Merete Mazzarella huomaa ikänsä hetkissä, joissa muut katsovat häntä uudella tavalla. Kerran kaupan kassahenkilö toivotti edelliselle asiakkaalle ”iloista päivää” ja hänelle ”rauhallista päivää”. ”Ne ovat hetkiä, joissa ymmärrän, että olen vanhempi kuin uskon”, hän sanoo.
Merete Mazzarella, 80, pitää omaa ikäpolveaan maailmanhistorian etuoikeutetuimpana – ”En ole koskaan ollut epämukavuusalueella”
Kun kirjailija Merete Mazzarella täytti 80 vuotta, hän kutsui juhliinsa kaksikymmentä eri-ikäistä naista.
Melkein joka päivä kirjailija Merete Mazzarella, 80, ja hänen puolisonsa Lars Hertzberg, 82, sanovat toisilleen, että heillä on kaikki hyvin. He haluavat sanoa sen, sillä he tietävät, ettei se ole itsestään selvää.
Mazzarella miettii usein, millaista on sitten, kun jotain tapahtuu. Se voi tulla milloin vain ja olla mitä vain: syöpä, muistisairaus, sydäninfarkti tai jotain, mistä hän ei ole koskaan kuullutkaan.
Keväällä Mazzarellalla ja Hertzbergillä oli vauhdikasta. He matkustivat Australiaan, Yhdysvaltoihin ja Skotlantiin. Kesä olikin sitten hyvä viettää aloillaan kesäkodissa Tammisaaressa.
Kiinnostava ikä
Syyskesän iltapäivä on vielä lämmin, kun istumme Merete Mazzarellan kanssa puutalon sisäpihalla Tammisaaren keskustassa, juomme kahvia ja syömme hedelmäsalaattia. Mutta aivan pian pariskunta palaa talvikotiinsa Helsingin Töölöön.
Siellä Mazzarellalla ja Hertzbergillä on tapana kiivetä joka päivä talonsa seitsemän kerroksen portaat pohjakerroksesta ullakolle saakka, liikunnan nimissä. He myös kävelevät, voimistelevat ja uivat, tekevät kaikkensa pysyäkseen kunnossa.
Sanoin, että anteeksi, mutta en ole koskaan kärsinyt. Se oli vahva kokemukseni.
Mazzarellaa häiritsee silti, että vanhenemista käsitellään enimmäkseen fyysisenä tapahtumasarjana. Hän – pohjoismaisen kirjallisuuden emeritaprofessori ja suomenruotsalainen kulttuuripersoona – pitää ikääntymistä niin kiinnostavana aiheena, että on kirjoittanut siitä viisikymppisestä lähtien. Se on yksi toistuva teema hänen kirjoissaan, joista monet ovat omakohtaisia esseeteoksia ja joita on 1970-luvun lopusta alkaen ilmestynyt yli 30.
Nyt Mazzarella ajattelee, että hän oli viisikymppisenä vielä kovin nuori. Joka tapauksessa se on ikä, jossa ymmärtää olevansa liian vanha ollakseen lupaava.
Uusimmassa kirjassaan Nyt kun kirjoitan tätä Mazzarella pohtii, mitä on olla kahdeksankymppinen. Hän kertoo myös, mitä ajattelee maailman tapahtumista. Vanhat ihmiset eivät nimittäin pelkästään vanhene, vaan he elävät.
Helppo ja mukava elämä
Aiemmin Merete Mazzarella piti kirjoittamista lähestulkoon ihmisoikeutena, mutta nykyään hänestä on silkkaa armoa, että hän voi yhä toteuttaa niin tärkeää osaa identiteetistään.
Kymmenen vuotta sitten Mazzarellalta kysyttiin lehtihaastattelussa hyvän vanhenemisen ohjetta. Hän kehotti menemään omalle epämukavuusalueelle. Mutta ei hän ole itsekään toteuttanut neuvoaan.
– En ole koskaan ollut epämukavuusalueella. Koen, että elämäni on ollut helppo ja mukava.
Pari vuotta sitten Mazzarella osallistui Norjassa kirjallisuustapahtumaan, jossa hänet pyydettiin kylmiltään paneelikeskusteluun kärsimyksestä. Yksi osallistuja, teologi, puhui Vanhan testamentin Jobin kirjasta ja toinen osallistuja siitä, kuinka oli menettänyt kaksi pientä lasta liikenneonnettomuudessa. Mazzarella kauhistui, hänen olisi ehdottomasti pitänyt kieltäytyä osallistumasta.
