Kuva Anssi Rauhala
Muinaiset esivanhempamme lainasivat ”taivaan” ja ”jumalan” indoiranilaisilta – sanojen mukana tuli myös myyttejä ja uskonnollista ajattelua
Noin 4000 vuotta sitten puhuimme uralilaista kantakieltä, jossa ”vaimo” ja ”löyly” tarkoittivat sieluja.
Mies ääntelee puistossa. Hän laittaa huulensa yhteen, päästää ilmaa nenästään ja värisyttää äänihuuliaan. Sitten hän avaa huulensa pyöreään asentoon, vie kieltä suun takaosaan ja antaa ilman virrata suusta. Heti perään kieli tulee vähän edemmäs, huulet menevät soikeammiksi. Näin syntyneellä äännejonolla on merkitys: ”moi”.
Parin tuhannen kilometrin päässä Siperiassa asuvalle nenetsikansalle tämä puistoääntely on merkityksetöntä mölinää. Siitä huolimatta me suomalaiset ja nenetsit olemme kielisukulaisia. Esivanhempamme ovat puhuneet samaa kieltä ja palvoneet samoja jumalia. Todisteita tästä näkyy jokapäiväisessä kielenkäytössämme. Miten ihmeessä tämä oikein tiedetään?
– Vertailemalla esimerkiksi eri kielten äänteenmuutoksia ja sanastoa kielitieteilijät ovat voineet päätellä, että suomella ja nenetsillä on yhteinen kantakieli, kantaurali. Kantauralin puhujat ovat olleet samaa kansaa tai heimoa, kertoo puistomoikkaaja, toimittaja Topias Haikala. Haikala on kirjoittanut tietokirjan Kielet ennen meitä (SKS 2025), johon hän haastatteli kuutta suomalaista kielitieteilijää.
Ei ole varmaa tietoa siitä, mitä sanoja kantauralilaiset metsästäjä-keräilijät ovat käyttäneet, mutta sukukieliä vertailemalla tutkijat rekonstruoivat todennäköisiä ”kantasanoja”. Uralilaiseen kantakieleen voidaan jäljittää esimerkiksi sana noita (kantauraliksi nojta), joka lienee ollut jonkinlainen uskonnollinen hahmo.
– Jos ajatellaan metsien shamaania, niin ei varmaan hirveän paljon mennä ohi, Haikala arvelee.
Kantauralissa ”vaimo” ja ”löyly” olivat sieluja
Uralilaista kantakieltä puhuttiin Ural-vuorten eteläpään tienoilla noin 2500–2000 eKr. Monta kieltä on hävinnyt historian hiljaisuuteen, mutta nykykielistä uralilaiseen kielikuntaan kuuluu noin 30 kieltä.
Vanhasta uralilaisesta uskonnosta tiedetään hyvin vähän, mutta yhdistämällä kielitiedettä esimerkiksi folkloristiikkaan voidaan sanoa jotain. Maailman keskuksessa ajateltiin olevan jättiläispuu tai vuori. Maailmaan kuului erilaisia jumaluuksia, jotka liittyivät usein luonnonilmiöihin tai ilmansuuntiin ja joista keskeisin oli taivaanjumala.
– Taivaanjumalan nimi oli mahdollisesti Ilma. Se on vanhimpia tunnettuja uralilaisia nimityksiä jumalalle. Monien uralilaisten kansojen myöhempi taivaanjumalan nimi juontuu tuosta sanasta, esimerkiksi kantasuomalainen Ilmari, sanoo Haikala.
Kuva Anssi Rauhala
Myös ihmisen erilaisiin sieluihin viittaavia sanoja on rekonstruoitu. Uralilaisten ”hengityssielu”, wajŋi, oli sidottu kehoon ja poistui siitä ihmisen kuollessa. Sanasta juontuu mm. suomen vaimo. Läheisessä sukukielessämme virossa vanha merkitys on edelleen läsnä: viron vaim tarkoittaa henkeä.
Esivanhempamme uskoivat myös jonkinlaiseen ”varjosieluun”, joka pystyi irtautumaan ruumiista rituaalin tai unen aikana. Sen kantasanasta eśi, iśi tai ićći on tuhansien vuosien kuluessa muotoutunut suomen sana itse.
Kolmas sielua tarkoittava kantasana on lewli(w), josta tulee löyly. Sanan alkuperäinen merkitys on viitannut höyryyn, ehkäpä suusta tulevaan höyryyn.
– Tietenkään näistä ei voi varmasti tietää, mutta jotenkin näin se ehkä on mennyt.
Eräs ikivanha sana on pyhä. Se ei tosin ole kantauralilainen, mutta esiintyy läntisissä uralilaisissa kielissä – saamessa, mordvassa, marissa ja itämerensuomessa. Itämerensuomesta kehittyi myöhemmin suomi.
– Pyhä on mahdollisesti lainattu näihin kieliin jostain sittemmin kadonneesta kielestä, josta emme tiedä juuri mitään, Haikala kertoo.
Kirjailija Topias Haikala. Kuva SKS Kirjat / Tuukka Lindholm.
