null Liisa pelastaa henkiä

Liisa pelastaa henkiä

Liisa Korhonen, 29, tuli autolla kotoaan Koivukylästä Hakunilan seurakuntakeskukseen verenluovutustilaisuuteen. Hän oli huomannut Veripalvelun nettisivuilla käydessään, että veritilanne on huolestuttava.

— Luovutin verta ensimmäisen kerran heti, kun täytin 18. Veljeni oli luovuttanut verta jo aiemmin ja houkutteli minut tekemään samoin, Liisa kertoo.

Liisa pyrkii luovuttamaan verta niin usein, kuin se on naisille mahdollista eli neljä kertaa vuodessa. Taukoa luovutuksiin on tullut raskauksien ja synnytysten yhteydessä ja silloin, kun Liisa on ottanut tatuointeja. Hänen oikeaan käteensä on tatuoitu delfiini ja vasemmassa hartiassa kiemurtelee kukkaköynnös.

Liisa on käynyt liikkuvan veripalvelun luovutustilaisuuksissa Tuusulassa, Hakunilassa, Tikkurilassa ja Korsossa. Jos hän sattuu kesälomallaan liikkuvan veripalvelun kanssa samalle paikkakunnalle, hän pistäytyy luovuttamassa verta.

— Tämä on minulle pieni teko. Hoitoalalla työskentelevänä tiedän, kuinka tärkeää luovutettu veri voi jollekin olla.

Liisa ei ole itse joutunut koskaan tilanteeseen, jossa hänelle olisi jouduttu antamaan luovutettua verta. Hänellä on kuitenkin läheisiä naisia, jotka ovat tarvinneet verta synnytyksen yhteydessä. Liisa on miettinyt omia verenluovutuskertojaan kuullessaan pahoista onnettomuuksista.

— Olen luovuttanut verta 22 kertaa. Olen siis voinut pelastaa parinkymmenen ihmisen hengen. Sen miettiminen tuntuu aika jännältä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.