
Multi-instrumentalisti Laura Airola soittaa muun muassa viulua ja kelttiharppua. Hän on säveltänyt Pyhän Patrickin vesperin, joka kantaesitetään Leppävaaran kirkossa.
Leppävaaran kirkossa tempaudutaan irlantilaistyyliseen meininkiin
Laura Airola on säveltänyt vesperin Pyhän Patrickin kunniaksi.
Sunnuntaina 16.3. Leppävaaran kirkossa otetaan varaslähtö Pyhän Patrickin päivän viettoon. Multi-instrumentalisti Laura Airola on säveltänyt Irlannin suojeluspyhimyksen kunniaksi vesperin, joka kantaesitetään tuolloin. Vesper on ilta-aikaan pidettävä pieni jumalanpalvelus.
Laura Airolan Pyhän Patrickin vesper sai alkunsa, kun Airolalle myönnettiin Kirkkomusiikin säveltäjät ry:n apuraha kansanmusiikkivaikutteisen kirkkomusiikkiteoksen säveltämiseen. Airola on soittanut nuoresta saakka kelttiläisvaikutteista musiikkia, esimerkiksi Mustarastas-yhtyeessä.
– 14-vuotiaana, 1990-luvun alussa, kuulin ensimmäistä kertaa irkkumusiikkia. Se sykähdytti heti. Silloin ryhdyin itse opiskelemaan kyseistä musiikkityyliä, viisivuotiaasta asti viulua soittanut Airola kertoo.
– Tykkään myös irkkuhuumorista. Siinä meiningissä ei ole turhaa pönötystä.
Kappaleet ovat aika nopeita, mutta olen tehnyt versiot eri tasoisille soittajille.
Leppävaaran kirkon tilaisuudessa yleisökin pääsee halutessaan musisoimaan loppujameissa. Biisilista koostuu irlantilaisista kappaleista, joiden nimessä Pyhä Patrick esiintyy.
– Nuotit ja treeninauhan saa etukäteen minulta. Kappaleet ovat aika nopeita, mutta olen tehnyt versiot eri tasoisille soittajille, Laura Airola kertoo.
Irlantilaisille Pyhän Patrickin päivä on riehakas juhla, jonka kunniaksi pukeudutaan vihreään, ja irkkubaareissa ympäri maailman olutkin värjätään vihreäksi.
Airola itse ei ole vielä päässyt juhlistamaan pyhän Patrckin päivää paikan päälle Irlantiin, mutta vihreää olutta hän on maistellut Helsingissäkin.
– Täällä on paljon irkkuharrastajia ja säännöllisesti järjestetään myös irkkujameja, joihin olen välillä osallistunut.
Pyhän Patrickin päivän aaton konsertissa Laura Airola soittaa myös kelttiharppua.
– Se on pienempi soitin kuin konserttiharppu. Kelttiharppu painaa noin 7 kiloa, ja siinä on 26 kieltä. Kompaktimpana versiona kelttiharppu on helpompi ottaa mukaan kuin iso harppu. Olen soittanut kelttiharppua vasta noin 2,5 vuotta, mutta tykkään siitä. Pienet harput ovat olleet Irlannissa hyvin arvostettuja soittimia ja niiden historia ulottuu jopa 500-luvulle.
Pyhän Patrickin Vesper su 16.3. Leppävaaran kirkossa Espoossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Valtteri Saarikko, 18, kiinnostui uruista jo yläkouluiässä ja levittää joulutunnelmaa Paavalinkirkossa jouluaattona
Hyvä elämäOsa-aikaisena kanttorina työskentelevä Valtteri Saarikko hankki ajokortin alaikäisenä voidakseen tehdä töitä.
