Kirjailija Markku Envall varjelee tarkoin rukouksen yksityisyyttä. Hänen rukouksessaan on kuitenkin tilaa toisten ihmisten huolille ja kärsimykselle.
Kirjailija Markku Envall kohtaa rukoillessaan sisäisen epäilijän – ”Jälkeenpäin huomaan, että näen asiat kirkkaammin”
”Minulla on Jumalaan kahdenkeskinen suhde, johon en kaipaa kolmansia”, kirjailija Markku Envall sanoo. Vakaumus saa kaikupohjaa ahdistavista kokemuksista 60-luvun seurakuntanuorena.
Aamu aloittaa uuden päivän, josta olemme jälleen vastuussa. Ilta taas on siirtymä yöhön, jonka aikana menetämme tietoisuutemme. Tämä herättää perimmäisiä pelkoja, ja siksi tarvitsemme yöllä rukouksen tuomaa turvaa.
Tällä tavalla kirjallisuudentutkija ja kirjailija Markku Envall selittää sitä, miten iltarukouksesta on tullut hänelle säännöllinen tapa. Hän ei muista, että kukaan olisi opettanut tai opastanut häntä rukoilemaan.
Envall ei erota rukousta muusta ajan virrasta rukoushetkeksi, jolla on merkitty alku ja loppu. Myöskään rukouksen paikalla ei ole hänelle merkitystä.
– Rukoukseni taustalla on sanomisen ja puhumisen tarve. Kun tuo tarve on tyydytetty, rukous loppuu samalla tavalla kuin sävellys päättyy, kun viimeinen nuotti on soitettu. Rukouksen jälkeen toivon nukahtavani huolenpitoon ja turvaan.
Kirjassaan Kylmää kynäsotaa ja muita esseitä (WSOY 2020) Envall kuvaa rukousta mielessään kulkevaksi ääninauhaksi tai mielteiden virraksi, joka tuntuu sisältävän kuuntelijan tai katselijan. Tämä voi olla Envall itse tai Jumala, johon hän uskoo.
Minulla on ollut korkea kynnys kertoa ihmisille, että rukoilen heidän puolestaan.
Rukous voi olla myös hiljaisuutta Jumalan tai hänen aavistetun läsnäolonsa edessä, tai jotakin hiljaisuuden ja sisäisen puheen välillä.
– Olen ajatellut, että koska olen ammatiltani kirjailija, rukoukseni on sanojen ja hiljaisten hetkien vuorottelua. Jos olisin maalari tai säveltäjä, voisin ehkä rukoilla sanojen sijasta väripinnoilla tai sävelkuluilla, Envall pohtii.
Lapsen syntymä aktivoi rukouksen
Joskus Markku Envallin rukous on suunnitelmallista: hän kerää asioita mieleensä ja puhuu ne Jumalalle. Toinen rukouksen muoto ovat tilannerukoukset, jotka syntyvät, kun Envall tai joku hänen läheisensä on vaaratilanteessa tai ahtaalla.
– Erityisesti oman lapsen syntymä on tilanne, joka aktivoi rukouselämän, jos sitä on, Envall sanoo.
Kun Envallin lapset olivat taaperoikäisiä, hän tunsi itsensä Jumalan sijaiseksi tai suojelusenkeliksi, jonka tehtävänä oli pitää heidät turvassa. Kaikki oli hyvin niin kauan, kun isä oli toimintakykyinen ja lapsi oli hänen näkö- tai kuuloaistinsa ulottuvilla.
Kun Envall ei voinut olla lapsensa lähellä, suojelevat ajatukset kurottuivat rukouksiksi. Kun lapsi oli myöhään ulkona, Envall rukoili, että hän palaisi kotiin keholtaan ja mieleltään ehjänä.
Rukouksen aiheena voi olla myös lähipiiriin kuulumaton ihminen. Myötätunto herättää rukouksen, kun Envall huomaa, että jonkun elämässä on sairautta tai muita isoja koettelemuksia.
– Minulla on ollut aika korkea kynnys kertoa ihmisille, että rukoilen heidän puolestaan. Mutta aina kun olen sen ylittänyt, siitä on seurannut hyvää, hän sanoo.
Uskon ja myötätunnon ilmaus
Esirukouksesta kertominen syöpäleikkaukseen jonottavalle ystävälle tuntui vaikealta, koska sellaisista asioista ei ollut tapana puhua ”maallisten veljien” kesken. Ystävä yllätti Markku Envallin kertomalla, että moni muukin rukoili hänen puolestaan, ja sanoi luottavansa rukouksen parantavaan vaikutukseen. Ystävä toipui lopulta täysin terveeksi.
Saattokodissa Envall tapasi nuoren naisen, joka kertoi alkaneensa toipua vaikeasta sairaudesta sen jälkeen, kun hänen puolestaan alettiin rukoilla.
Envall suhtautuu kertomuksiin rukouksen parantavasta voimasta skeptikon varovaisuudella. Hänen mielestään esirukous on ennen muuta myötätunnon osoitus kärsivää lähimmäistä kohtaan. Siitä ei ole haittaa, mutta jotain hyvää voi seurata.
