Arvio: Bob Dylania suomeksi
Ihan sama. Bob Dylan on laulanut kuudella eri vuosikymmenellä, aina yhtä tunnistettavasti. Kuva: FRED TANNEAU / Lehtikuva

Ihan sama. Bob Dylan on laulanut kuudella eri vuosikymmenellä, aina yhtä tunnistettavasti. Kuva: FRED TANNEAU / Lehtikuva

Arvio: Bob Dylania suomeksi

Suomennetut Dylanin biisit olisivat voineet olla nolompiakin.

Levyt. Toukokuun lopulla 75-vuotisjuhliaan viettänyt rocklegenda Bob Dylan sai mielenkiintoisen kunnianosoituksen suomalaisilta rockmuusikoilta: äänilevyllisen suomennettuja Dylanin kappaleita. Niitä esittää joukko tunnettuja artisteja, kuten J. Karjalainen ja Pelle Miljoona.

Edellisestä käännösalbumista onkin vierähtänyt jo täydet neljäkymmentä vuotta. 1976 julkaistu Nuuskamuikkunen laulaa ja soittaa Bob Dylania oli folk-vetoinen äänite, jossa viattomuus yhdistyi brittiläisen folkin hempeyteen. Dylan suomeksi puolestaan on erittäin kokeneen bluesbändin kompakti mutta turvallisuushakuinen paketti.

Otetaan vertailukohta. Kun etnomuusikot Iranista, Egyptistä, Burmasta, Taiwanista, Kuubasta ja muista maista vuonna 2014 julkaisivat käännöskokoelman Another World: A Tribute to Bob Dylan (Buda Records 2014), he sovittivat kappaleet omien kansanmusiikkiperinteidensä mukaan. Käännökset tehtiin muun muassa romaniaksi, arabiaksi, katalaaniksi, bengaliksi ja dzongkhaksi. Kokoelman versiot ovat niin huuruisia, ettei niitä tunnista Dylaniksi. Ja siitähän suuri yleisö – Helsingissä ensi kertaa 1987 – moittii aina itse Dylania: edes häntä ei tunnista konsertissa. Dylan suomeksi taas on kuin koulun musiikkikirjan nuottikuvan mukaan soitettu.


Juicen käännös on paras

Suomenkielinen käännöskokoelma ei silti ole täysin ansioton tapaus. Erityisesti Mika Kuokkasen herkkä ja ilmeikäs tulkinta kappaleesta Raivon kyyneleet (Tears of Rage) on suoranainen helmi. Esa Kuloniemen huumorikäännös Nauru ottaa joogaa, H-molli tsugeen (It Takes a Lot to Laugh, It Takes A Train to Cry) soi laiskanpulskeasti, mutta itse teksti on riski, jossa olisi voinut käydä huonomminkin. Nyt tuloksena on sujuvaa symppiskamaa.

Levyn varsinainen huippuhetki on kuitenkin jo heti alussa, kun Anssi Kela puskee läpi Juice Leskisen kääntämän Vahdinvaihdon (Changing of the Guards). Kela rutistaa hirmuisella eskatologisella antaumuksella. Suomen kielen sanapainon ja alkuperäistekstin sävyn kannalta Juicen teksti on levyn ainoa oikeasti hyvä ja uskottava käännös.


Raamatun tunteminen on kääntäjälle välttämätöntä

Kääntäjällä on suomen ohella toinenkin vaatimus. Hänen pitää tuntea uskontoa ja Raamattua. Varhaiskeskiajalla juutalaiseen uudenvuoden viettoon tuli seremonia, josta käytetään heittämistä tarkoittavaa heprealaista nimitystä tashlich. Siinä heitetään veteen leivänmuruja eli vuoden mittaan kertyneet synnit ja luetaan Miikan kirjaa: "Kaikki heidän syntinsä Sinä heität meren syvyyteen." (7:19)

Bob Dylan -kirjallisuus toistaa vakuuttavasti – ja rabbitkin pitävät selitystä uskottavana –, että esimerkiksi Gates of Edenin ilmaisu bread crumb sins, "leivänmurusynnit", on järjellinen nimenomaan tashlich-näkökulmasta. Samalla tavalla Jokermanin alku "standing on the waters casting your bread" – veden äärellä seisominen ja leivän heittäminen – voidaan ymmärtää tashlich-viittaukseksi.

Valitettavasti Dylan suomeksi -levyn Tanssiva jokeri -käännös hieman kaventaa näitä merkityksiä: "Rannalla sä heität voileipiä..." Sama juttu All along the Watchtowerissa. Turha suomentaa, jollei muista Jesajan kirjaa: "Sillä palatsi jää autioksi, kohiseva kaupunki hylätään. Missä kohosi Ofelinkukkulan linna vartiotorneineen, siinä leviää ikuisesti rauniokenttä, villiaasien mielipaikka, karjalaumojen laidunmaa." (Jes. 32:14)

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: