Oma kutsumus voitti lopulta
Marginaalissa kasvanut. Meri-Anna Hintsala ymmärtää ihmisiä, jotka elävät sivussa yhteiskunnan ja kirkon valtakulttuurista. ”Uskolla on myös heille annettavaa”, hän sanoo.

Marginaalissa kasvanut. Meri-Anna Hintsala ymmärtää ihmisiä, jotka elävät sivussa yhteiskunnan ja kirkon valtakulttuurista. ”Uskolla on myös heille annettavaa”, hän sanoo.

Oma kutsumus voitti lopulta

Vanhoillislestadiolainen lapsuus kasvatti Meri-Anna Hintsalasta naisen, joka uskaltaa seurata kutsumustaan.

”Vaikenemisen loputtua alkaa yllätysten tie. Kunnioittaen katson lestadiolaisliikkeen mareja, meriannoja, johannoita.”

Helsingin piispa Irja Askola nimesi hiljattain Facebook-päivityksessään rohkeita naisia, jotka ovat avanneet vanhoillislestadiolaisen liikkeen todellisuutta julkiseen keskusteluun. Yksi heistä on Essen kolumnistina tällä viikolla aloittava Meri-Anna Hintsala, joka työskentelee kirkkohallituksessa viestintäsuunnittelijana.

Rohkea nainen sanoo hiljaisella äänellä kasvaneensa pumpulissa, tietämättä mitään pahasta maailmasta.

Hintsala varttui vanhoillislestadiolaisessa perheessä, jossa ei ollut televisiota. Viihde ei ollut muutenkaan läsnä, ja lasten yhteistä aikaa täytti omaehtoinen leikki.

”Koen, että vanhemmat antoivat meidän olla lapsia. Tiedostin sen, että muut ikätoverini elivät kulttuurin keskellä, jota en itse tuntenut”, hän sanoo.

Turvaa antoi se, että äiti odotti kotona, kun Meri-Anna tuli koulusta. Vaikka perheen lapsiluku kasvoi vuosien varrella neljääntoista, Meri-Anna koki, että hänellä oli omistautuva äiti.

Perhe muutti usein isän työn perässä. Hintsala on asunut muun muassa Helsingissä, Tuusulassa, Kouvolassa ja Oulussa. Uudelta paikkakunnalta löytyi aina vanhoillislestadiolaisen yhteisön tarjoama hengellinen koti.

Suuressa perheessä jäätelöpaketilla oli monta jakajaa, ja vanhimpana sisaruksena Meri-Anna selvitti pienempien välisiä kahnauksia. Sisimpään kasvoi vahva oikeudentunto.

”Minulla tökkii tosi paljon, kun näen epäoikeudenmukaisuutta”, Hintsala sanoo.

Kodin turvallisuutta loi osaltaan vanhoillislestadiolainen armon julistus. Ristiriitojen sopimiseen liittyi aito anteeksi antamisen ja saamisen kokemus ja mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä.

”Siinä mahdollisuudessa olen roikkunut aikuisenakin. Koen, että anteeksiantaminen on ydin, johon perustan oman toivoni”, Hintsala sanoo.

Viime vuosina paljastuneiden pedofiilirikosten yhteydessä on tullut ilmi vanhoillislestadiolaisen ripin väärinkäyttöä. Hintsala tunsi uutisia lukiessaan surua: se, mikä on ollut itselle keskeinen voimavara, on toiselle musertava kokemus, johon on liittynyt vallankäyttöä ja painostusta.

Paikkakunnan vaihdokset antoivat mahdollisuuden tarkkailla paikallisten rauhanyhdistysten toimintaa. Hintsala huomasi selviä eroja siinä, mitä pidettiin sopivana käytöksenä. Uskovaisille opetettiin, että elämäntapakysymykset eivät ole keskeisiä, mutta silti niitä pidettiin jatkuvasti esillä.

”Olin paikalla monissa tilanteissa, joissa luotiin yhteisiä pelisääntöjä ja keskusteltiin urakalla siitä, mikä olisi uskovaiselle sopiva elämäntapa. Ymmärsin, että normit ovat ihmisten keskinäisiä sopimuksia, joita sitten hengellistetään.”

