Onko uskominen tyhmää? Ainakin se on usein terveellistä
Onko uskominen järjetöntä ja uskovat typeriä, tosiasiat kieltäviä lampaita?

Onko uskominen järjetöntä ja uskovat typeriä, tosiasiat kieltäviä lampaita?

Onko uskominen tyhmää? Ainakin se on usein terveellistä

Jumaluskoa on kritisoitu monilla tieteellisillä, käytännöllisillä ja moraalisilla perusteilla. Usko tuo kuitenkin vastauksia moniin suuriin kysymyksiin ja voi tuottaa yhteistä hyvää.

Kun alkaa pohtia, onko uskominen tyhmää, on ensin määriteltävä, mitä tarkoittaa tyhmyys. Tutkija, uskonnonfilosofi ja teologian tohtori Aku Visala kertoo, että tyhmyydellä voi olla monta merkitystä.

"Se voi tarkoittaa ensinnäkin sitä, että uskova on tyhmä eli vähä-älyinen tai lapsellinen. Voi myös ajatella niin, että usko Jumalaan on perusteetonta tai lapsellista. Joku voi ajatella niinkin, että usko Jumalaan ei ole hyödyllistä”.

Esimerkiksi osa ateisteista ajattelee, että usko on tyhmää kaikissa näissä merkityksissä. Miksi he sitten ajattelevat näin? Visalan mukaan jumalauskoa vastaan voidaan esittää ainakin kolmenlaista kritiikkiä.

”Tiedollisen kritiikin mukaan jumalausko on perusteetonta tai huonosti perusteltua. Lisäksi väitetään, että jumalausko syntyy ihmisissä väärällä, epäluotettavalla tai irrationaalisella tavalla. Se on tulosta esimerkiksi epätoivosta, harhakuvitelmista tai vastaavista.”

Jumalauskoa on kritisoitu myös käytännöllisillä ja moraalisilla perusteilla. Tällöin väitetään, että jumalausko synnyttää moraalittomuutta tai aiheuttaa yhteiskunnallisia ongelmia.

”Itse kuitenkin ajattelen, ettei meillä ole kovinkaan hyviä perusteita ajatella, että usko Jumalaan olisi tosiasiassa tyhmää. Argumentit Jumalan olemassaolon puolesta ovat vahvempia kuin yleensä ajatellaan.”

Myös tiedollisesti ottaen jumalausko ei ole sen epäluotettavammalla pohjalla kuin arkiset uskomuksemme. Myös moraalinen kritiikki epäonnistuu Visalan mielestä. Voidaan osoittaa, että jumalauskolla on lukuisia, moraalisesti suotavia seurauksia.

Ufoihin uskominen voi olla tyhmää

Filosofian Akatemian perustaja, filosofi ja kirjailija Lauri Järvilehto on sitä mieltä, että uskomisen tyhmyys riippuu siitä, millä tavalla uskotaan. Tietohan määritellään perustelluksi todeksi uskomukseksi.

”Kaikilla on valtava määrä uskomuksia, jotka vaihtelevat siitä, että uskon jääkaapissa olevan maitoa siihen, että uskon Maan kiertävän Aurinkoa.”

Tieteen tehtävä on seuloa tieto epätosista uskomuksista.

 

Jos uskomusta ei voi todistaa, on kyse uskonnollisista asioista, joissa jokainen päättää viime kädessä itse.
- Lauri Järvilehto

 

”Tästä syystä esimerkiksi UFO-nettisivustojen sisältö tai rokotekritiikki eivät täytä tiedon tunnusmerkkejä, koska lähemmällä tarkastelulla näissä esitettyjen uskomusten perusteet eivät kanna. Tällaiseen uskominen on siis tyhmää”, Järvilehto toteaa.

Uskonnollinen usko on Järvilehdon mukaan tieto-opillisesti kolmas, edellisistä riippumaton kategoria. Se on niiden uskomusten joukko, joita emme edes voi täysin ymmärtää tai perustella.

