null Lennonjohtotornissa

— Lennonjohtajan työssä tarvitaan simultaanikapasiteettia eli kykyä hallita useita asioita samanaikaisesti, kertoo Risto Sellmer.

— Lennonjohtajan työssä tarvitaan simultaanikapasiteettia eli kykyä hallita useita asioita samanaikaisesti, kertoo Risto Sellmer.

Lennonjohtotornissa

Risto Sellmer viihtyi jo lapsena lentokentällä.

Matkustajakone odottaa lähtölupaa kiitoradan päässä. Pian Tukholmaan suuntaava kone lähtee liikkeelle. Hetken ajan sen menoa voi seurata maatutkan näyttöruudulta, kohta kone näkyy enää ilmatutkassa.

Kun lennonjohtaja Risto Sellmer, 50, oli lapsi, hänen isänsä työskenteli Helsinki-Vantaalla lennonvarmennusmekaanikkona. Lentoasema oli pienen pojan mielestä kiehtova paikka, siksi Risto pyöräili sinne usein.

— Täällä tuli pyörittyä aika paljon. Siihen aikaan lentoasema ei ollut niin tarkkaan aidattu ja meno oli muutenkin vapaampaa. Ei ollut terrorismin pelkoa, kuten nykyään, Sellmer muistelee.

Treenausta pikkuautoilla ja -lentokoneilla

Ennen lennonjohtajaksi valmistumistaan Risto Sellmer oli jo ehtinyt kerätä kokemusta lentokentällä työskentelystä. 1970-luvulla Helsinki-Vantaalla järjestettiin lentonäytöksiä. Risto oli yhdessä näytöksessä myymässä ohjelmalehtisiä. Opiskellessaan lukiossa hän oli kesälomilla pakkaamassa matkalaukkuja ruumaan. Myöhemmin Risto työskenteli lentokentällä vahtimestarina ja lennonjohdon apulaisena.

Lennonjohtajan ammatin lisäksi Risto haaveili lentäjän työstä. Se haave ei kuitenkaan toteutunut.

— Kilpailu opiskelupaikoista oli niin kova. Hankin kyllä lentolupakirjan. Se oli silloin vaatimuksena lennonjohtajakurssille pääsemiseksi, Risto kertoo.

Helsinki-Vantaalla työskentelee 77 lennonjohtajaa. Heistä kymmenen on naisia. Risto opiskeli lennonjohtajaksi 1980-luvun puolivälissä. Silloin opiskelijoilla oli käytössä paljon vähemmän tekniikkaa kuin nykyisin.

— Tulevaa työtä harjoiteltiin antamalla ohjeita pikkuautoille ja -lentokoneille. Toiset opiskelijat liikuttivat niitä leikkilentokentällä, Risto muistelee.

Lennonjohtajalla on iso vastuu

Ylhäällä lennonjohtotornin ikkunoiden edessä lentää variksia. Lennonjohtajat ovat vastuussa kymmenien hehtaarien suuruisella alueella tapahtuvasta liikenteestä. Sääolosuhteiden lisäksi isot linnut ja suuret lintuparvet ovat lentoliikenteelle vaara- ja häiriötekijöitä. Risteykset ovat lentokentällä, aivan kuten autoteilläkin, erityisen vaaralle alttiita paikkoja.

Helsinki-Vantaalla nousee ja laskee vuorokauden aikana yhteensä noin kuusisataa lentoa.

— Työssä tarvitaan avaruudellisen hahmottamisen kykyä ja simultaanikapasiteettia eli kykyä hallita useita asioita samanaikaisesti. Pitää olla rauhallinen, jämäkkä ja hallita tiimityöskentelyn taidot, Risto luettelee.

— Lisäksi täytyy osata pyytää apua silloin kun tuntuu, ettei selviä yksin kaikista tehtävistä.

Näitä ominaisuuksia tarvitaan esimerkiksi silloin, kun kaksi konetta lähestyy eri suunnista, kentällä liikkuu autoja, kone ylittää kiitoratoja ja samaan aikaan kollegat huutelevat erinäisiä tietoja. Lennonjohtotornissa työskentelee useampi lennonjohtaja samanaikaisesti.

— Töitä täytyy tehdä yksin vain aamuöisin, ja silloinkin voi tarvittaessa pyytää lepovuorossa olevan kollegan apuun, Risto kertoo.

Pojan kanssa bongaamassa

Risto Sellmer asuu omakotitalossa Korsossa vaimonsa, neljän pojan, kahden koiran ja yhden kanin kanssa. Vapaa-aika kuluu Riston mukaan tenavien perässä juostessa. Vanhin pojista aloitti tänä syksynä koulun, nuorimmainen on vasta kahden kuukauden ikäinen.

Koillistuulella nousevat koneet saattavat kaartaa suunnilleen Riston kodin yläpuolella, jos ne ovat matkalla etelään. Talo ei kuitenkaan sijaitse lentokonemeluvyöhykkeellä.

— Lentokonemelu ei häiritse minua. Enemmän minua häiritsee junaliikenne tai autojen melu Kulomäentiellä, Risto sanoo.

Hän kertoo, että työpäiviin tuo vaihtelua jonkin erikoisen konetyypin näkeminen. Helsinki-Vantaalla äskettäin vieraillutta maailman suurinta matkustajalentokonetta Risto ei ehtinyt nähdä.

— Työvuoroni alkoi vasta, kun kone oli jo lähtenyt, hän toteaa.

Erikoisten koneiden näkeminen sykähdyttää paitsi lennonjohtajaa myös kentän laidalla lentokoneita seuraavia bongareita. Heille Finnavia on rakennuttamassa katsomoa Katriinantien varteen.

— Olen käynyt katsomassa lentokoneita Tuusulantien vieressä sijaitsevilla kallioilla yhdessä vanhimman poikani kanssa, Risto kertoo.

Risto Sellmer menee Helsinki-Vantaan lentokentälle iltavuoroon pe 8.10.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.