– Sanoin, että anteeksi, mutta en ole koskaan kärsinyt. Se oli vahva kokemukseni.
Kun Merete Mazzarellalta kysyy, missä elämänvaiheessa hän on ollut eniten oma itsensä, hän miettii vain hetken. ”Ehkä nyt.”
Nuorille kirkko ei ole auktoriteetti
80-vuotiaana Merete Mazzarella tuntee isovanhempiensa, vanhempiensa, lapsensa ja lapsenlastensa sukupolvet. Omaa ikäpolveaan Mazzarella pitää maailmanhistorian etuoikeutetuimpana.
– Useimmat meistä jakavat sen kokemuksen, että olimme toivottuja ja meitä tarvittiin. Ilmapiiri oli, että rakennamme maata ja maailmasta tulee parempi.
Mazzarella kutsuu itseään 1900-luvun ihmiseksi. Hän sanoo, että se on vitsi vain puoliksi. Siinä ajassa hän oli kotonaan.
Tässä ajassa pitää pärjätä puhelimien kanssa, ja nuoret kai pärjäävätkin, mutta Mazzarellalle se on kulttuuri, jota hän ei ymmärrä eikä hän halua sitä siksi moralisoida.
Sitä hän kuitenkin suree, että kaupoista ja pankeista vähenevät asiakaspalvelijat eikä yrityksissä kukaan vastaa puhelimeen, tai jos vastaa, vastaajalla on korkeintaan etunimi. Se tarkoittaa, ettei kukaan ota vastuuta.
– Kun kaikkea tehostetaan ja irtisanotaan ja automatisoidaan, työtehtäviin jäljelle jäävät ihmiset ovat niin kiireisiä, että heistäkin tulee robotteja.
Nuori sukupolvi suhtautuu uudenlaisella tavalla myös kirkkoon. Mazzarella näkee nuoria Helsingin Olaus Petrin ruotsinkielisessä seurakunnassa, jossa hän käy messussa. Itse hän kiinnostui kirkosta vasta viime vuosikymmenellä ja kirjoitti pari vuotta sitten kirjan uskosta.
– Minun sukupolvestani moni erosi kirkosta, koska kirkko edusti auktoriteettia. Nuorilla, joita ei ole kastettu tai joille ei ole puhuttu kristinuskosta kotona, ei ole kielteisiä ennakko-oletuksia.
Ei hoivavastuuta lapsille
Nuorempia sukupolvia vaaditaan julkisessa keskustelussa osallistumaan entistä vahvemmin vanhempiensa hoitamiseen. Merete Mazzarellasta se kertoo hyvinvointiyhteiskunnan romahduksesta.
Hän huomauttaa, että meidät on monen sukupolven aikana totutettu uskomaan, että vastaamme lähinnä itsestämme. Ajattelutapa ei muutu hetkessä. Lapset kyllä haluavat ottaa vastuuta vanhemmistaan, mutta koko hoivavastuun edellyttäminen lapsilta olisi valtava askel.
Se, mistä on katkera, voi olla jotain sellaista, mitä nimenomaan halusi.
Suurin osa vanhoista ihmisistä ei sitä paitsi tahtoisi lisää vastuuta lapsilleen, Mazzarella epäilee. Moni tuntee nyt jo olevansa liikaa vaivaksi. Hänen poikansa ja aikuiset lapsenlapsensa asuvat Yhdysvalloissa, mutta vaikka he olisivat lähellä, Mazzarella ei haluaisi, että oma poika veisi häntä vessaan ja suihkuun.
Mazzarella on aiemmin kirjoittanut äitinsä ja pikkuveljensä kuolemasta. Hänen kaksi aiempaa aviomiestään, joista hän erosi, ovat kuolleet. Uudessa kirjassa Mazzarella miettii omia hautajaisiaan. Hän toivoo, että kirkossa lauletaan Maa on niin kaunis ja uhmakkaan elämäniloinen virsi Lord of the Dance, jonka hän kuuli pitkäperjantain jumalanpalveluksessa Englannissa.
Siunaavan papinkin hän on valinnut.
– Hän on paljon nuorempi kuin minä, joten on hyvät mahdollisuudet, että hän on elossa, kun häntä tarvitaan.
Merete Mazzarellan mielestä ikäihmisiä pitäisi nykyäänkin kannustaa perinteen välittäjiksi ja kertojiksi.
Juhlat ilman puolisoita
Merete Mazzarella täytti 80 vuotta tämän vuoden helmikuussa. Syntymäpäiväjuhliinsa hän kutsui kaksikymmentä ystävänaistaan. Nuorin oli kolmikymppinen, vanhin 85-vuotias.
Puolisot jätettiin pois, sillä pariskuntajuhlista tulee aina sovinnaisemmat, Mazzarella ajatteli. Hänen oma puolisonsa sai kuitenkin luvan tulla mukaan.
Seurue söi päivällistä ravintolassa Senaatintorin laidalla. Mazzarella oli pyytänyt, että vieraat pitäisivät kolmen minuutin puheenvuoron itselleen tärkeästä kokemuksesta.
Mazzarella kertoo yhden tarinoista, sillä se on niin hyvä.
Tarinan kertoja oli pitkään ollut ärtynyt. Hänellä oli kaksoissisko, ja häntä harmitti se, että he olivat aikanaan käyneet koulunsa samassa luokassa. Olisi ollut molemmille parempi olla eri luokilla, syntymäpäivävieras oli pohtinut.
Kouluajasta oli kulunut vuosikymmeniä, kun hän oli osallistunut luokkakokoukseen. Siellä luokkatoveri oli tullut puhelemaan hänelle omia muistojaan. Luokkatoveri oli kertonut, kuinka opettaja oli sanonut ensimmäisenä koulupäivänä, että kaksoset laitettaisiin eri luokille. Silloin tarinan kertoja oli ottanut kaksoissiskoaan kädestä ja sanonut, että ei, vaan he menevät samalle luokalle. Luokkatoveri oli ihastellut, kuinka rohkeaa se oli ollut.
– Ystäväni oli siis itse seitsemänvuotiaana päättänyt, että hän menee kaksoissiskonsa kanssa samalle luokalle, Mazzarella sanoo.
– Tarina on hyvä, koska se saa miettimään, mitä kaikkea on itse unohtanut. Se, mistä on katkera, voi olla jotain sellaista, mitä nimenomaan halusi.
Kuka?
Merete Mazzarella on suomenruotsalainen kirjailija ja kirjallisuudentutkija, joka asuu Helsingissä ja Tammisaaressa.
Mitä?
Uusin teos, Nyt kun kirjoitan tätä (Tammi), on esseistinen päiväkirja vanhuudesta. Se ilmestyy suomeksi 25.9.
Motto?
Hyvä Jumala, anna minulle kärsivällisyyttä – ja tee se heti.
Suuret ikäluokat tulevat kahdeksankymppisiksi
Vuonna 1945 syntynyt ikäluokka viettää tänä vuonna kahdeksankymppisiään. Merkkivuoden saavuttaneisiin kuuluvat muun muassa kirjailija Merete Mazzarella, joka täytti 80 vuotta helmikuussa, ja uransa päättänyt iskelmälaulaja Katri Helena, jonka juhlapäivä oli elokuussa.
Tämän päivän kahdeksankymppiset kuuluvat toisen maailmansodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin. Suomessa suurten ikäluokkien katsotaan usein alkavan lapsista, jotka syntyivät elokuussa 1945 eli vajaa vuosi sen jälkeen, kun suomalaiset sotilaat olivat päässeet palaamaan rintamalta kotiin. Suuret ikäluokat ovatkin sodasta selvinneiden lapsia, jotka aikuistuivat yhtä jalkaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentumisen kanssa.
Vuonna 1945 Suomessa syntyi yli 95 000 vauvaa. Mittasuhdetta voi hakea viime vuodesta, jolloin vauvoja syntyi alle puolet tuosta määrästä, vajaat 44 000. Vuosina 1945–49 syntyneiden katsotaan yleensä kuuluvan suuriin ikäluokkiin. Tuona aikana Suomessa syntyi kaikkiaan 520 000 lasta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirjailija Laura Pörsti vihasi liikuntaa ja kuntosaleja – täti-parkourista tuli oma tapa liikkua
Hyvä elämäLaura Pörstistä nykyinen liikuntakulttuuri on liian vaativa, eikä ihmisiltä pitäisi odottaa jatkuvaa reippautta. Hän puhuu luovan arkiliikunnan puolesta.