Yläasteella Hintsala palkittiin Euroopan komission kirjoituskilpailussa. Nuori kirjoittaja matkusti Helsingin Säätytalolle vastaanottamaan Kalevala-korun, ja Elimäen paikallislehti teki hänestä jutun.

Tapaukseen liittyy symboliikkaa, joka naurattaa Hintsalaa. Palkittu kirjoitus käsitteli musliminaisten oikeuksia, ja palkinnoksi saatu ankkariipus oli hedelmällisyyden symboli. ”En ole voinut käyttää sitä korua”, Hintsala sanoo.

Halu tehdä hengellistä työtä heräsi yläkouluikäisenä, mutta Hintsala sulki papin ammatin mielestään, koska naisten pappeutta pidetään vanhoillislestadiolaisuudessa syntinä. Hän hakeutui kuitenkin opiskelemaan teologiaa ja valmistui uskonnonopettajaksi.

Hintsalan vuonna 2007 valmistunut pro gradu -tutkimus käsitteli vanhoillislestadiolaisten äitien mammapalstoja, suljettuja nettiyhteisöjä, joissa käsiteltiin muun muassa jaksamista suurperheen äitinä ja liikkeen piirissä torjuttua ehkäisyä. Hintsala kävi kodeissa haastattelemassa pienten lasten äitejä ja törmäsi karuun todellisuuteen.

”Kun kysyin, miten äidit näkevät oman tulevaisuutensa, useampi heistä alkoi itkeä”, Hintsala kertoo.

Toivottomuuden taustalla oli henkistä pahoinvointia, talous- ja terveysongelmia ja huolta siitä, kuinka paljon lapsia vielä tulee. Toisaalta yhteisö tarjosi myös turvaa ja tukea ja toiset äidit vertaiskokemuksia.

Kun Hintsala alkoi puhua tutkimustuloksistaan, hän tiesi astuvansa yhteisössään ei-toivotulle alueelle.

”Pitkään yritin ymmärtää kaikkia osapuolia viimeiseen saakka ja pyrin siihen, etten sulkisi ovia. Mutta jossakin vaiheessa tajusin, etten voi aina sovitella.”

Sovittelun raja tuli vastaan, kun nuoruudessa itänyt papin kutsumus heräsi. Hintsala oli aloittanut työn kirkkohallituksen Hengellinen elämä verkossa -hankkeessa ja huomasi olevansa kirkossa vahvasti kotonaan. Hintsala täydensi tutkintoaan, ja viime vuoden joulukuussa Espoon piispa Tapio Luoma vihki hänet papiksi.

”Tässä asiassa en voinut rakentaa siltaa. Tunsin, että tämä on oma kutsumukseni, ja minulla on oikeus kuunnella sitä”, Hintsala sanoo.

Vihkimystä edeltänyt syksy oli raskas. Voimat menivät vihkimykseen liittyviin keskusteluihin ja oman kutsumuksen puolustamiseen. Hintsala oli toiminut Espoon rauhanyhdistyksen lapsi- ja nuorisotyössä, mutta vihkimyksen jälkeen se ei käynyt enää päinsä.

Hintsalaa ei kuitenkaan suljettu pois uskovaisten yhteydestä. Hintsalan mukaan tämä kertoo vanhoillislestadiolaisen liikkeen muutoksesta.

”Siellä aletaan ymmärtää, että kenelläkään ihmisellä ei ole Jumalan valtaa eikä oikeutta sulkea toista Jumalan armon ulkopuolelle”, Hintsala sanoo.

Kuka?

Viestintäsuunnittelija, pappi, Tuoreet oksat viinipuussa – vanhoillislestadiolaisuus peilissä -kirjan tekijä yhdessä Mauri Kinnusen kanssa. Väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.

Mistä?

Asuu Espoon Tillinmäessä puolisonsa Mikko Hintsalan, kolmen lapsen ja Laku-kissan kanssa.

Missä?

Ulkoilee mielellään Espoon merenrannoilla ja metsissä.

Motto?

”Sain pappisvihkimyslahjaksi keramiikkalaatan, jossa on teksti ’Muista siipesi kantavat’. Sitä katson ja muistan.”

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: