null Laskuri laskee sekunteja Jouluradion starttiin – musiikkitoimittaja lupaa uusia löytöjä

Musiikkitoimittaja Klaus Elfving on tuttu Bassoradiosta.

Musiikkitoimittaja Klaus Elfving on tuttu Bassoradiosta.

Ajankohtaista

Laskuri laskee sekunteja Jouluradion starttiin – musiikkitoimittaja lupaa uusia löytöjä

Jouluradio on jo aloittanut koelähetykset netissä. Nettikanavien joukossa on kaksi ihan uutta kanavaa.

Suoratoistopalvelu Spotifyssa ensimmäinen joululaulujen kulutuspiikki näkyy jo syyskuun puolivälissä, kertoi Ylen haastattelema Spotifyn Suomen senior editor Jussi Mäntysaari. Myös Jouluradiossa alkaa hypetys lähestyvästä joulumusiikin sesongista olla päällä niin toimituksessa kuin kuulujoissa.

Jouluradion musiikkitoimittaja Klaus Elfving toteaa, että Jouluradion nettisivuilla oleva laskuri laskee jo päiviä, minuutteja ja sekunteja varsinaiseen starttiin. Se on perinteiseen tapaan ensimmäisenä adventtina tasan keskiyöllä. Silloin uusi versio Hoosiannasta aloittaa lähetykset virallisesti.

– Adventti osuu tänä vuonna aika myöhäiseen ajankohtaan. Ennakkotietona suurimmille faneillemme voin kuitenkin kertoa, että koelähetyksiä tehdään jo ennen sitä myös eetterissä. Jouluradion kaikkia yhdeksää kanavaa voi jo kuunnella Jouluradion nettisivujen kautta, kertoo Elfving.

Elfving on Bassoradiosta monille kuulijoille tuttu musiikkitoimittaja. Hän kertoo harrastaneensa musiikkia jo lapsesta, mutta vakavammin teini-iästä. Jouluradion musiikkitoimittajuus sopii Elfvingille, joka on myös arvostettu kuraattori eli pyrkii muodostamaan musiikista toimivia kokonaisuuksia kuin kuraattori taidenäyttelyissä. Hän tekee Jouluradiossa työtä musiikkipäällikkö Mikko Harjunpään kanssa.

Jouluradiolla on tänä vuonna yhdeksän nettiradiota. Niistä kaksi on uusia. Happy Holidays on jouluisen svengin kotipesä, jossa musiikkitarjonnan päävuosikymmenet ovat 50-, 60 ja 70-luvut. Frank Sinatran, Nat King Colen ja Tony Bennettin kaltaiset viihdyttäjät takaavat kanavan tunnelman.

Toinen uusi kanava on RnB Christmas. Se esittelee RnB- ja Gospel-musiikin historiaa 1960-luvulta tähän päivään. James Brownin ja Donnie Hathawayn kaltaisten legendaaristen artistien rinnalla on uutta musiikkia esimerkiksi Faith Evansilta ja Ariana Grandelta.

Jouluradio aikoo tänä vuonna myös kuunnella tarkasti kuulijoitaan, jotka pääsevät vaikuttamaan radion ohjelmasisältöihin. Miten, siitä kerrotaan lähempänä pääkanavan starttia, sanoo Elfving.

– Nyt ei muuta kuin vihreät kuulat jo auki ja tonttulakki päähän. Jouluradiossa on paljon uutta musiikkia ja käytännössä kaikkien kanavien sisältö on vähintäänkin uudelleen järjestelty.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Joulun soundtrack sisältää James Brownia, Kate Bushia ja Jorma Hynnistä

Hyvä elämä

Kaksi kokonaan uutta radiokanavaa tasapainottavat Jouluradion ohjelmatarjontaa. Musiikkitoimittaja Klaus Elfving esittelee kanavien musiikkivalikoimaa.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.