Aivotutkija Minna Huotilainen vertaa somevirtojen sisältöjen käyttämistä karkkipussin ahmimiseen, osa sisällöstä on hyvää, mutta lopuksi määrä alkaa ällöttää.
Moni kuvittelee lepäävänsä sohvalla kännykkä kourassa – aivotutkija: somen selaaminen ei ole lepoa, vaan ajatusten pitäisi antaa harhailla vailla tietotulvaa
Aivoista voi pitää huolta järjestämällä arkeensa säännöllisesti hetkiä, joissa on ilman luuria, arvioi aivotutkimukseen ja oppimiseen perehtynyt professori Minna Huotilainen.
Moni kokee, että keskittymiskyky on vähentynyt. Onko kyse vain tunteesta vai näkyykö tämä myös tutkimuksessa, aivotutkija ja Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Minna Huotilainen?
– On tutkittu sitä, millaiset taustatekijät vaikuttavat keskittymiseen. Siitä on näyttöä, että teknologian käytön tavat vaikuttavat ja aika monilla meistä on keskittymistä heikentäviä tapoja käyttää teknologiaa. Tämä johtuu osittain työelämästä, osittain omista valinnoista. Keskittymiskyvyn heikkenemisestä vuosi vuodelta kertovat myös opettajat, jotka saavat aina uuden ikäluokan opetettavakseen.
Sosiaalinen media on tehty houkuttelevaksi ja koukuttavaksi. Mitä aivoissa tapahtuu, kun ihminen selaa jatkuvasti katkeamatonta ärsyketulvaa?
– Sehän on oppimistilanne aivoille. Somea selatessa opitaan kuinka nopeasti asiat muuttuvat toiseksi: äsken oltiin jonkun humoristisen videon parissa, nyt yhtäkkiä tuleekin jotain traagista tai pelottavaa, seuraava video on taas hauska. Näin harjoitamme aivojamme siihen, että asia, konteksti, ihmiset tai tarina voivat muuttua tosi nopeasti. Onko tämä sitten hyvä asia – sitä voi pohtia.
– Puhutaan pienten palkintojen periaatteesta eli somen jokainen video on vähän kuin ottaisi karkkipussista karkin tietäen, että jokainen ei ole superhyvä, mutta kuitenkin syöt karkkeja, koska tiedät joukossa olevan superhyviä. Jokainen otettu karkki on periaatteessa uusi päätös, mutta käytännössä ei. Emmehän me oikeasti somea selatessa päätä, katsoisinko vielä seuraavan videon vaan uusi sisältö alkaa aina automaattisesti yrittäen saada meidät katsomaan seuraavan ja seuraavan sen toivossa, että ehkä juuri se on kaikkein merkityksellisin.
– Kaiken addiktion peruslähtökohta on, että palkinnot toistuvat ja näinhän käy heti, kun vain avaa jonkin somealustan. Lopputulos on molemmissa sama: vähän ällöttää ja ihmetyttää, miten pystyinkään syömään hirveän paljon karkkia tai miten onnistuikin roikkumaan näin kauan tässä puhelimella.
Algoritmit päättävät, mihin huomiomme suuntautuu. Olemmeko jo luovuttaneet aivomme ja ajattelumme teknologiayhtiöille?
– Kyllä meitä viedään jo vähän kuin pässiä narussa ja pitäisi alkaa panna neliraajajarrutusta päälle, kun olemme kielteisiä puolia huomanneet. Samaan aikaan on totta myös se, että me tarvitsemme näitä välineitä eikä tätä meidän yhteiskuntaa pysty pyörittämään ilman teknologiaa.
– Kun pohditaan kännykkäkieltoja tai somen käytön rajoittamista, ei saa unohtaa niiden myönteisiä puolia. Esimerkiksi monien nuorien mielenterveydelle on valtavasti hyötyä siitä, että he voivat saada vertaistukea ja harjoittaa esimerkiksi aktivismia erilaisissa somealustojen verkostoissa. Mutta ajatus pienestä lapsesta itsekseen kännykän kanssa iltamyöhään ja yön ylikin, tuntuu vaikealta. Aika harvassa perheessä tämä on kielletty, mutta pohtisin, pitääkö puhelimen olla yötä lapsen huoneessa.
– Näen myönteisenä, että kehitteillä on eurooppalaisia somekanavia, ja ihan hyvin voisi olla jokin suomalainenkin some. On oikeastaan aika erikoista, että olemme päätyneet lähes kokonaan amerikkalaisiin palveluihin ja somekanaville. Ajattelepa, jos olisimme vain amerikkalaisen median varassa! Nyt olemme kuitenkin amerikkalaisen somen varassa, eikä tilanne ole hyvä.
”Ajattelepa, jos olisimme vain amerikkalaisen median varassa! Sehän olisi aivan käsittämätöntä, mutta nyt olemme kuitenkin amerikkalaisen somen varassa, eikä tilanne ole hyvä”, sanoo aivotutkija Minna Huotilainen.
