null Mielipide: Tuokaa Raamattu pokkareina markettien koreihin, juoniselostukset takakansiin

Puheenvuorot

Mielipide: Tuokaa Raamattu pokkareina markettien koreihin, juoniselostukset takakansiin

Raamattu on pinnan alla kiinnostanut minua koko ikäni. Nuorempana en siihen isoon möhkäleeseen kuitenkaan tarttunut.

Vuosien päästä onneksi törmäsin erikseen painettuun Johanneksen evankeliumiin. Ymmärsin, että Raamatussa on jaksoja, joita voi lukea omina kokonaisuuksinaan. Sittemmin olen nähnyt Markuksen evankeliumista aikanaan koulukäyttöön tarkoitetun erillispainoksen.

Lasteni rippikouluraamatut ovat olleet tiiviitä ja pienipränttisiä laitoksia. Ne eivät houkuttele kiireistä nuorta eivätkä heikompinäköistä vanhempaakaan lukemaan. Pulmana on vielä se, mitä mistäkin Raamatun osasta voi löytää. Mistä kohdasta löytyisi juuri minua kiinnostavaa tekstiä?

Nämä asiat varmaan selviävät raamattukoulussa tai perehtymällä nettisivujen kautta asiaan, mutta miksi tätä ei voisi tehdä helpommaksi?

Onhan supermarkettien koreissa jos jonkinlaista kirjaa takakannen juoniselostuksineen. Eikö näin voisi toimia myös Raamatun kanssa, sillä tarjonta lisää kysyntää. Varsinkin nyt pandemian vuoksi monella on enemmän aikaa, ja ehkä nämä asiat kiinnostavatkin entistä enemmän. 

Miksei siis tuotaisi irrallisia Raamatun osia markettien kirjakoreihin normaalikokoisine fontteineen ja takakannen juoniselityksineen?

Reija Nurmi

FM, Helsinki

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Arkeologit löysivät Raamatun jakeen, jossa luki: ”Puhukaa totta toisillenne” – professori kertoo, millainen oli Qumranin yhteisö

Ajankohtaista

1900-luvun merkittävin arkeologinen tekstilöydös auttaa meitä ymmärtämään, millainen viisauden opettaja oli Jeesus Nasaretilainen.



Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.