Kaikkia lestadiolaisnaisia ei pitäisi nähdä alistettuina uhreina, sanoo äitien verkkokeskusteluja tutkinut Meri-Anna Hintsala
Meri-Anna Hintsala arvioi, että keskustelu lestadiolaisäitien asemasta on muuttanut ilmapiiriä vapaammaksi ja lisännyt yhteisöön kuuluvien valinnanmahdollisuuksia.

Meri-Anna Hintsala arvioi, että keskustelu lestadiolaisäitien asemasta on muuttanut ilmapiiriä vapaammaksi ja lisännyt yhteisöön kuuluvien valinnanmahdollisuuksia.

Kaikkia lestadiolaisnaisia ei pitäisi nähdä alistettuina uhreina, sanoo äitien verkkokeskusteluja tutkinut Meri-Anna Hintsala

Kun lestadiolaisnainen tulee raskaaksi, hänen ajatellaan osallistuvan Jumalan luomistyöhön. Siksi ehkäisy on niin hankala kysymys.

Maallistuneesta valtakulttuurista käsin saattaa olla vaikea ymmärtää valintoja, joita konservatiivisten uskonnollisten yhteisöjen jäsenet, esimerkiksi vanhoillislestadiolaiset, elämässään tekevät, arvioi kirkkososiologiasta teologian tohtoriksi lauantaina väittelevä Meri-Anna Hintsala. Hän on tutkinut sitä, miten vanhoillislestadiolainen usko ruumiillistuu ehkäisykäsityksestä ja homoseksuaalisuudesta käydyissä verkkokeskusteluissa.

Hintsalan väitöskirjan otsikko Taivasta varten luotu tiivistää sen, miksi moni äiti kieltäytyy ehkäisystä silloinkin, kun hänen fyysinen tai psyykkinen terveytensä ei enää välttämättä kestäisi uutta raskautta ja synnytystä.

– Ehkäisemättömyyttä perustellaan ensisijaisesti sillä, että halutaan sitoutua uskon kokonaisuuteen. Ihmisen maanpäällinen elämä ja ruumis nähdään väliaikaisena. Elämällä on lestadiolaisen teologian näkökulmasta paljon suurempi alku ja päämäärä. Minua hätkähdytti se, että kiitollisuutta korostettiin niissäkin tilanteissa, joissa olisi paljon valittamista, Hintsala kertoo.

Sitoutuneet mutta myös irtautuneet kiitollisia

Vanhoillislestadiolaisuus on Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä suurin. Siihen arvioidaan kuuluvan noin 100 000 suomalaista. Opetus Jumalasta Luojana on liikkeen teologiassa keskeinen, minkä vuoksi ehkäisyyn suhtaudutaan kielteisesti ja perheet ovat usein suuria.

Minua hätkähdytti se, että kiitollisuutta korostettiin niissäkin tilanteissa, joissa olisi paljon valittamista.

Hintsalan tutkimissa verkkokeskusteluissa kestoteemaksi nousi oman paikan pohtiminen suhteessa liikkeen opetukseen ja sen kritiikki.

– Löysin kolmenlaista toimijuutta. Opetukseen sitoutuneet olivat kiitollisia siitä, että saavat elää opetuksen mukaisesti. Täysin irtautuneet puolestaan olivat kiitollisia siitä, että he olivat päässeet irti liikkeen uskonnollisesta viitekehyksestä. He olivat muotoilleet uskoaan omannäköiseksi.

– Kolmas ryhmä, epäilijät, oli osittain kiinni liikkeen opetuksessa. Heillä päällimmäinen tunne oli ahdistus. Ristiriita uskonnollisen yhteisön teologisen tradition ja oman hyvinvoinnin välillä oli niin suuri, Hintsala kertoo.

Rohkaisua omannäköisille ratkaisuille

Hintsalan mukaan verkkokeskusteluista haetaan rohkaisua monenlaisille omannäköisille ratkaisuille, jotka eivät aina ole mustavalkoisia, vaan pikemminkin liikkuvia ja joustavia. Saatetaan esimerkiksi päätyä käyttämään ehkäisyä, mutta jäädä silti yhteisöön. Jotkut taas irtaantuvat yhteisöstä sosiaalisesti ja elämäntavoiltaan, mutta kokevat silti uskonkäsityksiltään olevansa edelleen lestadiolaisia.

Hintsala huomasi, että verkkokeskusteluja käyneet naiset tunsivat liikkeen opetuksen hyvin ja silloin kun he kritisoivat sitä, argumentit olivat teologisia, mutta arjesta nousevia. Liikkeen opetukseen sitoutuneita ei Hintsalan mielestä pitäisi kuitenkaan nähdä alistettuina uhreina. Hän vertaa ehkäisykeskustelua keskusteluun, jota on käyty musliminaisten huiveista.

– Keskustelussa ohitetaan helposti naisten oma uskonnollinen toimijuus. Se on moninaista ja hyvin usein punnittua ja tiedostettua siitäkin huolimatta, että sitä selitetään sosiaalisilla paineilla.

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi