Johanna Iivanainen karttoi nuorempana esiintymislavoja, mutta on oppinut nauttimaan yleisölle laulamisesta.
Lavalle patistettu
Johanna Iivanainen ei olisi uskaltautunut laulajaksi ilman ystäviä ja opettajia.
Teini-ikäisenä Johanna Iivanainen kuunteli radioista kaikenlaista musiikkia ja nauhoitti kiinnostavia kappaleita kaseteille. Erityisesti häntä sykähdytti jazz.
— Ei sitä pidetty mitenkään kummallisena, musiikkilukiossamme oli paljon samanhenkisiä. Meillä oli musiikkimaratoneja ja kävimme jazz-jameissa, 33-vuotias Johanna Iivanainen muistelee.
Pianon lisäksi hän soitti nuorena saksofonia ja rumpuja, mutta laulajanuraa hän ei suunnitellut.
— Laulu on ollut aina osa minua, mutta olin tosi innostunut soittamisesta. Myöhemmin soittopuolen opiskelusta on ollut hirmu paljon hyötyä, hän arvioi.
Iivanainen ei kuitenkaan ollut niitä oppilaita, joilla oli kova esiintymisvietti, päinvastoin. Lavalle laulamaan Johanna saatiin vasta, kun yksi ystävistä suutahti hänelle kykyjen piilottelusta.
— Olen tarvinnut paljon samanhenkisiä ihmisiä ympärilleni. Ilman ystäviä ja opettajia, jotka potkivat eteenpäin, olisin varmaan jäänyt laulajana sellaiseksi yksin huoneessa fiilistelijäksi.
Lukion jälkeen Johanna Iivanainen haki opiskelemaan musiikkikasvatusta, sillä se tuntui ainoalta paikalta, johon hän voisi päästä.
— En ollut hyvä muussa kuin musiikissa. Kaverit sanoivat, että hae Sibelius-Akatemiaan tai Helsingin pop- ja jazz-konservatorioon, mutta en minä halunnut Helsinkiin, kertoo Oulussa varttunut Iivanainen.
Niinpä hänestä tuli musiikkikasvatuksen opiskelija. Mutta ajatus opinnoista Helsingissä jäi kaivelemaan. Opiskeltuaan vuoden musiikkikasvatusta hän uskaltautui Helsingin pop- ja jazz-konservatorioon opiskelemaan laulua.
— Alan opiskelu voi viedä tekemisen palon, kun tietoa tulee koko ajan lisää ja vertaa itseään muihin. Minä kuitenkin tarvitsin opiskelua.
— Olin hankala oppilas, sillä halusin pitää tiukasti kiinni luonnollisuudestani. Opin kuitenkin paljon kehostani ja varsinkin siitä, miten tunnistaa jännityksen ja mitä sille voi tehdä, Iivanainen arvioi.
Jazz perustuu kommunikaatioon
Etelä-Suomeen muuttamisen myötä Johanna Iivanaisen ura alkoi muotoutua sellaiseksi kuin se nykyään on, monista kokoonpanoista ja projekteista koostuvaksi kudelmaksi. Hän on laulanut muun muassa Antti Sarpila Swing Bandissa, Korpi Ensemblessä, Otto Donnerin Free For All kokoonpanossa, Eero Koivistoisen yhtyeessä sekä duona miehensä Mikko Iivanaisen kanssa.
— Olen tehnyt monenlaista, mutta se ei ole ollut suunniteltua. Asiat ovat vain menneet niin. Joku on kuullut lauluani ja kysynyt mukaan. Yhdessä soittaminen on opettavaista, jazzhan perustuu kommunikointiin.
Vuonna 2004 Iivanainen julkaisi soololevynsä Silence, jonka kappaleet hän on itse säveltänyt ja sanoittanut. Lisää soolomateriaalia on tulossa.
— Omien kappaleiden esittäminen on aina jotenkin henkilökohtaisempaa. Olen todella hidas tekemään uutta musiikkia, varsinkin sanoituspuoli tuntuu vaikealta.
Lupa olla ujo
Nykyään Johanna Iivanainen nauttii lavalla olosta. Siihen pisteeseen hän on päässyt opettelemalla sietämään ja käsittelemään jännitystä sekä antamalla itselleen luvan olla oma, joskus ujokin itsensä.
Hänen mielestään vaikeinta mutta ihaninta on esiintyä pienissä paikoissa kuten klubeilla, joissa yleisö on lähellä ja lavalta voi nähdä ihmisten ilmeet. Hakunilan kirkossa sunnuntaina 13.12. Iivanainen esittää balladeja sekä uusia ja vanhoja joulusävelmiä yhdessä pianisti Olli Ahvenlahden ja saksofonisti Eero Koivistoisen kanssa. Kirkkoon Johanna Iivanainen tulee aina mielellään esiintymään.
— Kirkoissa tulee aina jotenkin harras olo. Tuntuu siltä, että ihmiset ovat jotenkin aukinaisempia ja herkempiä, hän kuvailee.
Johanna Iivanainen esiintyy jazz-tähtien joulukonsertissa su 13.12. klo 14.30 Hakunilan kirkossa.
Jaa tämä artikkeli: