null Mielipide: Aluevaaleissa on kyse myös sote-henkilöstön työhyvinvoinnista

Puheenvuorot

Mielipide: Aluevaaleissa on kyse myös sote-henkilöstön työhyvinvoinnista

Innostavassa työyhteisössä on hyvä työskennellä. Sellainen syntyy hyvällä johtamisella, missä jokaista yksilöä kunnioitetaan, jokaisella on kirkas oma työnkuva ja jokaisella on aidosti mahdollisuus vaikuttaa työsuunnitteluun, kuten työskentelytapoihin ja työn rytmitykseen.

Hyvässä työyhteisössä jokaisella on hyvä itsetunto oman ammattitaidon hallinnasta, ja toiseen luotetaan. Työssä kilvoitellaan onnistumisista – ei siis kilpailla, vaan kilvoitellaan yhteisesti sovittujen tavoitteiden eteen niin, että jokaisen on mahdollista onnistua.

Tammikuun aluevaaleissa ensimmäistä kertaa valittavat aluevaltuutetut tulevat tekemään uusien hyvinvointialueiden suuret strategiset linjaukset niin palveluverkon kuin sitä kannattelevan hallinnonkin kannalta. Äänestäminen näissä vaaleissa on siksi erityisen tärkeää.

Ehdokasta valittaessa kannattaa huomioida myös ehdokkaan halu kehittää sote-henkilöstön työhyvinvointia niin, että se on hyvinvointialueella paitsi vetovoimatekijä myös pitovoimatekijä. Jokainen työ vaati tekijänsä, yksilön.

Eeva Roos
aluevaaliehdokas (SDP), Vantaa

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee


Mielipide: Aluevaaleilla on väliä

Puheenvuorot

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.