null Onko hotellissa tilaa?

Onko hotellissa tilaa?

Maria ja Joosef joutuivat verottajan vuoksi matkustamaan kotoaan Nasaretista Betlehemiin. Heidän saavuttuaan perille lapsi alkoi syntyä. Koska kaupungin majapaikat olivat tupaten täynnä, Jeesus syntyi eläinsuojassa. (Luukkaan evankeliumin 2. luku).

Hotellipäällikkö Päivi Holappa Sokos Hotel Flamingosta, millaiselta näyttää majoitustilanteenne tänä jouluna?

— Olemme nyt toista joulua auki ja varaustilanne näyttää yhtä mukavalta kuin viime jouluna. Meille on tulossa enimmäkseen perheitä, mutta myös pariskuntia, viettämään joulua.

— Asiakkaillemme on tarjolla majoituksen ja runsaiden jouluruokabuffeiden lisäksi monenlaista tekemistä vesipuistossa, kylpylässä, keilaviihdekeskuksessa, hohtogolfissa sekä elokuvien parissa. Myös joulupukki ja joulumuori käyvät aattona lasten luona esittämässä tervehdyksensä.

Löytyisikö majatalostanne jouluaattoiltana sijaa ovea kolkuttavalle pariskunnalle, jonka nainen on viimeisillään raskaana?

— Aivan varmasti meillä löytyisi tilaa vielä tälle pariskunnalle.

Teillä on kotieläimistä 10 euron lisämaksu. Saisiko pariskunnan aasi sillä majapaikan?

— Meillä tosiaan otetaan lemmikkielämistä 10 euron lisämaksu viipymää kohti. Mikäli tämä aasi olisi perheen lemmikki ja sisäsiisti ja asuisi perheen kanssa samassa tilassa, voisi majapaikan saaminen olla ehkä mahdollista. Sinänsä aasia lemmikkinä ei ole tullut vielä tähän päivään mennessä Sokos Hotelleissa vastaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.