Indoiranilainen kulttuuri vaikuttaa sinuunkin
Kantauralilaiset esivanhempamme olivat kontaktissa kantaindoiranilaisten kanssa satojen vuosien ajan. Nykyään indoiranilaisia kieliä puhutaan muun muassa Intian, Afganistanin ja Iranin alueella.
Sanat taivas ja jumala on lainattu indoiranilaisesta kantakielestä 2000 eKr. tienoilla. Lainasanat ovat tuolloin virranneet nimenomaan indoiranilaisilta uralilaisille, ei toisin päin.
– Sanojen mukana on varmasti tullut myös uskonnollista ajattelua. Tiedämme, ettei sanoja lainata muuten vain huvin vuoksi. Sanat ja kulttuurivaikutteet kulkevat yhdessä, Haikala selittää.
– Siinä missä uralilaiset olivat metsästäjä-keräilijöitä, indoiranilaiset olivat karjankasvattajia ja maanviljelijöitä, joilla oli linnoituksia ja sotavaunuja. Heillä on ehkä ollut uralilaisten näkökulmasta sofistikoituneempaa elämää, kuvailee Haikala.
Voidaanko sanoa, että uralilaiset esivanhempamme ovat saaneet uskonnollista maailmankuvaa indoiranilaisilta?
– Luultavasti näin on.
Tätä tukee myös se, että indoiranilaisilla ja uralilaisilla kansoilla on silmiinpistävän samanlaisia myyttejä. Esimerkiksi kertomus, jossa maailma syntyy alkumunan sirpaleista, löytyy Kalevalasta ja persialaisesta Avestasta.
Sana sampo tulee todennäköisesti kantaindoiranin sanasta, joka on tarkoittanut jonkinlaista pylvästä. Suomen kielen tutkimuksessa Kalevalan sammon on niin ikään arveltu merkinneen myyttistä maailmanpatsasta tai palvontapylvästä.
Kuva Anssi Rauhala
– Suomalaisittain kiinnostava on myös kantaindoeuroopan ukkosen jumalaa tarkoittava sana perkunos. Siitä on tullut suomen sana perkele. Liettuassa perkunas on yhä ukkosenjumala, Haikala kertoo.
Mutta Suomessa perkele ei enää olekaan ylevä ukkosen jumala, vaan alhainen kirosana. Tämä on tyypillistä kielihistoriallista logiikkaa:
– Kun uskonto jotenkin muuttuu, kehittyy tai vaihtuu, niin vanhan tai vieraan uskonnon hyvänä pitämät sanat voidaankin ottaa uuteen kieleen pahiksiksi, Haikala summaa.
Siten esimerkiksi vanhasta ukkosen jumalasta tuleekin kirosana. Toinen esimerkki löytyy kantaindoeuroopasta, jossa jumala oli deiwós, joka oli johdos taivasta tai päivää tarkoittavasta sanasta dyeu-. Sanan vastineita ovat muun muassa latinan deus, heetin sisus ja sanskritin devá-. Persiassa syntyneen uskonnon, zarathustralaisuuden, vanhassa kirjakielessä daēva- taas tarkoitti demonia. Tarkoituksena lienee ollut alentaa aiemmat jumalat demoneiksi.
Itämereltä meille saapuu pappi
Osa uralilaisesta väestöstä päätyi länteen, Itämeren rantojen läheisyyteen. Saapuessaan kenties joitain satoja vuosia eKr. he puhuivat vielä samaa kieltä, jota nimitetään kantasuomeksi. Pikkuhiljaa kantakieli jakaantui murteiksi ja sitten itämerensuomalaisiksi kieliksi, joita ovat karjala, vepsä, vatja, inkeroinen, eteläviro, liivi ja suomi.
Itämerensuomi sai paljon lainasanastoa muun muassa germaaneilta ja balteilta. Slaaveilta meille tupsahti tässä vaiheessa – arviolta noin 600 jKr. – sanat pappi ja risti.
– Nämä sanat ovat tulleet samanlaisina eri itämerensuomalaisiin kieliin, eli lainaamiseen aikaan itämerensuomalaiset kielet eivät olleet vielä erkaantuneet ainakaan täysin, Haikala kertoo.
Papin ja ristin ovat tuoneet kieleen todennäköisesti lähetyssaarnaajat tai kauppiaat.
– Vaikka kristinuskoon liittyviä sanoja on kieleen tullutkin, täällä ollaan oltu vielä hyvin tietämättömiä kristinuskosta, Haikala sanoo.
Suomena tunnettu alue kristillistyi varsinaisesti vasta satoja vuosia myöhemmin keskiajalla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Minulle on tärkeää, että romanikansa saa kuulla Jumalan puhuvan omalla kielellään” – Tuula Åkerlund kääntää Raamattua romanikielelle
Ajankohtaista HengellisyysMarkuksen evankeliumin kääntäminen Suomen romanikielelle on loppusuoralla. Tuula Åkerlundin mukaan käännöstyöllä on merkittävä rooli uhanalaisen kielen säilyttämisessä.
Vanhan testamentin psalmit käännettiin nykykielelle – ”herroittelu” väheni ja Jahvesta tuli Jumala
Hengellisyys Ajankohtaista
