Mennään Dylan... ei kun Jeesusta kumartamaan
Talvella 1974 Bob Dylan esiintyi kuuluisan The Bandin kanssa. Rummuissa on Levon Helm ja kitarassa Robbie Robertson.

Talvella 1974 Bob Dylan esiintyi kuuluisan The Bandin kanssa. Rummuissa on Levon Helm ja kitarassa Robbie Robertson.

Mennään Dylan... ei kun Jeesusta kumartamaan

Oulunkylässä pidetään 24.10. iltakirkko, jonka musiikkina soi Bob Dylan. Ennen tilaisuutta filosofi Jarkko S. Tuusvuori alustaa Dylanista.

"People don't live or die, people just float", laulaa Bob Dylan kappaleessaan Man in the Long Black Coat (1989). Ja kenellä ei ole kiire syntyä, on kiire kuolla, hän runoili ollessaan vasta 24-vuotias vuonna 1965.

Näin paljaasti ovat elämän ja kuoleman kysymykset läsnä Dylanin tuotannossa. Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivänä ensi tiistaina eli 24. lokakuuta vietetäänkin Oulunkylän kirkossa iltakirkkoa, joka rakentuu Dylanin musiikin varaan. Tilaisuuden alussa filosofi Jarkko S. Tuusvuori alustaa Dylanin laululyriikan uskonnollisesta tematiikasta. Itse iltakirkossa Dylanin kappaleita esittää kokoonpano, jossa soittavat Mikko Helenius, Antero Jakoila ja Heikki "Häkä" Virtanen.

Monien mielestä Like A Rolling Stone on Dylanin paras biisi. Onko se vain julma koston ja vahingonilon osoitus epäonnistuneelle ihmiselle, vai onko siinä edes hitunen myötätuntoa, Jarkko S. Tuusvuori?

– Vierivän kiven sammaloitumattomuus voi olla Erasmuksen (1500-luvulla elänyt humanisti) oivallus ja siten reformaation juhlaa. Mutta se voi myös olla pakanallista tai vähintään esikristillistä perua. Ei ihme, ettemme niinkään ymmärrä kuin kärsimme Dylanin hittiä. Ehkä siinä kaikuu juutalaisuuteen yhdistettävissä olevan seurallisuuden käänteinen ylistys: hei sinä siellä, sinäkin olet muiden armoilla. Kaikki me toistemme varassa.

Miksi Dylanin musiikki sopii kirkkoon? 1960-luvullahan hän sanoi toimittajalle olevansa vain laulu- ja tanssimies!

– Dylan tiesi jo varhain, että hänen vakavointinsa lyödään läskiksi, ja kaskuilunsa otetaan todesta. Siitä tuo hämääjääkin tarkoittava itsekuvauksensa 60-luvulta. En tiedä, sopiiko. Kokeillaan. Nyt ovat ainakin niin kovat muusikot vauhdissa, että pökerryttää jo ennakkoon. Eiköhän kirkko ole nykyään harvoja yhtaikaisen laulamisen, liikuttamisen ja ajattelemisenkin paikkoja. Siispä sinne.

Eppu Normaali lauloi ennen vanhaan, että "Dylan on messias". Milloin itse otit Dylanin sydämeesi henkilökohtaisena vapahtajanasi?

– Eteisvärinää ja -lepatusta on tuntunut jo teinivuosista. Urut ja sähkökitara vapauttavat tuon tuostakin. Mutta Luukas tähdentää, että sydän on myös tutkistelun paikka.

Dylanin niin sanottu uskoontulolevy, Slow Train Coming, oli jyrkästi lopunajallinen albumi, joka suorasanaisesti ruoski pornografian kyllästämää, perinteiset perhearvot hylännyttä amerikkalaista yhteiskuntaa. Aikoinaan myös liberaalit kristityt inhosivat Dylanin uutta tuotantoa. Eikö Dylan karkota suvaitsevaisen kuulijan pois?

– Se on yhä paksuhkoa menoa pohjoismaisin korvin kuultuna. Moralismi vanhatestamentillisine kaikuineen kohtaa uuskristityn pidäkkeettömän hihhuloinnin. Nyt jälkiviisaasti voimme kenties ajatella, että roimuus ja roisius tulivat pitkälti rockmusiikkiyhteydestä, sievistelemättömyyden eetoksesta.

– Hetkittäin se kulttuuri- tai yhteiskuntakritiikki sentään toimiikin noissa Dylanin 1979–1981 tekemissä viisuissa. Ja on hänellä pari valoisaakin gospel-numeroa.

Ehtoollisella on tarjolla viini ja leipä. Kuka maatasi kyntää, ja juovatko bisnesmiehet sinun viinisi?

– Juovathan ne, ruojat. Ja se ottaa pannuun. Ja siitä syntyy uusia lauluja. Mutta kyntää kuka kyntää, eivät linnut kylvä, leikkaa eivätkä kokoa varastoon. Ja sekin laulattaa. Niin kuin leipä ja viinikin.

Uskooko Dylan sattumanvaraisuuteen ja siihen, että me olemme sidotut kohtaloihimme, kuten Blood on the Tracks antaisi vihiä, vai onko elämämme perimmäinen kohtalo omissa käsissämme?

– Pois se minusta, että mieskohtaisia uskomisiaan arvailisin. Mutta lauluissaan korostuu fatalismi enemmän kuin se-on-susta-itsestäs-kii. Eikä self-help-kappalettaan Trust Yourself (1985) pidetä mestariteoksena. Gospel-kauteen lukeutuva Every Grain of Sand (1981) sen sijaan nauttii tästä asemasta. Se painottaa viisaanpuoleisesti sekä yksilöt ylittävää yleistä yhteyttä että yksittäisten elämänmenojen moninaisuutta. Kilvoittelisikohan bardimme aina vaan.

Bob Dylanin musiikille rakentuva iltakirkko Oulunkylän kirkossa, Teinintie 10, tiistaina 24.10. kello 18. Dylanin musiikista alustaa filosofi Jarkko S. Tuusvuori. Iltakirkossa Dylania esittää kokoonpano, jossa soittavat kanttori Mikko Helenius (piano, bandoneon, laulu) Antero Jakoila (kitara) ja Heikki "Häkä" Virtanen (basso). Liturgina on kirkkoherra Ulla Kosonen.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi