null Minun savumerkkini

Lauantaina 28.4. Kirsti Palonen latasi päiväkirjaansa kuvan Fellmanin pellolta Lahdesta.

Lauantaina 28.4. Kirsti Palonen latasi päiväkirjaansa kuvan Fellmanin pellolta Lahdesta.

Minun savumerkkini

Eläkkeellä oleva psykologi ja psykoterapeutti Kirsti Palonen napsii päivittäin 10–20 valokuvaa. Matkoilla kuvia voi kertyä päivässä satoja. Onnistuneista kuvista hän valitsee valokuvapäiväkirjaansa yhden, itselleen mieluisimman.

Palonen alkoi pitää valokuvapäiväkirjaa reilut viisi vuotta sitten.

– Löysin oman tapani pitää päiväkirjaa, kun latasin kuvia Facebookiin. Ensimmäiset päiväkirjakuvani otin pienellä pokkarikameralla. Vuosien varrella kameran koko on kasvanut ja kuvaustaitoni kehittyneet kursseilla.

Valokuvapäiväkirja on muuttanut Palosen suhdetta ympäristöön.

– Huomaan ja pysähdyn katsomaan asioita eri tavalla kuin ennen.

Kotipihalla Kalliossa aikaisin keväällä kukkivat lumikellot ovat päässeet moneen kuvaan. Palosen omasta mielestä koskettavimpia ovat kuvat lapsista pakolaisleirillä Libanonissa, jossa hän tekee vapaaehtoistyötä.

Sosiaalisessa mediassa pidettävää päiväkirjaa ei tehdä vain itselle. Palosen kuvat näkyvät hänen Facebook-kavereilleen.

– Entisaikaan tiedettiin, että naapurissa on asiat hyvin, kun piipusta nousi aamulla savu. Valokuvien lataaminen Facebookiin on minun savumerkkini. Ihmiset tietävät, missä olen. On myös kiva nähdä, miten kuviani kommentoidaan.

Palonen etsii päiväkirjaansa mielellään jotain hassua tai kummallista kuvattavaa. Hän ei niinkään mieti, mitä sisäisiä tuntoja haluaisi kuvillaan välittää.

– Silti valitsemani päivän kuva saattaa kyllä kertoa, millä mielellä olen ollut ja mikä minua on sinä päivänä puhutellut.

NÄIN VALOKUVAPÄIVÄKIRJA SYNTYY: ”Räpsin kuvia ilman paineita. Kuvaaminen ei ole minulle työ, eikä lopputuloksen tarvitse olla täydellinen.”

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.