”Jos uskomusta ei voi todistaa, on kyse uskonnollisista asioista, joissa jokainen päättää viime kädessä itse. Tällöin uskomuksista, joista seuraa hyvää, kannattaa usein pitää kiinni.”

Uskova löytää usein yhteydentunteen

”Ehkä aivan aluksi on hyvä todeta, että jos usko on tai olisi tyhmää – niin ainakin se on terveellistä.  Eri tutkimusten valossa uskonnolliset ihmiset ovat keskimäärin terveempiä ja elävät pitempään”, on professori, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Matti O. Huttusen mielipide.

Huttusestakaan totuus ei ole aivan näin yksinkertainen. Uskon terveellisyys niin yksilön kuin yhteisönkin kannalta riippuu uskonnollisuuden luonteesta. Mitä avarampi usko on, sitä suurempi on sen terveysarvo.

Ehdoton kirjainuskovaisuus tai uskoja pilkkaava kirjainateismi voi Huttusen mukaan uhata niin omaa kuin toisten hyvinvointia, terveyttä tai pahimmillaan jopa henkeä. Uskot ja uskonnot ovat ihmisen vastaus ihmisenä olemisen keskeisiin ongelmiin – suruun, kuolemaan, yksinäisyyteen, ulkopuolisuuteen, merkityksettömyyteen.

”Uskova löytää uskonsa vuoksi yhteydentunteen ja on sen vuoksi usein ei-uskovaa rationaalista toveriaan myötätuntoisempi ja rakkaudellisempi, vaikka hänen uskonsa perusteet olisivat kuinka tyhmiä tahansa”, Huttunen sanoo.

Itseään hän kuvaa uskonnolliseksi ateistiksi, koska ei usko Jumalaan, mutta on silti ortodoksisen kirkon jäsen.

Hyötyä tärkeämpää on totuus

Uskosta voi siis olla yksilölle tai yhteisölle joko hyötyä tai haittaa. Aku Visalan mielestä tätä oleellisempaa on, onko se totta. Hyöty tai haitta kun eivät tee kyseisestä uskomuksesta totta.

”Ajattelenkin varsin monien ihmisten uskovan Jumalaan siksi, että heistä Jumala vaikuttaa olevan olemassa. Kysymys jumalauskon hyödystä on toissijainen. Uskomme joidenkin väitteiden olevan totta, koska ajattelemme näiden väitteiden kuvaavan maailmaa oikein”, Visala kertoo.

Matti O. Huttunen taas muistuttaa, että osa uskovista kuuluu kirkkoihin vain sukunsa ja kulttuurinsa perinteiden vuoksi, eivätkä he sen vuoksi juurikaan pohdi uskojensa totuutta tai totuudellisuutta. Aikuisiällä tapahtuvien uskoon tulemisten taustalla on useimmiten hyvin henkilökohtainen kokemus – odottamatta tuleva tunneyhteyden tai pyhyyden kokemus.

”Tuo ulkopuoliselle mystiseksi jäävä kokemus on aina henkilökohtainen, eikä sitä voi siirtää toiselle. Kokemuksena se on kuitenkin tosi ja siinä hetkessä ihmistä syvästi eheyttävä – samaan tapaan kuin eroottisen rakkauden ensikokemus. Uskoon tuleminen on eroottista rakastumista koko maailmaan”, kuvaa Huttunen.

Usko voi lisätä nöyryyttä ja vastuuntuntoa

Lauri Järvilehdosta kaikkein vaarallisinta on uskonnollisen uskon ja politiikan yhdistäminen.

”Kun uskonnollisilla lauseilla, jotka eivät siis käänny tieteellisesti arvioitaviksi tosiseikoiksi ja siksi eivät myöskään poliittisiksi toimintakehotuksiksi, yritetään perustella politiikkaa, syntyy rumaa jälkeä, riippumatta siitä, mistä uskonnosta on kysymys.”

Tämä on nähty niin Irlannin katolilaisten, Lähi-Idän muslimien kuin amerikkalaisten kiväärikristittyjenkin edesottamuksissa.