– Esirukous on uskon kentälle siirtynyt myötätunnon ilmaus. Jokainen kerta, jolloin saamme osaksemme myötätuntoa, lievittää yksinäisyyden peruskokemustamme, Envall sanoo.
Rukoillessaan Markku Envall saattaa havahtua kysymään, onko häntä vastapäätä ketään.
Kirjoitettu rukous jää etäiseksi
Markku Envallin mieleen ei nouse ketään henkilöä, jonka hän tietäisi rukoilleen puolestaan. Eniten hän epäilisi huolehtivaista äitiään, mutta tämä oli Envallin mukaan uskonnoton. Envall ei ole koskaan osannut kaivata esirukoilijaa, vaikka tarvitseekin toisten ihmisten myötätuntoa.
– Olen niin vahvasti filosofi Søren Kierkegaardin ajattelussa uitettu kristitty, että minulla on Jumalaan kahdenkeskinen suhde, johon en kaipaa kolmansia, hän perustelee.
Envall varjelee rukouksensa yksityisyyttä viimeiseen saakka. Siksi hän kieltäytyi, kun häntä pyydettiin kirjoittamaan rukous suomalaisten maallikoiden rukouskirjaan.
Kirjoitettu rukous on Envallin mukaan väistämättä etäällä varsinaisesta, alkuperäisestä rukouksesta. Todellisen hädän hetkellä kynää ja paperia ei käytetä. Julkaistu rukous rikkoisi hänen mielestään myös Jeesuksen käskyä rukoilla salassa.
Rukous on tekniikka ja niksipaketti, joka voi vapauttaa mielen harhakuvitelmista ja väärinkäsityksistä.
Vakaumus saa kaikupohjaa 1960-luvulta, jolloin Envall oli mukana Hämeenlinnan seurakuntanuorissa. Muisto on ahdistava. Nuorten yhteisössä uskottiin, että polvillaan rukoileminen on Jumalalle erityisen otollista. Nyt Envall pitää ajatusta jumalanpilkkana.
– Jotkut nuorista olivat uskossaan voimakkaampia kuin muut ja sanoivat sanat toisia varten. Koin, että se oli väkivaltaista puuttumista Luojan ja minun kahdenkeskiseen suhteeseen.
Kaikkivaltias ja sisäinen skeptikko
Rukous merkitsee Markku Envallille syvimmältään pyytämistä. Hän ajattelee, että Jumala on kaikkivaltias, joka tietää, mitä tahtoo ja tekee, eikä pienen ihmisen valtuuksiin kuulu siihen vaikuttaminen.
– Toisaalta uskon Jumalaan, joka rakastaa luomiaan ihmisiä ja kuuntelee mielellään heidän toiveitaan.
Rukous ei Markku Envallin mukaan menettäisi merkitystään, vaikka ajatus Jumalasta suljettaisiin pois.
Rukoukseen sisältyy Envallin mukaan oletus tai uskomus, jonka mukaan Jumala on olemassa. Rukous on hänelle uskomisen behavioristinen eli ulkoisesti havaittavaan käyttäytymiseen liittyvä kriteeri, jonka hän kiteyttää sanoihin ”Uskon, koska rukoilen”.
Samalla Envall tunnustautuu sisäiseksi skeptikoksi, joka kohtaa rukoillessaan jumalayhteyden perustavan epäsymmetrian. Jumala ei ole samalla tavalla ilmeinen suhteen osapuoli kuin toinen ihminen. Sen sijaan rukoilijaa vastassa on humiseva hiljaisuus. Rukoillessaan Envall saattaa havahtua kysymään, onko häntä vastapäätä ketään.
Silti Envall kokee saaneensa vastauksia.
– Maailmassa tapahtuu sellaista, missä voin kokea Jumalan viestin itselleni. Olen tulkinnut ja ymmärtänyt maailman tapahtumien virtaa sillä tavalla.
Rukous ei Envallin mukaan menettäisi merkitystään, vaikka ajatus Jumalasta suljettaisiin pois. Hänelle rukoileminen merkitsee tilanteen huolellista kartoittamista, jossa mieli toimii äärimmäisen aktiivisesti.
– Rukous on tekniikka ja niksipaketti, joka voi vapauttaa mielen harhakuvitelmista ja väärinkäsityksistä. Se voi johtaa minua vaivanneen ongelman ratkaisuun tai totuuden näkemiseen tilanteesta ja itsestäni. Jälkeenpäin huomaan, että näen asiat kirkkaammin tai jollakin uudella tavalla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ihmiset tarvitsevat nykyisessä maailmantilanteessa viihdettä enemmän kuin koskaan, sanoo humoristisia kirjoja ja viihdyttäviä tv-ohjelmia kirjoittava Janne Sarja
Hyvä elämäViihteentekijän uudessa romaanissa seikkailee kiltti ja hyväntahtoinen Jami, joka rukoilee pahassa paikassa apua Jumalalta.
