Miten meille näin kävi?

Avioerosta toipuva käy läpi surun, vihan, häpeän ja epäonnistumisen tunteita.

09.03.2011 10:11
Soili Pohjalainen
Ami Lindholm

Avioero mullistaa koko siihenastisen elämän. Yhtäkkiä on yksin. Enää ei ole meitä. Oma identiteetti täytyy hahmottaa uudelleen. Se on suuri ponnistus etenkin silloin, jos puoliso, avioliitto ja ehjä perhe ovat olleet merkittävä osa ihmisen identiteettiä.

Tunne-elämän kriisin lisäksi edessä on uudenlainen arki, josta täytyy selvitä ilman kumppanin tukea. Asumisjärjestelyt muuttuvat. Vaikka jäisi entiseen yhteiseen kotiin asumaan, siellä ei ole enää samanlaista kuin ennen puolison vietyä tavaransa ja vaatteensa pois. Miten taloudellinen tilanne muuttuu? Minkälaisiksi välit ex-puolison kanssa muodostuvat? Entä suhteet yhteisiin ystäviin? Kumman luona lapset asuvat?

Elämäntyöstään viime vuonna tietokirjailijapalkinnon saanut sosiaalipsykologi Saara Kinnunen työskentelee perheneuvojana Vaasan seurakuntayhtymässä. Hänen kirjansa Kun tiet eroavat — Elämää avioeron jälkeen (Perussanoma 2010) on kirjoitettu kristillisestä näkökulmasta.

— Kirja on suunnattu erityisesti heille, joille avioero on tapahtunut tosiasia, vaikka he itse eivät ole eroa halunneet eikä hakeneet, Kinnunen sanoo.

Toipuminen alkaa surusta

Viime vuoden aikana Suomessa päättyi eroon yli 13 000 avioliittoa. Heistä vantaalaisia pareja oli yli 600. Vaikka avioerot ovat yleistyneet, eikä ero enää ole tabu, avioero on aina vaikea kokemus. Kun erosta on tullut totta, ensimmäinen tunne voi olla, että minä en ikinä selviä tästä.

Viha, häpeä, pelko, syyllisyys ja epäonnistumisen tunne. Avioeroon liittyy monenlaisia tunteita.

— Kaikki alkaa kuitenkin surusta, Kinnunen kertoo.

Avioeroon liittyvä epäonnistumisen tunne tuo mukanaan häpeää. Naimisiin mennessä mielessä on ollut elämänmittainen liitto. Eronnut pohtii, miten meille kävi näin? Saatoinko minä erehtyä niin tuosta toisesta? Mikä minussa on, etten riittänyt?

Riittämiskysymys saattaa pyöriä mielessä etenkin silloin, jos puolisolla on uusi suhde jo ennen eroa. Jätetty osapuoli kokee tuolloin olevansa jollain tavalla huonompi kuin se toinen, jonka mukaan puoliso lähti. Ehkä hän jättää menettämättä juhliin, jonne tietää ex-puolison saapuvan uuden kumppanin kanssa, koska pelkää muiden vieraiden vertaavan häntä ja puolison uutta kumppania keskenään.

Jokainen aviopuoliso, eronnut tai ei, on tehnyt omaa avioliittoaan huonontavia tekoja. On hyvä nähdä oma osuutensa liiton päättymiseen, mutta turhiin itsesyytöksiin ei pidä vaipua. Jätetty saattaa pohtia, olisiko liitto vielä ehjä, jos olisin tehnyt enemmän kotitöitä? Jos olisin ollut iloisempi ja pitänyt itsestäni parempaa huolta? Jos olisin halunnut enemmän seksiä? Tällaisilta itsesyytöksiltä Kinnunen haluaa katkaista siivet heti alkuun.

— Häpeä pitää laittaa sinne, minne häpeä kuuluu. Se, joka lähtee etsimään avioliiton ulkopuolista suhdetta, tekee väärin.

Eronnutta saattaa mietityttää, miten omat vanhemmat suhtautuvat lapsensa avioeroon. Hän ei haluaisi aiheuttaa omille vanhemmilleen huolta ja surua. Entä jos vanhemmat kommentoivat erouutista toteamalla, että olihan meillä sinun kanssasi kotonakin vaikeaa. Ehkä vanhemmat tokaisevat, että eihän sinun kanssasi kukaan pärjää.