 

Jos uskon Jumalaan, sisältyy tähän se seuraus, etten voi enää ajatella olevani kokonaan elämäni, vapauteni ja moraalini herra.
- Aku Visala


”Vaarattomampi, mutta höhlä uskon muoto on taas hömppään uskominen, sellaisten asioiden ottaminen annettuina, jotka menevät tunteisiin ja tuntuvat jänniltä, mutta joille ei lopulta ole mitään todellisia perusteita”, Järvilehto sanoo.

Aku Visalan mielestä on ilmiselvää, että jumalausko on haitaksi paikoissa, joissa se on lailla kielletty tai muuten vainottu. Toisaalta jumalausko voi myös saada ihmisiä tekemään asioita, jotka he kokevat erittäin hankaliksi ja raskaiksi, esimerkiksi muiden tarpeiden asettamisen omien edelle.

”Lisäksi jumalausko saa lähes poikkeuksessa ihmiset tuntemaan syyllisyyttä ja kohtaamaan oman puutteellisuutensa ja rajallisuutensa. Jos uskon Jumalaan, sisältyy tähän se seuraus, etten voi enää ajatella olevani kokonaan elämäni, vapauteni ja moraalini herra. Olen vastuussa itsestäni ja teoistani toisen edessä”, Visala pohtii.

Lapsi kasvatettava vakaumuksensa mukaan

Monet asiat, jotka menneinä vuosikymmeninä ilmensivät suomalaisten yhteisesti jakamaa uskoa, on nykyisin asetettu kyseenalaiseksi. Uskonto ei saisi näkyä yhteiskunnassa ja vanhemmat pohtivat, onko väärin kasvattaa lasta omaan uskontoonsa.

”Pikemminkin ajattelen, että vanhemmilla on velvollisuus kasvattaa lapsensa kohti niitä uskonnollisia tai uskonnottomia näkemyksiä, joita he itse edustavat. Lapsella on erittäin vahva sisäsyntyinen taipumus kuulua samaan joukkoon vanhempiensa kanssa ja imitoida heitä. Jos vanhemmat eivät ota lastaan mukaan uskonnolliseen tai uskonnottomaan toimintaansa ja elämäänsä, kärsii lapsi tästä suuresti”, Aku Visala sanoo.

Myös Järvilehto on osin uskonnollisen kasvatuksen kannalla, koska se voi lisätä sellaista ymmärrystä, minkä sekulaarinen eli maallinen yhteiskuntamme on kadottanut. Molempien mukaan kuitenkin ihmisillä pitää olla oikeus määrätä etenkin aikuisena, mihin uskoo tai on uskomatta.

Ihminen voi olla hukassa maallistumisen keskellä

Lauri Järvilehto näkee nyky-yhteiskuntamme lähes täysin sekularisoituneena. Tiede on kaapannut maailmanselittäjän roolin uskonoppineilta. Samalla on kuitenkin heitetty lapsi pesuveden mukana: terveen yhteiskuntakehityksen ohella on myös luovuttu monista toimintamalleista, jotka aiemmin pitivät huolta ihmisten hyvinvoinnista, kuten oikeanlaiseen nöyryyteen kasvattamisesta tai yhteisöllisyydestä.

"Tästä syystä sekulaari yhteiskunta onkin synnyttänyt uudenlaisen eksistentiaalisen kriisin, jossa ihmiset eivät oikein tiedä, mistä etsisivät kivijalkaa maailmankuvalleen."

Onneksi ainakin liberaaleissa länsimaissa ihmisillä on yhä mahdollisuus organisoitua myös uskonnollisesti.

Aku Visalan mielestä sekularisaatio kuitenkin tarkoittaa uskonnollisuuden muutosta, ei häviämistä.

”Poliittiset ideologiat tulevat ja menevät. Uskonto ja erityisesti maailmanuskonnot ovat osoittautuneet hyvin pysyviksi. On aivan mahdollista, että uskonnot palaavat julkiseen elämään ja politiikkaan entistä vahvemmin. Näemme jo joitakin merkkejä tällaisesta kehityksestä”, Visala toteaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi