null Mallia Amerikasta

Olli-Pekka Poutanen jäi reilu vuosi sitten eläkkeelle Helsingin kaupungin liikennesuunnittelupäällikön tehtävistä.

Olli-Pekka Poutanen jäi reilu vuosi sitten eläkkeelle Helsingin kaupungin liikennesuunnittelupäällikön tehtävistä.

Mallia Amerikasta

Jatko-opiskeluvuosi Yhdysvalloissa toi pitkäaikaisia ystäviä.

Mahdollisuus lähteä vuodeksi Yhdysvaltoihin jatko-opiskelemaan oli 1970-luvulla uransa alussa olevalle diplomi-insinöörille iso juttu. Helsingin kaupungin liikennesuunnittelussa työskennellyt Olli-Pekka Poutanen sai kipinän lähtemiseen silloiselta esimieheltään.

Poutanen pääsi opiskelemaan Evanstoniin Northwestern Universityyn. Hän hankki opiskelija-asuntolasta huoneiston, jonne majoittuivat myös Yhdysvaltoihin myöhemmin lentäneet vaimo ja nelikuinen tytär. Perhe asui Evanstonissa syksystä 1975 seuraavan vuoden kesäkuuhun.

Jatko-opiskeluvuotta varten tarvittiin stipendejä ja omaakin rahaa piti laittaa likoon. Mutta Poutasen mukaan se kannatti.

– Ulkomailla vietetty vuosi opetti ja avasi silmiä sekä ammatillisesti että sosiaalisesti, hän kertoo.

Etukäteen Poutanen luuli, että suuressa maailmassa asiat tehdään hienommin ja paremmin kuin pienessä Suomessa. Pian hän sai kuitenkin huomata, että Yhdysvalloissa suunniteltiin liikennettä kyllä hieman eritavalla kuin kotimaassa, mutta samojen pulmien parissa sielläkin painittiin.

– Opiskeluvuosi antoi itsevarmuutta ja uskoa omaan ammattitaitoon, hän toteaa.

Opiskeluvuonna Poutanen perheineen pääsi viettämään yhdysvaltalaisille tärkeää kiitospäivää erään Finleyn pariskunnan luokse. Siitä alkoi pitkäaikainen ystävyys.

Pariskunta vei Poutaset myös omaan kotikirkkoonsa, jossa heidät esiteltiin papille ja lopuksi kättelytettiin kaikkien paikalla olleiden seurakuntalaisten kanssa. He myös järjestivät Poutasten tyttärelle 1-vuotissyntymäpäiväjuhlan.

Finleyn pariskunnan lisäksi Poutanen solmi elämänmittaiset ystävyyssuhteet kahteen opiskelutoveriinsa.

Vuonna 1990 Poutaset kävivät Yhdysvalloissa. Silloin perheessä oli jo kaksi tytärtä. Lapsille näytettiin, missä oli asuttu ja vierailtu. Finleyt vierailivat kerran Poutasten luona heidän Kivimäen-kodissaan.

Kirjeenvaihto pariskuntien välillä jatkui pitkään.

– Herra Finley oli mielenkiintoinen persoona. Hän työskenteli osakkeenvälitysfirmassa ja saarnasi kirkossa. Hän menehtyi jäätyään iäkkäänä auton alle. Pari vuotta sitten rouva Finleyltäkään ei enää saapunut jokavuotista joulukirjettä.

Koko työuransa Poutanen työskenteli Helsingin kaupungin liikennesuunnittelussa. Hän jäi eläkkeelle reilu vuosi sitten.

Työuran saavutuksista Poutaselle on jäänyt mieleen erityisesti Helsingin asukaspysäköintijärjestelmä, jota hän oli luomassa.

– Seuraan yhä oman alan tapahtumia tiiviisti, mutta yritän muuten pysyä työasioista erossa, hän toteaa.

Eläkepäivät kuluvat kuntoillessa, lastenlasten parissa ja vaimon kanssa matkustellessa. Yhdysvalloissa vietetty vuosi antoi eväitä paitsi työhön myös muuhun elämään. Poutanen uskoo, että osasi ottaa jotakin opiksi yhdysvaltalaisten avoimuudesta ja sosiaalisuudesta.


Olli-Pekka Poutanen ehdottaa seuraavaksi haastateltavaksi Muutosvoima-sarjaan linja-autonkuljettaja Albert Aittamaata.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.