Pelkoa, jota eronnut kokee tulevaisuuden edessä, Kinnunen vertaa lapsena koettuun pimeän pelkoon. Eronnut saattaa pelätä, mitä muut sanovat? Miten reagoivat ex-puolison sukulaiset, joiden kanssa on ehkä aiemminkin ollut hankalaa? Kinnunen muistuttaa, että pelko on viesti jostain tärkeästä asiasta.

— Jos esimerkiksi pelkää, miten selviää yksinäisyytensä kanssa, se on viesti siitä, että on vaikea olla yksin. Silloin voi kartoittaa, ketkä ovat luottoystäviä ja kenelle voi tarvittaessa soittaa mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, Kinnunen sanoo.

Ero saattaa aktivoida myös aiempia elämässä tapahtuneita konflikteja. Itsetunto voi romahtaa eron jälkeen varsinkin silloin, kun puoliso on pettänyt tai jos oma itsetunto on ollut hauras lapsuudesta saakka.

— Itsetunto on saattanut kohota parisuhteen ja perheen myötä. Ihmisen perustarve on olla hyväksytty ja rakastettu. Sen syvempää loukkausta ei olekaan kuin että sinä et kelpaa.

Jos perheneuvonnan asiakas sanoo, ettei hän osaa olla vihainen ex-puolisolleen, perheneuvoja toivoo hiljaa mielessään, että viha vielä jonain päivänä tulisi esiin.

— Vihan tunne on eri asia kuin katkeruus ja vihanteot, joilla hankaloitetaan ex-puolison elämää. Vihan tunne auttaa irrottautumaan entisestä suhteesta. Ex-puolisoon ei saa jäädä kiinni. Kun erotaan, niin erotaan, Kinnunen sanoo.

Entä lapset?

Joskus eropäätöksen tehnyt pariskunta saattaa kertoa, että heidän lapsensa näyttävät ottaneen vanhempien eron ihan hyvin, kun eivät ole reagoineet siihen oikein mitenkään.

— Silloin mietin, eikö lasten reaktioita nähdä vai eikö niille ole kotona tilaa, Kinnunen pohtii.

— On mitä luonnollisin asia, että lapset reagoivat eroon. On hyvä antaa lapsen reaktioille tilaa. Sitten heidän ei tarvitse oirehtia eroa myöhemmässä elämänvaiheessa.

Leikki-ikäinen lapsi voi reagoida eroon olemalla kärttyinen. Hän saattaa kaivata erityisen paljon syliä. Koululaiseksi kasvanut ajattelee helposti, että ero on sen vanhemman syytä, joka on jäänyt asumaan perheen entiseen kotiin. Siksi lapsi voi olla erityisen vihainen hänelle. Kymmenvuotias voi olla huolissaan, eikä ehkä jaksa keskittyä koulussa. Kaikenikäiset lapset yleensä hieman taantuvat tilapäisesti eron jälkeen.

Murrosikäiselle vanhempien ero on erityisen vaikea asia. Murrosikäisen tehtävänä on irtaantua vanhemmista. Se on mahdotonta, jos avioeron keskellä ei ole vahvaa ja tasapainoista vanhemmuutta, josta irrottautua.

— Kun vastaanotolleni on tullut eroa suunnitteleva pariskunta, jonka lapsi lähestyy murrosikää, olen kysynyt, voitteko mitenkään siirtää eroa myöhempään ajankohtaan, Kinnunen kertoo.

Lapsille pitää kertoa rehellisesti, että äiti ja isä eivät pysty elämään yhdessä.

— Lasten ei pitäisi joutua vanhempien riitojen näyttämölle. Kun perheessä erotaan, esimerkiksi isovanhemmat voisivat tarjota lastenhoitoapua, jotta vanhemmat saisivat riidellä ja selvittää välinsä keskenään ilman lasten kuuntelevia korvia.

Kumpikaan perheen aikuisista ei saisi puhua lapsille pahaa toisesta vanhemmasta. Oma kiukku ja viha täytyy purkaa jollekin aikuiselle, ei lapsille eikä lasten kuullen. Lasten täytyy saada itse muodostaa oma käsityksensä vanhemmistaan.

Yhteistyövanhemmuutta

Lasten hyvinvoinnin ja erosta toipumisen kannalta on tärkeää, että lapset voivat säilyttää suhteen molempiin vanhempiin, puolisot tukevat toistensa vanhemmuutta erosta huolimatta, eikä lasten tarvitse olla todistamassa vanhempiensa keskinäistä kylmäkiskoisuutta.

Lasten kannalta on parempi, mitä useampi asia heidän elämässään pysyy samanlaisena kuin ennen eroa. On hyvä, jos lapsen koti, koulu, kaverit ja harrastukset säilyvät ennallaan eron myllerryksessä. Kinnunen on huolissaan asumisjärjestelystä, jonka mukaan lapset asuvat viikon isän luona ja viikon äidin luona.

— Sellainen järjestely on harvoin paras ratkaisu lapsen kannalta. Varsinkin mitä pienemmistä lapsista on kyse.

Sille vanhemmalle, joka eron jälkeen näkee lapsia harvemmin, lapsista erossa oleminen voi tuntua aluksi äärimmäisen tuskalliselta.

— Jos lapsi on toisen vanhemman luona joka toinen viikonloppu, olisi hyvä, jos tämä vanhempi voisi olla arkisin lapsen elämässä mukana esimerkiksi kuljettamassa lasta harrastuksiin. Kuulumiset ja hyvänyöntoivotukset voi vaihtaa puhelimessa vaikka päivittäin.

Kinnusen mielestä kaikille eroaville lapsiperheellisille pitäisi olla pakollinen sovittelu, jossa sovitaan kolmannen osapuolen johdolla muun muassa talouteen ja lasten asumiseen liittyvistä asioista. Se miten ero toteutetaan ja millaiseksi vanhempien yhteistyö eron jälkeen muodostuu, vaikuttaa paljon siihen, miten seuraavat vuodet ja vuosikymmenet vanhempana sujuvat.

— Yhteistyövanhemmuuden pitäisi jatkua vielä senkin jälkeen, kun lapset ovat aikuistuneet. Vanhempien katkerat teot myrkyttävät ilmapiiriä ja sitä keitosta syödään vuosikausia, Kinnunen muistuttaa.

Erotessa olisi tärkeä huolehtia, että lasten suhteet isovanhempiin pysyisivät ennallaan.

— Kun elämä molempien vanhempien kanssa muuttuu, suhde isovanhempiin edustaa pysyvyyttä lapsen elämässä. Isovanhemmilleen lapsi saattaa myös kertoa sellaisia tunteita ja ajatuksia, joita hän ei halua kertoa kummallekaan vanhemmalle, koska ei halua pahoittaa heidän mieltään.

Entinen jää taakse

Avioeron mukanaan tuomasta kriisistä selviytymiseen auttaa ajan kuluminen ja tunteiden läpikäyminen. Myös läheiset ja ystävät, jotka eivät väsy eronneen tunnemyrskyjenkään aikana, auttavat eroa läpikäyvää.

— Usein hyvä rinnalla kulkija on sellainen, joka on itse aikaisemmin kokenut elämässään jonkin ison kriisin, Kinnunen sanoo.

Joskus voi viedä pari kolme vuotta ennen kuin eronnut löytää elämänuskon ja innostuksen uudelleen. Joku saattaa toipua vielä pidempään, mutta yleensä ihmiset selviävät erosta keskimäärin vuodessa.

Mistä tietää selvinneensä erosta? Siitä, kun entinen on jäänyt lopullisesti taakse. Kun ex-puoliso ei enää kummittele jatkuvasti ajatuksissa ja puheissa. Kun ei enää ruoki mielikuvia yhteen palaamisesta, ei tee tikusta asiaa voidakseen soittaa exälle, eikä entisen puolison kohtaaminen enää nosta pintaan järisyttäviä tunteita. Yksi erosta selviämisen merkki on se, kun voi hyväksyä, että ex-puoliso on löytänyt uuden kumppanin.

— Moni eronnut huomaa jossain vaiheessa kyllästyneensä eron läpikäymiseen. Tulee tunne, että minä olen tätä jo niin paljon käynyt läpi, että nyt on aika laittaa toinen vaihde päälle ja siirtyä eteenpäin, Kinnunen kertoo.

Erokriisi on selätetty ja entinen on jäänyt taakse, kun uusi arki alkaa sujua ja voi taas ajatella tulevaisuutta toiveikkaana.