Mielipide: Palvelevaa puhelinta tarvitaan edelleen

Mielipide: Palvelevaa puhelinta tarvitaan edelleen

Espoon seurakunnat aikoo irtisanoa Palvelevan puhelimen (PP) sopimuksen. Syynä on mainittu muun muassa vastaavien puhelinpalvelujen runsaus (K&K:n verkkouutinen 26.10.).

Eri auttavilla puhelimilla on kuitenkin oma kohderyhmänsä ja soittajia riittää kaikille. PP on yhteistyöverkostossa keskeisessä asemassa, ja sen rooli on ollut tärkeä muun muassa eettisissä pohdinnoissa.

Puhelinauttajien kesken käydyissä keskusteluissa ei ole näkynyt, että soittomäärät olisivat vähentyneet, saati että keskustelujen laatu olisi heikentynyt. Apua hakevien ongelmat ovat monimutkaistuneet, ja soittoja tulee paljon. Puhelin on nykyään kaikkien ulottuvilla, ja apua voi hakea heti hädän keskellä.

Puhelinauttamiseen liittyy vakiosoittajailmiö ja myös avun väärinkäyttäjiä on. Näissä puheluissa korostuu päivystäjän osaaminen tunnistaa tällainen soittaja ja lopettaa puhelu.

PP tarttuu haasteeseen eettisten periaatteiden mukaisesti. Soittajat on kohdattava aina kunnioittavasti ja arvostavasti. Uusi tekninen järjestelmä tarjoaa mahdollisuuden keskittää keskustelut eniten apua tarvitseviin.

Kriisipuhelimessa keskitytään kriisissä olevien tukemiseen. Ohjaamme soittajan Palvelevaan puhelimeen, jos hänellä on tarve puhua hengellisistä tai elämänkatsomuksellisista aiheista. Ammattilaisten ja koulutettujen vapaaehtoisten antama apu PP:ssa monia ahdistavaan yöaikaan on arvokasta ja todella tarpeellista.

Susanna Winter

kriisipuhelintoiminnan päällikkö

Suomen Mielenterveysseura

Pääkaupunkiseudun PP:n virkamiestyöryhmä

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi