Kirjoittaja kohtasi nuorena miehenä matkallaan 1970-luvun Afganistanissa isän, joka piti sylissään sairasta poikaansa.
Näkökulma: Köyhinkin suomalainen on rikas kehitysmaan ihmisiin verrattuna
Tasa-arvoinen kohtaaminen on ihmisille tärkeää.
Nykyisin moni perhe Suomessa on joutunut karsimaan menojaan. Kun 20-vuotiaana matkustin koleran riivaamaan Kalkuttaan, olin Suomessa opiskelijana elänyt vaatimattomasti. Mutta kun näin Kalkutassa äärimmäistä köyhyyttä ja kurjuutta, tajusin että olenkin rikas.
Voikin sanoa, että sellainenkin suomalainen lapsiperhe, joka joutuu asumaan yksiössä, on upporikas satoihin miljooniin köyhien maiden perheisiin verrattuna.
Kun näytin suomalaiselle varakkaalle lapsiperheelle kuvaa olkikattoisesta savimajasta, joka oli kenialaisen lapsiperheen koti, ja johon minut puolisoni kanssa kutsuttiin kylään, perheen pikkutyttö sanoi ”laita se kuva heti pois”. Hän tajusi kuvaa katsoessaan, kuinka ylellisesti hän sai Suomessa asua.
Maailmassa on edelleen suuria alueita, jotka ovat yhtä köyhiä ja kulkutautien riivaamia kuin Kalkutta minun nuoruudessani. Köyhissä maissa ruoka on halpaa, mutta lääkkeet, kännykät ynnä muut ovat köyhien maiden asukkaille äärettömän kalliita.
Muistan afganistanilaisen isän, joka piti surullisena sylissään pikku poikaansa (kuva yllä). Voi olla, että antibioottikuuri olisi pelastanut pikkupojan, mutta siihen isällä ei ollut varaa, kun hänen kuukausipalkkansa oli vain 30 euron luokkaa.
Meidän hyväksyntämme ja tasa-arvoinen kohtaamisemme on köyhien maiden asukkaille usein äärimmäisen tärkeää. Muistan, kuinka vieraillessamme intialaisessa ja kenialaisista kodissa, tajusimme että isännille merkitsi paljon, että kehuimme heidän suomalaisittain äärimmäisen vaatimattomia kotejaan.
Niin tärkeää se pieni kehumiseni oli hänelle ollut.
Itse muistan, kuinka minua loukkasi ruotsalaisten ikävätovereiden hyvin nahkea suhtautuminen, kun 1971 olin töissä Karlstadissa. Vastaavasti kun 1972 olin töissä Amerikassa, sikäläisten ikätovereitten hyvin toverillinen suhtautuminen tuntui tosi kivalta.
1990-luvulla laboratoriossani oli useita ulkomaisia jatko-opiskelijoita muun muassa Intiasta ja Kiinasta. Huomasin, että heille oli hyvin tärkeää, että olimme kiinnostuneita heidän kulttuuristaan ja annoimme heidän kertoa siitä.
Toverillisen suhtautumisen tärkeys maahanmuuttajiin tuli selvästi esille Espanjassa. Nuori marokkolainen mies oli otettu maalaamaan asuintalomme rappukäytävää. Nuori mies vaikutti yksinäiseltä, ja niinpä rupesin kehumaan hänen työnsä jälkeä. Sen jälkeen tämä nuori mies tervehti minua aina iloisesti siinä pienessä espanjalaisessa kylässä, kun näki minut – niin tärkeää se pieni kehumiseni oli hänelle ollut.
Eli se, että me kanta-asukkaat kehumme ja kannustamme maahanmuuttajia, on heille tärkeää eikä maksa mitään.
Kirjoittaja on paljon matkustellut tekniikan alan emeritusprofessori.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Lapsilta pyydetään lainaan heidän säästörahojaan” – Näin köyhyys rikkoo tavallisten suomalaisperheiden arjen
Hyvä elämäPuuroa jatketaan kuivilla leivillä, lapset eivät saa syntymäpäivälahjoja ja teinit pelkäävät ottaa opintolainaa. Kirkko ja kaupungin kyselyyn vastanneet vanhemmat kertovat, mitä he toivovat muiden ihmisten ymmärtävän lapsiperheköyhyydestä.