Käsin kirjoittaminen on vähentynyt älypuhelinten ja tietokoneiden myötä. Mitä menetämme, jos me siirrymme lähes kokonaan näpyttelyyn?
– Esimerkiksi muistiinpanojen tekeminen käsin kirjoittamalla on ihan supertärkeä juttu, koska silloin poimimme pääkohdat, valitsemme olennaisimmat asiat. Jos jokin sana on olennainen, käsin kirjoittaessa teemme myös visuaalisesti sitä, että heti alleviivaamme tai ympyröimme sen. Käsinkirjoitetut muistiinpanot ovat enemmän meidän ajattelumme kaltaisia ja auttavat muistamaan asioita.
– Oppimistilanteessa itse käsin kirjoitetut muistiinpanot ovat arvokkaammat ja hyödyllisemmät kuin mikään muu taltiointi. Käsin kirjoittaminen on niin hidasta, että kynä kädessä on ikään kuin pakko raamittaa ajatuksia, ja tämän ajattelun myötä me sitten valitsemme sanat, joita kirjoitamme eli mitä käsitämme.
– Ideoivaa, punnitumpaa ja päiväkirjamaista kirjoittamista on aina kannattavaa tehdä käsin, sillä on se on juuri tätä käsittämistä, siis kirjoittamalla ajattelemista: ”en tiedä, mitä tässä tilanteessa kannattaa tehdä, mutta listaanpa tähän paperille vähän näitä vaihtoehtoja”.
Musiikin kuuntelu tai kirjan lukeminen ovat esimerkkejä tekemisestä, joita aiemmin teimme ilman puhelimen sovellusteknologiaa. Aivotukija Minna Huotilaisen mukaan parempaa keskittymiskykyä havittelevan kannattaa jättää näistä tilanteista luuri pois.
Miten voimme suojata keskittymiskykyämme sovellusten täyttämässä arjessa luopumatta niistä kokonaan?
– Ei pidä mennä mainostajan halpaan ja uskoa, että sovellukset ja alustat kuuluvat kaikkeen. Voi miettiä itse, tarvitseeko todella kännykkää pyykkejä ripustaessaan, tutulla reitillä koiraa ulkoiluttaessaan tai lenkillä lähellä kotia. Voisiko musiikkia kuunnella muutoin kuin puhelimesta? Monelle työ ei ole mahdollista ilman teknologiaa, mutta useat harrastukset ja kotipuuhat yhä ovat.
– Työpaikalla kannattaa keskustella, pidetäänkö palavereissa läppärit ja kännykät esillä ja vilkuillaanko viestejä ja ilmoituksia vai keskitytäänkö silloin ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Meistä jokainen voi miettiä teknologian roolia erilaisissa tilanteissa, kuten mitä teemme vaikkapa bussissa matkalla töistä kotiin. Entä jos puhelimen sijasta ottaisimmekin käteemme kirjan? Näin tekemällä vaikutat sillä paitsi itseesi myös muihin ihmisiin siellä bussissa. He huomaavat lukemisesi.
– Kotona vähintään viimeinen tunti ennen nukkumaanmenoa pitäisi olla vähän tylsää eikä täynnä tietotulvaa, sillä uni on se kaikkein tärkein juttu meidän aivoillemme.
Voiko keskittymiskykyä harjoittaa kuten lihasta?
– Kyllä voi! Samat periaatteet pätevät. Pitää treenata, pitää haastaa aivojansa, pinnistellä ja viedä itseään lähemmäs sellaisia tilanteita, missä se keskittyminen juuri ja juuri onnistuu mutta ei sellaisiin tilanteisiin, missä se ei enää onnistu ollenkaan. Treenissä raskasta ja olennaista on itseohjautuvuus. Eli esimerkiksi tilanteessa, jossa päätän lukea kirjaa ja ajatukseni harhailevat, ohjaan huomioni takaisin lukemiseen, katseeni sanasta sanaan, rivistä riviin.
– Tämän treenin lisäksi pitää olla lepoa. Itseohjautuvuuden vastakohta on tilanne, jossa ei ole tietotulvaa vaan ajatukset saavat harhailla vaikkapa pilviä katsellessa. Sohvalla somen selaaminen ei ole lepoa, koska silloin ei anna ajatustensa harhailla vaan ruudulla näkyvät asiat yrittävät koko ajan vallata tarkkaavaisuuttamme.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kommentti: Me tutkitusti tyhmenemme, jos ulkoistamme ajattelun tekoälylle
PuheenvuorotNäemmekö tulevaisuudessa aivojen kuntosaleja, joissa treenaamme niitä kuten nykyään lihaksiamme, joita harvan työ kuormittaa tarpeeksi, toimittaja Pihla Tiihonen kirjoittaa.
