Bob Dylan levytti vanhasta klassikkokappaleesta gay-version sateenkaarihäiden musiikiksi
Ensi kesän sateenkaarihäihin kannattaa tilata ajanmukainen DJ, sillä perjantaina ilmestyvällä Universal Love -kokoelmalla ei kuulla pelkkää syntikkapoppia.
Kirjallisuuden Nobelilla palkittu rocklegenda Bob Dylan on mukana kuuden laulajan voimin kootulla levyllä, jossa vanhoista häälauluista on tehty uudet samaa sukupuolta olevien parien versiot.
Kokoelmalevy Universal Love ilmestyy perjantaina 6. huhtikuuta.
Dylan esittää albumilla 1920-luvulla suosioon nousseen Gene Austinin klassikkokappaleen She's Funny That Wayn gayversion muodossa He's Funny That Way. Alkuperäisen laulun on tehnyt kuuluisaksi muun muassa Frank Sinatra.
Levyn tuottajan Rob Kaplanin mukaan Dylan oli osallistunut projektiin suurella innolla.
– Se ei ollut vain "Kyllä, hoidan homman", vaan "Hei, minullapa on idea lauluksi", Kaplan kertoo New Musical Express -lehdelle.
Dylan ei aina ole ollut näin avarakatseinen. Käännyttyään jyrkkään kristinuskoon 1970-luvun lopulla Dylan saarnasi konserteissa muun muassa San Franciscon synnillisyydestä, koska kaupunki oli saanut mainetta erityisestä LGBT-ystävällisyydestään.
Dylanin osuudesta Universal Love -kokoelmalla uutisoivat muun muassa New York Times ja The Guardian.
Kappaleen He's Funny That Way voi kuulla tästä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tämä kolahti: 78-vuotiaan Bob Dylanin konsertti oli kuin profeetan viimeinen testamentti
Hyvä elämäDylanin läsnäolosta huokuva lopun ajan henki muistutti, että elämä on verraten lyhyt ja brutaali tapahtuma. Hän ei tullut Helsinkiin viihdyttämään eikä esittämään taskulämpimiä ikivihreitä.