null Maailman vahvin ase

Maailman vahvin ase

Sami Saari laulaa rakkaudesta ja haluaa tuoda iloa paikkaan kuin paikkaan.

Sami Saari ei esiinny tulevana sunnuntaina ensimmäistä kertaa kirkossa. Hän lauloi kantaatteja ja Bachia jo 1970-luvulla Tampereen tuomiokirkon poikakuorossa. Voisi melkein sanoa, että siitä se musiikillinen ura alkoi. Poikakuoroon Saari pantiin lähinnä siksi, että vanhemmat yrittivät keksiä levottomalle pojalle harrastuksia.

— Äänenmurroksen aikaan pojat laitettiin kuorosta pariksi vuodeksi pois. Kun minä jäin pois, isäni osti minulle sähkökitaran. Parin soittotunnin jälkeen opettelin itse soittamaan, ja perustimme kuorokavereiden kanssa bändin. Musiikki piti meidät poissa pahanteosta, Saari sanoo naurahtaen.

Nykyään kirkko on Saarelle esiintymispaikkana ihan kuin mikä tahansa muukin paikka. Pyhän Laurin kirkossa hän esiintyy Jore Marjarannan ja Kristian Meurmanin kanssa teemalla Lauluja rakkaudesta.

— Työni on laulaa ja soittaa, it makes no difference, mutta tietenkin niin, että talossa ollaan talon tavalla. Olen joskus kirkossa esiintyessäni sanonut, että täällä on kiva laulaa, mutta niin oli eilen pubissakin.

— Kirkko on monille rauhoittumisen paikka, mutta nähdäkseni siellä voi myös iloita. Esittämäni rakkauteen liittyvät laulut olen valinnut ilon kautta. Työni on hyvän tunnelman luominen.

 

Aikoinaan Sami Saari teki suutarin töitä ja musiikkia, mutta lopulta musiikki vei voiton. Saari säveltää, sanoittaa ja sovittaa biisinsä. Muusikon työn hyvät ja huonot puolet ovat samoissa kansissa.

— Työni hyvä puoli on, että olen itse täysin vastuussa siitä, mitä tapahtuu — lisäksi tarvitaan tietenkin vähän onnea peliin. Huono puoli on se sama, että aina on itse vastuussa. Muusikon työ on yksityisyrittäjyyttä parhaimmillaan. Minun täytyy vakuuttaa ihmiset, että juuri tämä on hyvä biisi.

Saari toteaa, että hänen luonteellaan ei oikein muunlaista työtä voisi tehdäkään.

— Minun on vaikea olla alaisena ja ottaa ohjeita vastaan — se huomattiin jo koulussa. Niin, tai ohjeita kyllä voin ottaa vastaan, mutta en käskyjä.

Kun konsertissa on kyse rakkaudesta, on mieheltä kysyttävä, mitä se rakkaus sitten on.

— Rakkaus on maailman vahvin ase, sanoo Saari vakavana.

Niin? Saari purskahtaa nauruun ja toteaa lauseen olevan lainattu.

— Lainasin sanonnan neljä ja puolivuotiaalta pojaltani. Luulen kyllä, että rakkauden merkitys valkenee vasta, kun ilta ilta hämärtyy — eli lähellä kuolemaa. Nyt sitä merkitystä vasta etsii. Biisien kirjoittajana tehtäväni on olla kanavana näissä jutuissa.

— Mutta sen tiedän, että rakkautta on. Jos joku väittää, ettei sitä ole, hän on väärässä.

 

Sami Saari on ollut viime aikoina kiireinen. Keväällä ilmestyi levy Vapaa, ja nyt on työn alla pari muuta levyä. Loppusyksystä ilmestyy levy, jolla on soulmusiikin parhaimmistoa suomen kielellä. Keikkaa pukkaa, varsinkin Kehä III:n ulkopuolella.

— Suomeksi laulettu soulmusiikki on edelleen marginaalikamaa. Suhdanteet vaikuttavat, rootsmusiikki nostaa välillä päätään ja välillä se taas vaipuu pimentoon.

Saarta voi kuulla niin pubeissa, ravintoloissa kuin yksityisillä kekkereilläkin. Hän tekee solistivierailuja muihin bändeihin, mutta perustyötä hän tekee oman Sami Saari -trionsa kanssa.

Lauluja rakkaudesta -konsertin tuotto käytetään Vantaan hoitolaitoksissa asuvien vanhusten virkistystoiminnan tukemiseen. Konsertti on muuten miesten väsäämä juttu: esiintymässä on kolme ja ideoijina kaksi miestä.

— Muusikkokaverini veli on pappi, ja he keksivät, että voisimme laulaa laulujamme kirkossa.

Pyhän Laurin kirkossa Sami Saarelta kuullaan muun muassa hitit Ainutkertainen ja Onnen kyyneleet.


 

Poppareiden konsertteja Pyhän Laurin kirkossa

  • Sami Saari, Jore Marjaranta ja Kristian Meurman: Lauluja rakkaudesta su 20.9. klo 19.
  • Mikko Kuustonen ja Jukka Perko: Profeetta pe 9.10. klo 19.
  • Maarit ja Sami Hurmerinta: Valoa ja varjoja su 15.11. klo 19.
  • Samuli Edelmann: Virsiä la 28.11. klo 19.

Liput maksavat 24/15 euroa. Niitä voi ostaa Lippupalvelusta, puhelimitse 0600 10 800 (1,83 euroa/min+pvm) tai 0600 10 020 (5,99 euroa/puhelu+pvm). Lippuja saa myös tuntia ennen kirkon ovelta. Osa konserttien tuotosta menee hyväntekeväisyyteen.

Jaa tämä artikkeli: