Mielipide: 18-vuotias ei aina pärjää yksin

Mielipide: 18-vuotias ei aina pärjää yksin

Aikuiseksi kasvaminen tapahtuu pikkuhiljaa. Mutta mitä jos lapsuus onkin ollut pirstaleinen ja kehitys aikuiseksi jäänyt kesken?

Nuoret, joita ei jostain syystä sijoiteta kodin ulkopuolelle, vaikka kotona olisikin perheväkivaltaa, joutuvat 18 vuotta täytettyään väliinputoajiksi. On hyvin rajua, että 17-vuotias lapsi onkin yhtäkkiä 18-vuotias aikuinen. Varsinkin, jos taustalla on koko lapsuuden kestänyt perhehelvetti, johon lapsi ei ole saanut apua eikä ole päässyt turvallisesti kasvamaan aikuiseksi.

Jälkihuollon tapaista apua nuori ei voi enää saada, vaikka tarvitsisikin sitä, koska sijoitusta ei tapahtunut. Nuori joutuu täysi-ikäistyttyään kovaan paikkaan, kun huomaa, että täysin yksin pitäisi pärjätä.

Tässä kohtaa yhteiskunnassa on aukko. Mielenterveyspuoli on, mutta sekään ei täysin vastaa tähän avuntarpeeseen, koska siellä hoidetaan mielenterveyden häiriöitä. Usein nämä nuoret kuitenkin siirtyvät suoraan mielenterveyspuolelle. 

Nuori on oireillut vain siksi, että kotona on paha olla ja pitäisi päästä terveeseen ympäristöön, mutta omat eväät eivät täysin riitä yksinasumiseen.

Tarvittaisiin esimerkiksi tukiasuntoja nuorille. Jos 18-vuotias nuori ohjataan asumaan vaikkapa 60-vuotiaan pitkäaikaisen mielenterveyspotilaan kanssa, se ei tee hyvää nuoren mielenterveydelle.

Nuori on oireillut vain siksi, että kotona on paha olla ja pitäisi päästä terveeseen ympäristöön, mutta omat eväät eivät täysin riitä yksinasumiseen. Turvallisen aikuisen puute on vielä suuri. 

Minä olen yksi näistä nuorista, joiden tilanteeseen yhteiskunnalla ei ole ratkaisua. Siksi ainoaksi vaihtoehdoksi jää hyväntekeväisyys (yksityishenkilöt tai järjestöt). Sitä yritänkin tekstini avulla tavoitella. Jos olisit kiinnostunut auttamaan tai tiedät, kuka voisi auttaa, olisin enemmän kuin kiitollinen vastauksista.

Nuori
Kirkko ja kaupunki julkaisee kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi