Mitä kirkko tekee Helsingissä vuonna 2035?

Mitä kirkko tekee Helsingissä vuonna 2035?

Mummokato, mamuja messussa ja pappeja, joita ei kiinnosta Raamattu. Sitäkö on Helsingin luterilainen kirkko vuonna 2035?

Oulunkylän kirkossa vietetään sunnuntaiaamun messua, ja päivän teema on Jeesuksen lähettiläät. Evankeliumitekstissä Jeesus sanoo opetuslapsilleen tietävänsä kyllä, ketkä on valinnut.

Tutkimattomat ovat Herran tiet, mutta nyt saattaa olla niin, ettei ainakaan Helsingin seurakuntayhtymä ole valinnut Oulunkylän kirkkoa.

Luterilaisen kirkon verotulot tippuvat, ja seurakunnissa on tajuttu, että jostain on luovuttava. Oulunkylän kirkolla on edessä miljoonien eurojen remontti. Myyntipuheet ovat vasta pohdintaa, mutta kaikkeen rahat eivät riitä.

Kirkossa on tapahtunut nopea muutos. Vuonna 1995, 20 vuotta sitten, kirkkoon kuului Helsingissä vielä 72,6 prosenttia kansasta. Vuonna 2014 määrä oli tippunut 56,4 prosenttiin.

Trendi on selvä: kirkon jäsenmäärä laskee, ja ihmisten ajattelu lipuu yhä kauemmas perinteisestä kristillisestä uskosta.

Miltä näyttää luterilainen kirkko Helsingissä 20 vuoden päästä, vuonna 2035? Ennustaminen on vaikeaa, mutta yritetään.

Hetken vielä laskee

Kirkkososiologian professori Kati Niemelä puuskahtaa.

– 20 vuotta on tosi vähän aikaa, hän sanoo.

Lähdetään siis liikkeelle simppelistä. Kuinka suuri osa helsinkiläisistä kuuluu vuonna 2035 luterilaiseen kirkkoon?

– Se on vähän yli 40 prosentin seutuvilla. En usko sen jälkeen tapahtuvan isoja muutoksia, vaan jäsenmäärä tasaantuu.

Papit seuraavat samaa uskonnollisuuden muutosta, joka tapahtuu muussa väestössä. Ollaan vähemmän kirkollisessa mielessä uskonnollisia.
– Kati Niemelä

Kirkon haasteet ovat Niemelän mukaan Helsingissä moninkertaiset muuhun Suomeen verrattuna. Syntyneistä lapsista tullaan kuitenkin kastamaan reilu kolmannes. Rippikoulu säilyy suosittuna, mutta ei enemmistöaktiviteettina.

Rahat vähenevät, minkä vuoksi työntekijöiden määrästä karsitaan. Se on myös paluuta vanhaan.

– Jos vertaa vaikka 1970-lukuun, kirkkoon kuului suurempi osa väestöstä, mutta työntekijöiden määrä oli paljon nykyistä pienempi, Niemelä muistuttaa.

Papit eivät lue Raamattua

Entä mitä ajattelee helsinkiläinen luterilainen pappi parinkymmenen vuoden päästä?

Kati Niemelän mukaan pappien ymmärrys kirkon työnkuvasta tulee muuttumaan. Selkeä muutos nähdään esimerkiksi suhtautumisessa lähetystyöhön.

– Evankelioimisen merkitys nähdään vähäisenä ja julistuksellinen rooli pienenee, mutta samalla tullaan ajattelemaan, että kirkon on oltava laajasti yhteiskunnallinen vaikuttaja. Se on tavallaan moderni versio lähetystyöstä, Niemelä selittää.

Näkemys, että pappi on laajasti kutsuttu auttamaan, tulee entisestään kasvamaan. Raamatun merkitys on heikentynyt selvästi pääkaupunkiseudun papiston keskuudessa, ja trendi tulee luultavasti jatkumaan.

– Papit eivät itse lue Raamattua eivätkä pidä sen opettamista yhtä tärkeänä kuin ennen.

Syitä kehitykselle on Niemelän mukaan monia. Papit ovat yhä enemmän lähtöisin kaupungeista ja vähemmän maaseutujen herätysliikkeistä. Papeista yhä suurempi osa tulee myös olemaan naisia. Naiset ovat keskimäärin miehiä liberaalimpia.

– Papit seuraavat samaa uskonnollisuuden muutosta, joka tapahtuu muussa väestössä. Ollaan vähemmän kirkollisessa mielessä uskonnollisia. Perinteisiin oppeihin uskotaan vähemmän, mutta uskontoa sinällään ei pidetä vähemmän merkityksellisenä, Niemelä kertoo.

Missä ovat mummot?

Vaikka Oulunkylän kirkosta luovuttaisiin, seurakunnalle jäävät yhä Oulunkylän vanha kirkko, Maunulan kirkko ja Käpylän kirkko.

Tehdään ajatuskoe. On sunnuntaiaamu vuonna 2035, ja kirkkokansa kulkee Metsolantietä kohti Käpylän kirkkoa, jossa alkaa pian aamujumalanpalvelus.

Vai alkaako?

– Ei ole ainakaan itsestään selvää, että joka kirkossa olisi kello kymmenen jumalanpalvelus, sanoo tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg Kirkon tutkimuskeskuksesta.

Sen päivän eläkeläiset ovat tämän päivän viisikymppisiä, ja heidän yhteytensä kirkkoon ja kristilliseen perinteeseen on hyvin ohut. Eiväthän he eläkkeelle jäätyään tuosta vain lähde seurakuntaan.

– Jussi Sohlberg

Yksi asia ainakin tulee muuttumaan. Tällä hetkellä jumalanpalveluksissa istuu iso liuta eläkeläisiä, mutta Sohlbergin mukaan 20 vuoden kuluttua tilanne on eri.

– Ajattelepa nyt. Sen päivän eläkeläiset ovat tämän päivän viisikymppisiä, ja heidän yhteytensä kirkkoon ja kristilliseen perinteeseen on hyvin ohut. Eiväthän he eläkkeelle jäätyään tuosta vain lähde seurakuntaan, eivät todellakaan, Sohlberg selittää.

Kirkkoa tulee todennäköisesti kohtaamaan mummokato. Monille tämän päivän helsinkiläisille keski-ikäisille myös esimerkiksi virsiperinne on vierasta.

– Se ei enää toimi, että pappi pitää hartauden ja lauletaan tuttu virsi. Mikä tuttu virsi muka?

Keitä siellä sitten istuu?

Uusina kasvoina ainakin jonkin verran maahanmuuttajataustaisia. Sohlbergin mukaan yli puolet Suomeen tällä hetkellä tulevista maahanmuuttajista on kristittyjä, pääasiassa helluntailais-karismaattisia ja katolisia. Suurin osa heistä ei rekisteröidy mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, mutta yhteisöön liittyvä liittyy todennäköisimmin luterilaiseen tai katoliseen kirkkoon.

Lähiöitä ilman kirkkoja?

NASA julkaisi lokakuussa Journey to Mars -raportin, jossa ihmisen ennustetaan alkavan asuttaa Marsia 2030-luvulla. Jää nähtäväksi, nouseeko avaruussiirtokuntiin kirkkoja tai kiinnostaako uudisraivaajia Kristus.

Vielä lähivuosina uudisasutus nousee kuitenkin lähemmäs Mannerheimintietä. Toisin kun 50–80-lukujen lähiöissä, Jätkäsaaren tai Kalasataman tienoilla ei näy kohoavan kirkontorneja. Tullaanko uusiin lähiöihin enää rakentamaan kirkkoja?

– En pidä sitä hirveän todennäköisenä, Jussi Sohlberg toteaa.

Vanhoista kirkoista tuskin kovin innolla luovutaan, etenkään keskustan maamerkeistä. Kirkkorakennuksen myyminen on Sohlbergin mukaan myös hankalaa.

– Kirkkorakennukset tuskin ovat kovin haluttuja ostokohteita. Mikä taho sellaisen ostaisi?

Kati Niemelä ei ole samoilla linjoilla.

– Uskon, että uusiin lähiöihin tullaan rakentamaan kirkkoja. Rakentavathan pienemmätkin uskonnolliset yhteisöt tiloja, ja luterilainen kirkko on selvästi suurin, Niemelä toteaa.

Oppi väljenee

Oppi on kirkon jäseniä jakava asia. Joillekin se on kristinuskon luovuttamaton ydin, toisille vaivaannuttava riippakivi.

Mielipiteet kirkon opista ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä. Vuonna 1999 suomalaisista 60 prosenttia uskoi Jeesuksen palaavan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, vuonna 2011 enää 28 prosenttia. Uskomus, että Jeesus on Jumalan poika, putosi samassa ajassa 77 prosentista 41 prosenttiin.

Miten kirkko itse suhtautuu oppiinsa vuonna 2035?

Epäviralliset odotukset siitä, että pappi olisi sitoutunut kirkon tunnustukseen, vähenevät.

– Kati Niemelä

– Kirjoitettuun uskontunnustukseen ei missään tapauksessa tule muutoksia, Kati Niemelä uskoo.

Epävirallinen suhtautuminen oppiin tulee silti väljenemään. Tänäkään päivänä ei herätä haloota, jos pappi ei usko neitseestä syntymiseen. Niemelän mukaan vielä 2000-luvun alussa oli toisin.

– Ainakin epäviralliset odotukset siitä, että pappi olisi sitoutunut kirkon tunnustukseen, vähenevät, hän toteaa.

Jos Kati Niemelän pitäisi jotain veikata, hän uskoisi uusien hengellisten virtausten kumpuavan yksilön omaa hengellisyyttä painottavasta suunnasta, meditaatiosta ja kontemplatiivisuudesta.

– Toisaalta myös peruskonservatiivinen, perinteisessä mielessä raamatullinen uskonnollisuus saattaa nousta, mutta en usko, että fundamentalismi.

Ateistit eivät nouse barrikadeille

Kati Niemelä ei usko, että järjestäytyneestä ateismista tulee Suomessa kovin suurta tekijää. Usko on yksityisasia, ja uskomatta oleminen on sosiaalisesti hyväksyttävää. Taistelevalle ateismille ei ole tarvetta. Jussi Sohlberg on samaa mieltä.

– Vapaa-ajattelijoilla on tällä hetkellä parisen tuhatta jäsentä, ja jäsenmäärä on vuosien 2010–2013 välisenä aikana romahtanut parillakymmenellä prosentilla, Sohlberg kertoo.

Se ei enää toimi, että pappi pitää hartauden ja lauletaan tuttu virsi. Mikä tuttu virsi muka?
– Jussi Sohlberg

Vaikka uskonnottomien määrä kasvaa, suurin osa heistä ei tarvitse vakaumuksensa tueksi järjestöä. Vapaa-ajattelijoiden perusongelma on yllättäen sama kuin luterilaisella kirkolla ja poliittisilla puolueilla: vanhat jäsenet kuolevat, mutta uusia ei tule tilalle.

– Taisteleva ateismi on marginaalisen marginaalinen joukko, Sohlberg toteaa.

Ei tilanne silti kirkon näkökulmasta kovin valoisalta näytä. Sohlberg ei kuitenkaan näe kirkon tulevaisuutta pelkästään pimeänä.

– Kirkko on 20 vuoden päästä sitkeästi hengissä, mutta se on joutunut kilpailuasemaan. Se voi tuoda kirkkoon myös jäntevyyttä ja terävyyttä. Kristinuskon ytimessä oleva vallankumouksellinen vastakulttuuri korostuu. Sitä pidän myönteisenä asiana, Solhberg sanoo.

Mikä on ihminen?

20 vuodessa voi tapahtua paljon sellaista, mikä panee kaiken uusiksi. Voihan Etelä-Suomeen iskeä vaikka meteoriitti. Sen jälkeen tuskin kukaan miettisi Oulunkylän kirkon kohtaloa. Helsingin yliopiston geofysiikan professori Matti Leppäranta, kuinka todennäköistä on, että niin käy?

– Jos ajatellaan meteoriittien määrää ja iskupaikan kokoa, niin todennäköisyys on varmaankin pienempi kuin yksi miljoonasta, Leppäranta vastaa.

Epätodennäköistä, mutta ei mahdotonta.

Toinen asia on, että jo 20 vuoden päästä ihminen saattaa olla hyvin erilainen kuin tänään. Tulevaisuudentutkija ja Googlen tekninen johtaja Ray Kurzweil ennusti tammikuussa Huffington Postille, että 2030-luvulla ihmisten aivot ovat kytköksissä nanotietokoneisiin, jotka lisäävät henkistä kapasiteettiä valtavasti. Kurzweilin mukaan ihmisistä tulee rajattomuudessaan Jumalan kaltaisia. Ihmistä koskeva informaatio voidaan myös kopioida niin tarkasti keinotekoiselle alustalle, että ihmisestä tulee tietyssä mielessä kuolematon.

Monet tutkijat torppaavat Kurzweilin ajatukset. Ihmisen aivoja ja tietoisuutta ymmärretään edelleen huonosti. Jos kuitenkin Kurzweilin ennusteet osuvat edes sinne päin, muutos tulee vaikuttamaan myös Helsingin luterilaisten seurakuntien työntekijöiden ihmiskuvaan.

Siirtyykö kirkon vanha hittituote, iankaikkinen elämä, teknologiafirmojen myyntilistoille? Haluaako kukaan edes elää ikuisesti digitaalisena? Miten kirkon tarjoama pelastus eroaa tästä? Ehkei kirkko voi sittenkään jäädä vain yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, vaan joutuu pohtimaan myös teologiaa.

Lähteet: Kirkon tutkimuskeskus, Suomen evankelisluterilaisen kirkon tilastot ja Tilastokeskus

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: