Pöydän vasemmalla puolella istuvat Kaapo ja Vesku, pöydän oikealla puolella Kaitsu, Timo ja Janne.
Matalan kynnyksen kahveilla
Hakunilan kirkolla saa maanantaisin vatsantäytettä ja hengenravintoa.
Pöytiin katetaan voileipiä, kahvi tippuu pannuun ja vapaaehtoistyöntekijä Ari Kämäräinen jakaa virsikirjoja.
On ensimmäisen adventin jälkeinen arkiaamu Hakunilan kirkolla. Ari, muut vapaaehtoistyöntekijät ja diakoni Liisa Juusela valmistautuvat Matalan kynnyksen maanantaihin, jossa juodaan kahvia tai teetä, syödään voileipää ja pullaa sekä hiljennytään hetkeksi hartauteen.
Samalla on mahdollisuus jutella diakonien ja muiden paikalle tulleiden kanssa. Lähtiessään voi ottaa mukaan kaupan lahjoittamaa leipää. Suihkussakin pääsee käymään, jos haluaa.
— Voi olla, että nyt tulee enemmän ihmisiä kuin yleensä, sillä näin loppukuusta eläkkeet ja tuet ovat menneet, Ari tuumii.
Kaveria autetaan
Arin kännykkä soi. Tuttava ei jaksa tulla tänään paikalle, mutta pyytää tuomaan leipää. Ari lupaa poiketa, sillä pitäähän kaveria auttaa. Ari tietää omasta kokemuksesta, millaista on, kun elämä murjoo, kun on työttömyyttä ja masennusta.
Ennen kuin kirkolle tulee lisää väkeä, toinen vapaaehtoistyöntekijä Rauni Kontio käy vaihtamassa hameen ylle. Vaikka täällä ei vaatteilla koreilla, Rauni ja Ari tahtovat näyttää siisteiltä. Arikin on laittanut kauluspaidan.
Sitten Rauni tulee salin puolelle laittamaan kahvikupit pöytään. Kuten moni Matalan kynnyksen maanantain kävijöistäkin, Rauni on työttömänä, ainakin toistaiseksi.
— Nyt olen hakenut yhtä työtä, ja pian selviää, kuinka siinä käy. Saattaa olla, että en kovin kauan pysty jatkamaan täällä vapaaehtoisena, Rauni kertoo toiveikkaana.
Matalan kynnyksen maanantaissa Raunin tehtäviin kuuluu kaupassa käyntiä, kukkien ja kynttilöiden asettelua, kahvin keittämistä ja pöydän kattamista. Mukaan vapaaehtoistyöhön Rauni lähti diakoni Liisa Juuselan ehdotuksesta.
— Tämä sopii minulle, sillä tykkään kaikenlaisesta touhuamisesta.
Evankeliumia ja alkuvirsi
Vähän ennen yhtätoista alkaa saliin virrata väkeä. Ensimmäisten joukossa saapuvat Airi, Make ja Hans, jotka ovat odottaneet aulassa jo puolisen tuntia. He kertovat käyvänsä Matalan kynnyksen maanantaissa usein.
— Täällä käy paljon väkeä, mutta menepä joskus katsomaan, kuinka paljon käy Myllypurossa, he neuvovat.
Ennen kuin tulijat päästetään hakemaan ruokaa, Liisa Juusela pitää alkuhartauden. Ensin lauletaan Tiellä ken vaeltaa, sitten kuullaan Raamatusta eilispäivän evankeliumiteksti. Se muistuttaa, että Jeesus oli niin vaatimaton kaveri, että monet pettyivät, kun eivät saaneetkaan nähdä kunnon kuningasta vaan aasilla kulkeneen kansanmiehen.
Lopuksi hiljennytään rukoukseen ja karskin näköisten nuorten miestenkin päät painuvat. Kun kutsu pöytään lopulta käy, jono syntyy nopeasti, sillä porukka vaikuttaa nälkäiseltä.
Kirkkoherrakaan ei pelota
Eläkkeellä oleva, pian 70 vuotta täyttävä Simo Koskinen on käynyt Matalan kynnyksen maanantaissa niin kauan, kuin niitä on järjestetty. Hän on ollut myös monenlaisissa kirkon vapaaehtoistehtävissä aina 1990-luvun lamasta alkaen, mutta jättäytynyt niistä pois. Vapaaehtoistyöstä jäi kuitenkin hyvät muistot.
— Toisten auttamisesta oli minulle itselleni iso apu, kun olin välillä työttömänä. Sai kokea olevansa tarpeellinen.
Simo asuu ihan Hakunilan kirkon lähellä ja näkee ympärillään paljon tuttuja, joten kirkolle tuleminen on helppoa. Aina näin ei ole ollut.
— Kirkossa käymisen kynnys oli minulle aikoinaan korkea, mutta huomasin, että kun uskaltaa tulla tänne kahville, uskaltaa tulla muulloinkin. Ei minun tarvitse kirkkoherrojakaan enää katsoa ylöspäin kuten ennen.
Matalan kynnyksen maanantaissa Simo käy noin joka toinen viikko. Tänään häntä ilahduttaa se, että syömään on tullut niin eri-ikäistä väkeä, on alle 30-vuotiaita ja vanhimmat taitavat olla kahdeksankympin tienoilla.
— Olen ollut mukana myös työttömien yhdistyksen toiminnassa ja siellä on se ongelma, että nuoria on vaikea saada tulemaan mihinkään, hän vertaa.
Leipäpussit hupenevat
Matalan kynnyksen maanantaissa käy viikoittain noin 40–60 ihmistä. Rauni Kontiolla on veikkaus, miksi tilaisuus on niin suosittu.
— Suuri kävijämäärä johtuu kai siitä, että on työttömyyttä ja yksinäisyyttä, jotka luovat kysyntää. Tänne on helppo tulla, täällä ei ole pakko kuunnella, laulaa tai tehdä mitään, hän arvioi.
Ari Kämäräinen muistuttaa, että täällä Vantaan itäkolkassa on monia, joille ilmainen leipäkin voi olla iso apu. Hänestä kaupungin ja valtion antama apu ei pysy tarpeen perässä, ja se näkyy Hakunilassa.
— Oma köyhyys kilpailee täällä monen muun ihmisen köyhyyden kanssa. Aina pitäisi vaan pihistää ja pihistää. Tätä varojen ja köyhyyden jakautumista pitäisi tasoittaa.
Kellon lähestyessä kahtatoista leivänjakopöydällä on jäljellä vain jokunen patonki. Itsenäisyyspäivä tuo tauon Matalan kynnyksen maanantaihin, mutta 13.12. onkin sitten luvassa jotakin ekstraa: kinkkuvoileipää, joulupuuroa ja sekahedelmäsoppaa, ja hartauskin pidetään kirkkosalissa.
Diakoniatyön joulujuhla
ma 13.12. klo 11 Hakunilan kirkossa.
Jaa tämä artikkeli: