null Avustuslennot antavat tuhansille ihmisille mahdollisuuden terveydenhoitoon

Jarkko Korhonen tankkaamassa C206-lentokonetta Tansaniassa. Pikkukuvan tansanialaisäiti käveli lapsensa kanssa yli kymmenen kilometriä tuodakseen tämän Gorimban kylään rokotettavaksi.

Jarkko Korhonen tankkaamassa C206-lentokonetta Tansaniassa. Pikkukuvan tansanialaisäiti käveli lapsensa kanssa yli kymmenen kilometriä tuodakseen tämän Gorimban kylään rokotettavaksi.

Ajankohtaista

Avustuslennot antavat tuhansille ihmisille mahdollisuuden terveydenhoitoon

Lähetyslentäjien koneet vievät apua vaikeakulkuisiin paikkoihin ja pelastavat ihmishenkiä. Tukea työhön antaa muun muassa neljä pääkaupunkiseudun luterilaista seurakuntaa.

Lähetyslentäjät eli MAF (Mission Aviation Fellowship) on tottunut operoimaan pienkoneilla kehitysmaiden usein vaikeissa olosuhteissa. Koneet vievät ihmisiä ja avustustarvikkeita vaikeakulkuisille seuduille, joille perustetut lentokentät ovat varsin vaatimattomia ja edellyttävät lentäjiltä erikoiskoulutusta.

Koronapandemia on tuonut työhön omat lisähaasteensa, kertoo yhteiskristillisen lähetysjärjestön MAF Suomen toiminnanjohtaja Janne Ropponen.

– Korona on vaikuttanut todella paljon meidän toimintaamme. Työn tarve ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin, sillä korona aiheuttaa kehittyvien maiden terveydenhuollolle suuria haasteita. Olemme lentäneet tämän vuoden lokakuun loppuun mennessä noin 70 prosenttia siitä, mitä normaalisti, vaikka toimintaa varten tarvittavat tulot ovat tippuneet, Ropponen kertoo.

Järjestön toiminta perustuu kansainvälisesti suurimmaksi osaksi keräysvaroihin. Pieni osa rahoista saadaan paikan päältä, joko järjestöiltä tai toimijoilta, joiden työntekijöitä MAF lennättää, tai yksityishenkilöiltä avustuslennoista. Ropponen kertoo esimerkin.

– Kun itse lensin Mongoliassa, tein kerran neljän tunnin mittaisen lennon, jonka todelliset kulut olivat noin 8 000 euroa. Lennättämäni potilaan omaiset pitivät kunnia-asiana, että he maksavat edes jotakin. He maksoivat noin 200 euroa. Pienetkin summat auttavat siihen, että koneilla pystytään lentämään, Ropponen sanoo.

Avustusbudjetti on puoli miljoonaa euroa

MAF Suomen vuotuinen avustusbudjetti on puoli miljoonaa euroa. Järjestö saa tukea tuhansilta yksityishenkilöiltä ja seurakunnilta. Yli 20 luterilaista seurakuntaa on tehnyt MAF:n kanssa nimikkosopimuksen ja kymmenet muut keräävät sille kolehtia. Pääkaupunkiseudulla MAF Suomella on sopimukset neljän seurakunnan eli Espoonlahden, Espoon tuomiokirkkoseurakunnan, Lauttasaaren ja Tikkurilan seurakunnan kanssa.

– Seurakuntien avustukset käytetään pääosin työntekijöiden eli nimikkolähettien lähettämiseen. Heille on tärkeää kokea ja tietää, että seurakuntalaiset pitävät heihin yhteyttä ja rukoilevat heidän puolestaan, Janne Ropponen sanoo.

Lähetyslentäjä Roy Rissanen lentää nyt Liberiassa. Aiemmin ovat tulleet tutuksi Kenian, Mongolian ja Tansanian ilmatilat.

Lähetyslentäjä Roy Rissanen lentää nyt Liberiassa. Aiemmin ovat tulleet tutuksi Kenian, Mongolian ja Tansanian ilmatilat.

MAF Suomella on maailmalla nyt kaksi lentäjää ja kolmas lähdössä. Roy Rissanen lentää Liberiassa ja Jarkko Korhonen Tansaniassa. Rissasen Sirpa-vaimo toimii medialähetysjärjestö Sanansaattajien tehtävissä. Jarkko Korhosen perhe on nyt Suomessa, ja myös Jarkko palaa vuodenvaihteessa tänne Tikkurilan seurakunnan papiksi. Tosin hän tehnee vielä ainakin yhden matkan Tansaniaan, jossa tarvitaan keväällä kokenutta lentäjää.

Peter ja Päivi Griffin ovat parhaillaan valmistautumassa työhön Tansaniassa. Heidän lisäkseen meillä on seitsemän muuta kandidaattia. Heistä onneksi yksi on lentokoneasentaja, joka toivottavasti pääsee kohta lähtemään oppisopimuskoulutukseen, Ropponen kertoo.

Hänen mukaansa MAF käyttää myös paikallisia työntekijöitä siellä, missä heitä on saatavissa. Nyt on erityisesti pulaa tekniikan ja hallinnon työntekijöistä, sillä lentäminen kehittyvissä maissa vaatii tuekseen huollon ja toimivat rakenteet.

– Yhdessä lentomaistamme ei ole vielä edes ilmailuhallintoa.

MAF lennättää sairaanhoitajia rokottamaan ihmisiä

Mitä työllä sitten saadaan aikaan? Janne Ropponen ottaa esimerkiksi Tansanian, joka on suomalaisille siellä työskentelevien lentäjien kautta erityisen läheinen.

– Suomalaiset ovat tänä vuonna lahjoittaneet 100 000 euroa avustuslentojen toteuttamiseen. Rahasta osa on suunnattu erikseen polttoainekuluihin, osa laajemmin lentotoimintaan Tansaniassa ja muualla. Tansaniassa lähes 20 000 ihmistä saanut MAF:n avulla mahdollisuuden perusterveydenhoitoon.

Terveydenhoito tavoittaa tällä tavoin myös karjan mukana muuttavat maasait.

MAF Tansanian yksi merkittävimmistä työmuodoista on lentää tansanialaisia sairaanhoitajia maan syrjäisille alueille. Viime vuonna näiden lentojen avulla mahdollistettiin 18 604 ihmisen terveydenhoito. Apua saaneista 14 817 oli lapsia ja loput aikuisia, jotka olivat pääasiassa lastensa kanssa rokotuksiin tulevia äitejä.

– Kisuahelin kielen matka-sanan “safari” mukaan on näitä lentoja alettu kutsua lentosafareiksi. Kiitoratojen lähellä oleville klinikoille terveydenhoitoa ja rokotuksia saamaan kävellään usein pitkiäkin matkoja, ja terveydenhoito tavoittaa tällä tavoin myös karjan mukana muuttavat maasait.

MAF:n lentäjille nämä neljän tai viiden päivän mittaiset työreissut sisältävät Ropposen mukaan lentämisen lisäksi monenlaista muutakin työtä. Lentäjät osallistuvat klinikoiden työhön esimerkiksi avustamalla lasten punnituksissa.

MAF Suomella on parhaillaan käynnissä joulukeräys.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.