Mielipide: Kaikki lapset ja nuoret ansaitsevat tulevaisuustakuun
Ei koulua, vaan elämää varten -eetos muuttui 2000-luvun alussa sloganiksi ”Ei koulua vaan elinkeinoelämää varten”. Sitä hintaa maksamme edelleen. Samalla kilpailuyhteiskunta uuvuttaa nuorensa jo alaikäisinä valmistaessaan heitä kisaamaan tulevista opiskelu- ja työpaikoista. Kuka haluaa lasten ja nuorten luokkayhteiskunnan, jossa mahdollisuudet perustuvat vanhempien varallisuuteen?
Kaikki lapset ja nuoret ansaitsevat tulevaisuustakuun. Tulevaisuustakuuseen kuuluu ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttäminen, jotta maapallo säilyy elinkelpoisena. Tämä on myös lasten suojelua.
Tulevaisuustakuuta on myös koulutustakuu: maksuton laadukas koulutus esikoulusta korkeakouluun vanhempien varallisuudesta ja tuloista riippumatta. Maksuton peruskoulu ja toinen aste ovat jo vähentäneet eriarvoistumista, vaikka eivät sitä yksin poista. Vaikka maailma digitalisoituu, niin olennainen opitaan silti edelleen vuorovaikutussuhteessa.
Tulevaisuustakuuta olisi myös terapiatakuu, johon kuuluisivat Käypä hoito -suosituksen mukainen maksuton psykoterapia, psykoterapiaa kevyemmät hoitomuodot ja mielenterveystarkastukset terveystarkastusten yhteydessä kouluissa. Yhtään lasta ja nuorta ei saa jättää putoamaan kelkasta. Ei ole vanhuksilla hoitajia, jos nuoret eivät jaksa elää. Aikuisten velvollisuus on tukea nuorten elämää eteenpäin.
Sirkku Ingervo
Vantaa
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Nuorten tulevaisuususko romahti, ja se on koko yhteiskunnan asia – ”Mitä haluaa tehdä nuori, joka ei usko hänellä olevan paikkaa tulevaisuudessa?”
Hyvä elämäNuorten tulevaisuususko on murentunut Suomessa nopeasti, kertoo Syvässä päädyssä -podcast. Mistä se johtuu, ja onko tilanne pelastettavissa?