null Nuori kokeilee rajoja

Nuori kokeilee rajoja

Asiantuntijat kommentoivat Raamatun henkilöiden elämäntilanteita nykypäivän näkökulmasta.

Paluumatkalla pääsiäisjuhlilta Jerusalemista Maria ja Joosef havahtuvat siihen, ettei 12-vuotiasta Jeesusta näy missään. He etsivät häntä kolme päivää. Lopulta Jeesus löytyy temppelistä keskustelemassa oppineiden kanssa. (Luukkaan evankeliumin 2. luku)

Vanhemmat olivat huolissaan, mutta pojan mielestä tilanne oli hallinnassa. Joonas Kekkonen Väestöliiton Nuorten Puhelimesta, onko asetelma tuttu?

— Terve nuori hakee rajojaan ja kasvaa niitä päin ryntäilemällä. Tähän vaiheeseen kuuluvat yliarviot omista kyvyistä ja vaarojen aliarviointi. Vaarojen arviointikyky on parempi niillä nuorilla, joita vanhemmat ovat kyenneet tukemaan ja jotka ovat saaneet ottaa turvallisia riskejä. Jos vanhemmat eivät esimerkiksi juhlimiseltaan kykene pitämään huolta nuoresta, hän voi tulla sokeaksi riskeille, joita kaupungilla kohtaa.

Miten kasvava nuori muuttuu?

— Hänen aivonsa muuttuvat ja hänen ruumiinsa muuttuu. Maailma aukeaa silmien edessä uutena ja herättää uteliaisuutta. Nuori haluaa tietää ja kokea. Ikätoverien seura, harrasteet, seurustelu ja kodin ulkopuolinen maailma vievät usein huomion liki kokonaan.

Mistä löytyy oikea tasapaino vapaudelle ja vastuulle?

— Vanhempien tärkein tehtävä on katsoa, että perustarpeet, kuten nukkuminen, hygienia ja syöminen hoituvat, eikä nuori vahingoitu. Nuoren on myös opittava, että asialliset hommat, kuten koulunkäynti, hoidetaan ja lupauksista pidetään kiinni, vaikkei aina huvittaisi. Nuoren ääntä ja harkintaa on kuultava, jotta hän osaisi käyttää niitä myös aikuisena.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.