Kirjat: Finlandia-voittaja Taivaanpallo näyttää, miten suojatonta oli naisen elämä 1600-luvulla

Kirjat: Finlandia-voittaja Taivaanpallo näyttää, miten suojatonta oli naisen elämä 1600-luvulla

Mikael Niemen romaanissa Karhun keitto Lars Levi Laestadius taas piti huolen heikoista. Herätysliikejohtajan esittäminen murhamysteereitä tutkivana salapoliisina tuntui kuitenkin päälle liimatulta.

Pienen pojan suuri matka

En yhtään ihmettele, miksi Olli Jalosen Taivaanpallo voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Se on sekä suvereeni näyttö kokeneen kirjailijan taidosta ja kielentajusta että mukaansatempaava kertomus, jota lukee vähän samassa hengessä kuin vanhan ajan poikakirjoja.

Romaanin minäkertoja on Saint Helenan saarella brittiläisessä siirtokunnassa varttunut isätön Angus-poika, jolla on utelias mieli ja tarkat silmät. Saarella vieraillut tähtitieteilijä Edmond Halley on kouluttanut pojan havainnoimaan tähtiä ja lintuja, ja saaren pappi puolestaan opettaa hänet lukemaan ja kirjoittamaan.

Jalonen tavoittaa elävästi ja uskottavasti pikkupojan maailman, hänen huomionsa ympäröivästä maailmasta, lähipiirinsä ihmisistä ja omista tuntemuksistaan – ja pojan tiedon ja ymmärryksen rajat. Angus on valloittava ja vilpitön hahmo. Kun Angus lähetetään pois pienestä, kotoisasta maailmastaan ja salamatkustajana laivalla kohti Lontoota, hänen urheutensa ja toiveikkuutensa saa lukijalle palan kurkkuun pitkäksi aikaa.

Taivaanpallo sijoittuu 1600-luvulle, kiehtovaan aikaan, jolloin luonnontieteissä tehdään läpimurtoja ja ristiriita uuden tieteen ja kirjaimellisesti tulkitun Raamatun maailmankuvan välillä alkaa olla ilmeinen. Toisaalta tämän rinnalla elää ihmisten mielessä edelleen vanha henkien ja taikojen todellisuus.

Kirjan henkilöt elävät armottomassa maailmassa, jossa syntyperä ja sukupuoli pitkälle ratkaisevat sen, millaisia mahdollisuuksia ihmiselle avautuu. Anguksen leskiäidin ja isosiskon kohtalot näyttävät, kuinka suojatonta naisen elämä ilman aviomiestä tuolloin oli.

Olli Jalonen: Taivaanpallo. Otava 2018.

Lestadiolaisen herätysliikkeen perustaja salapoliisina

Ruotsalaiskirjailija Mikael Niemi tunnetaan Suomessa 2000-luvun alun suosikkiromaanista Populaarimusiikkia Vittulajänkältä. Niemen uusin romaani Karhun keitto sijoittuu samoille seuduille Tornionjokilaaksoon, mutta aivan toiseen aikaan, 1800-luvun puoliväliin. Silloin Lapissa Suomen ja Ruotsin rajaseuduilla elettiin hengellisen herätyksen aikaa. Sen keskeinen hahmo oli pappi Lars Levi Laestadius, jonka talouteen Niemi on romaaninsa tapahtumat sijoittanut.

Laestadiuksen lisäksi romaanin keskeinen henkilö on hänen oppipoikansa Jussi. Niemen kuvaama Laestadius on suurisydäminen mies, jolla riittää aikaa ja voimia seurakuntansa pienimpien puolustamiseen. Nälkiintyneen ja pahoinpidellyn Jussinkin hän on pelastanut kotiinsa ja ottanut oppiinsa.

Laestadiuksella riittää tarmoa muuhunkin kuin sanan julistamiseen. Hänen intohimonsa on Lapin luonto, erityisesti sen kasvit.

Paikallisen papin tiedemiehen tarkkuudella tekemiä havaintoja ja päätelmiä tarvitaankin, kun kylällä tapahtuu selittämättömiä kuolemantapauksia, mutta oikeastaan tämä dekkarijuoni tuntuu turhalta ja päälle liimatulta. Ainakin minulle Niemen elämänmakuisesti kuvaamassa lappilaisen maalaiskylän arjessa ja sikäläisten ihmisten hengellisessä liikehdinnässä ja hurmoksessa olisi ollut eksotiikkaa riittämiin.

Mikael Niemi: Karhun keitto. Like 2018.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi