null Nuorille saatava töitä

Nuorille saatava töitä

Työttömyys on kipeää todellisuutta entistä useammalle suomalaiselle ja yt-neuvottelut sekä lomautukset arkipäivää. Alhainen korkotaso ja kuluttajien luottamuksen elpyminen antavat pieniä merkkejä paremmasta, mutta todennäköisesti työttömyys vielä jonkin verran kasvaa.

Työttömyysaste on viime vuodesta noussut 2,6 prosenttia ja työttömiä oli huhtikuussa 68 000 enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Monessa yrityksessä on ikääntyneitä työntekijöitä enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti siirretty eläkeputkeen.

Vantaan työttömyysaste on alempi kuin maassa keskimäärin, mutta työttömiä työnhakijoita on täälläkin 8000. Välillisesti työttömyys kirpaisee vielä paljon isompaa joukkoa, sillä suurella osalla työttömistä on perhe.

Taantuma näkyy myös seurakuntien diakoniavastaanotoilla, jonne moni työttömäksi jäänyt on jo tiensä löytänyt. Kunnille työttömyys merkitsee verotulojen laskua ja sitä kautta lisää vaikeuksia. Menoja pitäisi leikata ja samaan aikaan toimeentulotuen ja muun sosiaalityön tarve kasvaa.

Tulevaisuuden kannalta erityisen ikävä ongelma on nuorten työttömyys. Koko maassa oli huhtikuun lopussa työttömänä lähes joka neljäs nuori. Vantaalla alle 25-vuotiaita työttömiä oli 1017 eli 12,6 prosenttia — luku on lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta.

Vantaan kaupunki ottaa ongelman onneksi vakavasti, sillä viime viikolla pidetyssä työllisyysseminaarissa kaupunginjohtaja Juhani Paajanen kertoi kaupungin taloustilanteestaan huolimatta panostavan budjetoitua enemmän nuorten työllistämiseen ja oppisopimuksiin.

Syytä onkin, sillä nuorten työttömyydellä voi olla arvaamattoman ikävät seuraukset. Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajan Pekka Saurin mukaan työttömyys on vakava uhka nuorten mielenterveydelle. Kun ihminen ei pääse kunnolla elämän alkuun, usko tulevaisuuteen alkaa helposti horjua. Siksi kaikki mahdollinen on tehtävä, jotta nuorille saadaan töitä tai opiskelupaikka.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.