null Mä haluun!

Lelukuvastot tarjoavat tavaraa lasten­huoneisiin.

Lelukuvastot tarjoavat tavaraa lasten­huoneisiin.

Mä haluun!

Lapset kiinnostavat mainostajia taantumankin aikana.

Lelukuvastot on selattu hiirenkorville ja kiinnostavimpien tavaroiden kohdalle on merkattu ruksit. Samalla kun joulunajan mainostulva kasvaa, pitenevät lasten lahjatoivelistat.

Lapsista on tullut mainostajien silmissä kiinnostava kohderyhmä. Heille mainostaminen kannattaa, sillä he vaikuttavat vanhempiensa ja kavereidensa ostopäätöksiin ja ovat tulevia asiakkaita. Edes huono taloustilanne ei verota lapsille suunnattua mainontaa, sillä monessa perheessä lasten menoista säästetään viimeisenä.

Lelukuvastot ovat lasten viihdettä

Nykylapset ovat tottuneet siihen, että mainoksia on kaikkialla, ja moni pitää mainoksia ja lelukuvastoja viihteenä.

Lasten mielestä mainos toimii, jos siinä on huumoria ja vauhtia. TV-shop-tyyliset hehkutuskavalkadit lapset kokevat teennäisiksi, mutta katsovat niitäkin hupimielessä.

Vaikka mainokset viihdyttävät, varsinkin yli 10-vuotiaat lapset suhtautuvat mainoksiin yleensä neutraalisti tai kriittisesti. Jo varhain lapsi alkaa ymmärtää, ettei hiustenpesu uutuusshampoolla tee hänen hiuksistaan säihkyviä eikä talouspaperin imuteho ole sama kuin norsulla.

Erotiikka ja väkivalta sen sijaan hämmentävät lasta myös mainoksissa, eivätkä pienimmät lapset välttämättä tunnista mainosten liioittelua tai ironiaa. Lapselta ei voi myöskään odottaa esimerkiksi hintatietoisuutta.

Yksi tavara vai kokonainen sarja?

Nykyään kun televisioon tulee uusi lastensarja, sitä seuraa joukko oheistuotteita kuten vaatteita ja koulutarvikkeita.

— Usein vedotaan keräilyvimmaan. Kun ostaa yhden tavaran, tekee mieli ostaa koko sarja. Lapsen kanssa kannattaa pohtia, minkä lelun hän tahtoo, jos saa valita vain yhden, kuluttajakasvatukseen erikoistunut ylitarkastaja Taina Mäntylä Kuluttajavirastosta sanoo.

Lapsiin kohdistuvaa mainontaa valvovat Suomessa Kuluttajavirasto ja Mainonnan eettinen neuvosto, joka voi antaa huomautuksen hyvää tapaa rikkovalle mainostajalle.

Esimerkiksi teinityttöjen suosiman Gossip Girl sarjan ulkomainoskampanja sai huomautuksen, sillä sarjaa markkinoitiin sloganilla "Säädytön, rohkea, irstas, OMG! Gossip Girl".

Huomautusta perusteltiin seksuaalisella sisällöllä ja sillä, etteivät lapset voi välttyä ulkomainoksilta.

Lapsille suunnatuissa mainoksissa ei saa esittää suoria ostokehotuksia eikä lapsen sanomaksi saa panna mitä tahansa viestiä. Esimerkiksi mainos, jossa lapsi aneli joulupukilta matkapuhelinta, sai huomautuksen.

— Lapsia on suojeltava mainonnalta niin kuin monelta muultakin asialta. Mainosten piilottelu lapsilta ei kuitenkaan ole ratkaisu, eikä mainontaa kannata pitää pelottavana asiana, Mäntylä sanoo.

Lapsen kanssa kannattaa keskustella mainonnasta, kuluttamisesta ja rahasta konkreettisin esimerkein.

— Jos mainoksessa on kallis tavara, jonka lapsi tahtoo, voi laskea kuinka monta maitopurkkia sillä rahalla saisi. Voi myös miettiä, miten tavarat mahtuisivat huoneeseen, jos saisi kaiken mitä haluaa, Mäntylä vinkkaa.

Aikuisen kannattaa myös miettiä omaa kuluttamistaan. Lapselle on turha puhua säästäväisyydestä ja ekologisuudesta, jos vanhemmat itse harrastavat shoppailua ja ostavat asioita hetken mielijohteesta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.