheltä ja halusi siksi äänestää. Hänelle tärkeitä asioita seurakuntatyössä ovat lapset ja vanhukset.
Emma Villman kävi äänestämässä mukanaan pieni vauva.
– Näen, että on tärkeää demokratian kannalta, että silloin äänestetään, kun on mahdollisuus.
Hän pitää tärkeänä erityisesti lapsiperheiden ja nuorten toimintaa seurakunnassa ja toivoo ehdokkaankin ajavan näitä asioita.
Myyrmäkeläinen Armi Heikkilä kertoo, että sopivan ehdokkaan löytäminen oli vaikeaa. Lopulta hän päätti luottaa kokemukseen.
– Tämä äänestämäni henkilö on muistaakseni aiemminkin ollut luottamushenkilönä.
– Ajattelen nuorisoa ja meitä vanhuksia, että meitä huomioitaisiin. Juuri keskusteltiin kahvilla siitä, että monilla nuorilla täytyy olla paha olo.
Helsinkiläinen Fanny Pohjakoski huomasi somessa vaalimainoksia, ja kaverikin muistutti somessa äänestämisestä. ”Halusin antaa äänen ehdokkaalle, joka huomioi kaikki seurakunnan jäsenet päätöksenteossa. Avoimuus ja tasa-arvo ovat minulle tärkeitä asioita.”
Kiinteistöistä täytyy pitää huoli
Kauppakeskus Triplassa Helsingissä oli keskiviikkona meneillään iso vaalitapahtuma, jossa mukana oli myös Jouluradio. Ennakkoäänestys sujui siis joululaulujen soidessa taustalla.
Töölön seurakunnan pappi Markus Lehtimäki kertoo, että erityisesti kahdentoista ja neljän välillä on käynyt paljon äänestäjiä.
Pasilan aseman yhteydessä kun ollaan, äänestäjiä on käynyt läheltä ja vähän kauempaakin, kuten hyvinkääläinen Hanna Kalanne.
– Jos maksaa veroja seurakuntaan, niin pitää olla myös vaikuttamassa siihen, miten seurakunta toimii, mitä siellä tehdään ja mitä tapahtuu.
Hänelle oli selvää se, miltä listalta ehdokas voisi löytyä, mutta vaalikone auttoi ehdokkaan valinnassa.
– Ehdokkaani on tasa-arvon edistäjä. Hän myös edistää luontoarvoja ja on koulutettu teologi, joka ymmärtää kirkon kokonaiskehittämistä.
Helsinkiläinen Tuomas Tiirinki on sitä mieltä, että kaikissa vaaleissa pitää äänestää, jos mahdollista.
– Kirkkoon olen kuulunut rippikoulusta lähtien. Monet kaverit ovat eronneet kirkosta, mutta itse en ole nähnyt sitä tarpeelliseksi.
Hän oli käyttänyt vaalikonetta, yrittänyt löytää vähän nuoremman sukupolven ehdokkaan ja katsonut vähän taustatietojakin.
– Kirkko omistaa paljon kiinteistöjä ja tekee isoja päätöksiä henkilövalinnoissa ja monissa muissakin asioissa. Kiinteistöt täytyy pitää kunnossa tai sitten purkaa. Toivon aktiivista otetta kiinteistökantaan.
Tuomas Tiirinki äänesti Triplassa. Vaalitoimitsijoina olivat Mikaela Weckman (takana) sekä Anu Heinänen.
Triplassa myös lapset pääsevät äänestämään lasten vaaleissa.
Ennakkoäänestys alkoi vilkkaasti
Ennakkoäänestys lähti pääkaupunkiseudulla vilkkaasti käyntiin tiistaina 3. marraskuuta. Espoossa äänioikeuttaan käytti ensimmäisenä ennakkoäänestys päivänä 1 977 ihmistä, Helsingissä 3 649 ihmistä ja Vantaalla 1 133 henkilöä.
Ennakkoon voi äänestää lauantaihin 7.11. asti missä tahansa ennakkoäänestyspisteessä, myös toisen paikkakunnan alueella. Mukaan tarvitsee henkilöllisyystodistuksen. Ehdokkaan löytämisessä apuna toimii seurakuntavaalien vaalikone.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kaius Kotka, 17, testasi nuorten vaalikoneen – hänen äänensä menee nuorelle ehdokkaalle
AjankohtaistaSeurakuntavaalien nuorten vaalikoneesta paljastui lista ehdokkaita ja monta mielipidettä seurakunnasta.