Mene metsään
Valokuvaajat Sanni Seppo ja Ritva Kovalainen ovat asettuneet puiden puolelle jo aiemmissa projekteissaan Puiden kansa ja Metsänhoidollisia toimenpiteitä. Kultainen metsä -näyttelyssään Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa he jatkavat ihmisen ja luonnon suhteen pohdintaa kolmesta eri näkökulmasta.
Henkien saarella -osion valokuvat ovat tuliaisia kuvausmatkalta Japanin Shikokun saarelta. Kuten Suomessa, myös Japanissa on paljon metsiä ja niillä on suuri merkitys ihmisille. Japanin perinteisessä uskonnossa šintolaisuudessa jumaluuksia eli kameja on kaikkialla luonnossa ja puilla on tärkeä rooli. Šintopyhäköt ovat usein vanhoja puita. Seppo ja Kovalainen ovat kuvanneet näitä pyhiä, jättimäisiä puita, joilla on ikää satoja, jopa tuhansia vuosia.
Hiljaa huojuu korven honka -osiossa on pakahduttavan kauniita, hiljaisuutta henkiviä kuvia luonnontilaisista suomalaismetsistä eri vuodenaikoina. Syrjäisissä erämaametsissä puut elävät ja kuolevat omassa tahdissaan. Niiden arvoa ei mitata rahalla tai muulla hyödyllä. Siitä muistuttaa myös Ritva Kovalaisen Paikka jossa… -kuvasarja. Se kertoo metsän monista merkityksistä ihmisille: metsässä voi tuntea ruumiillisuutensa ja kokea katoavaisuutensa, villiintyä tai suhteuttaa itsensä luontoon.
Kuvaajien yhteisteos Mänty näyttää, kuinka monia sävyjä ja kuvioita löytyy eri-ikäisistä männyistä: punaista kaarnaa, hopeisena hohtavaa keloa, hyönteisten syömiä reittejä. Mänty eläisi jopa 800-vuotiaaksi, mutta sellupuuksi ne kaadetaan jo noin 65–80-vuotiaina.
Näyttelyn loppupuolella katsoja, joka on tuudittautunut näyttelyn salaperäiseen ja taianomaiseen tunnelmaan ja hienovaraiseen äänimaailmaan, pudotetaan todellisuuteen. Metsänhoidollisia toimenpiteitä -osio paljastaa, mitä ihminen metsässä tekee: hakkaa autioksi, runtelee kulkukelvottomaksi ja tuhoaa niin perusteellisesti, että uuden metsän kasvaminen kestäisi useamman ihmisiän.
Osioon kuuluu myös kaksi elokuvaa. Sateenkaaren pää antaa ilomantsilaisten muistella lapsuutensa metsiä, jotka tehometsätalous on hävittänyt. Metsäpuhetta kertoo ihmisten erilaisista tavoista suhtautua metsään ja näyttää, kuinka kaunis koskematon metsä voi olla.
Kultainen metsä on yksi kesän hienoimmista näyttelyistä. Se on sekä harkittu esteettinen kokonaisuus että pysäyttävä kannanotto luonnon monimuotoisuuden puolesta. Metsien merkityksestä suomalaisille todistaa myös se, että monet näyttelyvieraat ovat jättäneet koskettavia kertomuksia ja kuvauksia omasta metsäsuhteestaan näyttelytilan seinälle.
Kultainen metsä -näyttely 4.9. asti Tennispalatsissa Helsingissä
Jaa tämä artikkeli: