null Mielipide: Eläkkeensaajien asumistuki on säilytettävä

Puheenvuorot

Mielipide: Eläkkeensaajien asumistuki on säilytettävä

Valtiovarainministeriön virkamiehet esittivät, että eläkkeensaajien asumistuki yhdistettäisiin yleiseen asumistukeen säästöjen saamiseksi. Sipilän hallitus yritti jo tehdä saman tempun, mutta taipui perumaan uudistuksen, kiitos muun muassa hanketta vastustavan adressin. Sen sijaan hallitus siirsi opiskelijat yleisen asumistuen piiriin. Tästä on tullut pysyvästi noin 200 miljoonan euron vuosittaiset lisäkulut valtiolle.

Eläkkeensaajien asumistukea saavat pääosin kansan- ja takuueläkettä tai hyvin pientä työeläkettä saavat henkilöt. Joukko koostuu pitkälti yksin vuokralla asuvista ikäihmisistä sekä nuoremmista usein monisairaista työkyvyttömyyseläkettä saavista ihmisistä.

Näillä ihmisillä ei ole vahvoja lobbarijoukkoja asioitaan ajamassa, ei mediassa eikä juuri muuallakaan. Eläkkeensaajien asumistuessa on omaisuusrajat, toisin kuin yleisessä asumistuessa.

Eläkkeensaajien asumistuen lopettaminen ajaisi käytännössä monet sairaat toimintarajoitteiset ihmiset toimeentulotuen varaan, mikä olisi paitsi nöyryyttävää, myöskin monelle teknisesti erittäin ­vaikeaa edes hakea. Myös vaihto halvempaan vuokra-asuntoon on isoissa kasvukeskuksissa hyvin vaikeaa.

Juha Kastemaa

Helsinki

Jaa tämä artikkeli: