Meren ja Jumalan armoilla
Varhaiskeskiajan Irlannissa kristityn koko elämä oli pyhiinvaellusta.
Vanhoissa kelttiläisissä rukouksissa näkyy ihmisen läheinen suhde Jumalaan ja ympäröivään luontoon. Rukouksia suomentanut Katja Ritari viehättyi niiden inhimillisyydestä ja siitä, kuinka moderneilta monet yli tuhat vuotta vanhat rukoukset tuntuvat.
Ritari on suomentanut juuri ilmestyneen Polku jota kuljen -kirjan rukoukset suoraan muinaisiiristä. Rukouskirja syntyi uskontotieteilijä Ritarin tutkimustyön sivutuotteena, sillä hänen oma tutkimuskohteensa on Irlannin varhaiskeskiaika. Vuonna 2004 valmistunut väitöskirja käsitteli irlantilaisia pyhimyselämäkertoja.
— Minusta nämä rukoukset ovat tosi viehättäviä, ja ajattelin, että ne voisivat kiinnostaa muitakin. Kelttiläiseen hengellisyyteen on ollut kiinnostusta, mutta alkuperäistä materiaalia on suomeksi kauhean vähän saatavilla. Esimerkiksi kuuluisin irlantilainen rukous, joka kulkee Pyhän Patrickin rintahaarniskan nimellä, on aiemmin käännetty suomeksi englannista.
Kelttiläisten rukousten nimellä on julkaistu myös paljon uudempaa aineistoa. Ritarin mukaan monissa rukouskokoelmissa on rinnakkain keskiaikaisia, 1800-luvulla kirjoitettuja ja moderneja tekstejä.
— On hienoa, jos joku haluaa niitä käyttää oman hengellisen elämänsä hoitamiseen, mutta tutkijana toivoisin, että ihmiset olisivat tietoisia siitä, mikä on mistäkin lähtöisin.
Kristinusko tuli kelttien hallitsemaan Irlantiin 400-luvulla. Mitään varsinaisia lähetysmatkoja Irlantiin ei tehty, vaan kristinusko kulkeutui sinne kauppasuhteiden, orjien ja siirtolaisuuden ansiosta. Tavallisesti kunnia kristinuskon tuomisesta saarelle annetaan kansallispyhimykseksi kohotetulle Pyhälle Patrickille. Hän oli englantilainen kristitty, joka ryöstettiin orjaksi Irlantiin.
— Usein Irlannin kristillistyminen esitetään rauhanomaisena ja sopuisana tapahtumana, mutta varmasti on ollut myös väkivaltaisia kohtaamisia. Siirtymäkaudesta on vain vähän lähteitä, mutta kerrotaan esimerkiksi Patrickin taistelleen druideja eli kelttien pappeja vastaan, Katja Ritari kertoo.
Irlannin kelttiläisen kirkon kultakauden katsotaan alkaneen 600-luvulla ja päättyneen 800-luvulla viikinkien tuloon. Materiaalia kelttiläisestä kristinuskosta on säilynyt hyvin, kiitos lukuisien luostareiden.
Ritari toteaa, että populaareissa kuvauksissa kelttiläinen kristinusko esitetään usein luonnonläheisenä, naismyönteisenä ja inhimillisenä ja väitetään näiden piirteiden olevan perua esikristilliseltä ajalta.
— On vaikea sanoa, pitävätkö nämä väitteet paikkansa, koska esikristillistä aineistoa ei ole säilynyt, Ritari huomauttaa.
Hän lisää, ettei Irlannin kirkko ollut sellainen erikoistapaus kuin mielellään väitetään. Omaleimaisia alueellisia perinteitä ja mystiikan harjoitusta oli muuallakin Euroopassa, sillä varhaiskeskiajalla kirkko ei ollut vielä kovin institutionalisoitunut eikä yhtenäinen. Irlannin kristityt eivät katsoneet muodostavansa mitään omaa kirkkoa, vaan pitivät jo silloinkin itseään osana Rooman kirkkoa.
Irlannissa oli parhaimmillaan satoja luostareita. Yksi syy luostarilaitoksen kukoistukseen oli se, ettei Irlannissa ollut kaupunkeja, joten luostarit palvelivat muutakin kuin hengellistä elämää. Luostarit olivat myös taiteen ja oppineisuuden keskuksia. Jälkipolville siitä kertovat luostareissa kopioidut, taidokkaasti koristellut käsikirjoitukset, joista kuuluisin on Kellsin kirjaksi kutsuttu evankeliumikäsikirjoitus.
Varhaiskeskiajalla ei ollut yhtä kattavaa luostarisääntöä, joten luostareiden kirjo oli suuri. Osa niistä oli hyvin syrjäisiä erakkomunkkien yhdyskuntia. Askeettista elämää vietettiin esimerkiksi Skellig Michaelissa, joka on kivinen saari kaukana merellä. Jotkut luostarit puolestaan olivat suuria kirkollisia keskuksia, joissa oli piispanistuin ja joissa asui ja työskenteli myös maallikoita.
Irlantilaismunkit myös matkustelivat paljon ja perustivat luostareita muualle Eurooppaan.
— Lähetystyö oli näiden matkojen sivutuote, enemmän niissä oli kyse pyhiinvaelluksesta. Munkit jättivät tutut seudut ja turvan ja heittäytyivät Jumalan kaitselmuksen varaan. Pyhiinvaellus ei siis kohdistunut mihinkään tiettyyn paikkaan, vaan koko elämää pidettiin pyhiinvaelluksena kohti taivasta, Katja Ritari kertoo.
Hän lisää, että meri oli irlantilaisille keskeinen elementti. Luostarit perustettiin usein saarille. Meri oli irlantilaisten erämaa, erakkoluola, jonne vetäydyttiin pois hälystä, lähelle Jumalaa.
Kelttiläinen kristinusko ei Katja Ritarin mukaan ole mikään jatkumo, jossa perinne olisi katkoksitta elänyt keskiajasta nykypäivään. Irlannin kirkko ja luostarit muuttuivat keskiajalla länsieurooppalaisten mallien mukaisiksi, kun niitä alkoivat hallita suuret sääntökunnat, esimerkiksi benediktiinit ja sisterssiläiset.
Ritari arvioi, ettei kelttiläinen perinne näy virallisen kirkon piirissä nykyisinkään. Irlannissa tehdään kyllä pyhiinvaelluksia perinteisiin paikkoihin, mutta ne eivät välttämättä ole katolisen kirkon järjestämiä. Näkyvintä kelttiläisyyden harrastus on Britanniassa ja Yhdysvalloissa, joissa aiheesta julkaistaan kirjoja ja järjestetään kursseja ja retriittejä.
— Osa harrastuksesta on ihan kristillistä, mutta joissakin tapauksissa raja kristinuskon ja uuspakanuuden välillä on häilyvä.
Kelttiläisiä rukouksia suomentaessaan Katja Ritari pani merkille, kuinka suora ja mutkaton suhde Jumalaan niistä välittyi. Rukous on myös läsnä kaikessa elämässä: sitä tarvitaan niin matkalle lähdettäessä kuin jokaiselle viikonpäivällekin.
— Monet rukouksista ovat minä-muotoista puhetta Jumalalle. Sen vuoksi ne sopivat hyvin myös yksityiseen hartaudenharjoitukseen, Ritari lisää.
Tavallinen rukouksen muoto on litania, jossa pyydetään taivaan joukkoihin kuuluvilta suojelusta eri asioita vastaan. Aikoinaan ne todennäköisesti ovat olleet yhteisessä käytössä jumalanpalveluksissa.
— Jumala ja taivaan joukot eli pyhimykset, Raamatun henkilöt ja enkelit — tärkeimpänä Mikael — ovat rukoilijaa hyvin lähellä. He ovat tuttuja hahmoja, joita voi puhutella suoraan ja joilta voi pyytää apua. Irlantilaiset pyhimykset, kuten Columba ja Patrick, esiintyvät yleiseurooppalaisten pyhimysten rinnalla.
Läheinen on myös rukoilijan suhde ympäröivään luontoon.
— Rukoilija näkee koko luomakunnan Jumalan luomana ja itsensä osana sitä. Kristinusko on ihmisenkokoista.
Tien siunaaminen ennen matkaa
Olkoon tämä miellyttävä polku,
olkoon tämä tuottoisa polku
jolle ryhdyn,
pyhä Kristus demoneita vastaan,
aseita vastaan, tuhoa vastaan
Jeesus ja Isä,
Pyhä Henki pyhittäköön meidät,
Jumala joka
ei piilottele pimeydessä,
kirkas kuningas
vapauttakoon meidät
Jeesuksen ruumiin risti ja Maria
suojelkoon meitä tien päällä,
jotta se ei olisi epäsuotuisa,
olkoon se onnekas,
olkoon se miellyttävä
Katja Ritarin suomentama siunaus
kirjasta Polku jota kuljen (Kirjapaja 2009)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kelttiläisten rukousten Jumala tulee vastaan luonnossa – Kuuntele karheita rukouksia ääneen luettuina
HengellisyysKonkreettiset ja arkiset kelttiläiset rukoukset voivat niitä suomentaneen Liisa Seppäsen mielestä tuoda tuoretta innostusta hengelliseen elämään. Nyt voit kuunnella tunnelmallisia kelttirukouksia Kirkko ja kaupungin sivulla.