Jouko Kulomäen mieleen tulee lupaavia melodian alkuja missä ja milloin vain.
Pää täynnä sävelmiä
Jouko Kulomäki löysi vanhemmalla iällä itsestään uusia puolia.
Kymmenen vuotta sitten Jouko Kulomäki oli kuusikymppinen ja kirjoitti ensimmäisen runonsa. Se runo oli hänelle erittäin tärkeä, koska hän sai siinä purettua ulos mieltään painaneita asioita. Kirjoittamisen jälkeen hänelle tuli tunne, että hän haluaa sanoihin sävelen.
— Ajattelin ensin, että tilaan runoon sävelmän joltakin säveltäjältä, mutta en sitten tehnyt sitä. Minulla kun oli aina ollut haaveena tehdä edes yksi oma sävelmä.
Monilla musiikin harrastaja saattaa haaveilla oman musiikin tekemisestä. Kulomäen kohdalla intohimo säveltämiseen on siinä mielessä erikoista, että hän ei ole itse koskaan harrastanut musiikkia esimerkiksi soittamalla jotakin instrumenttia.
— Musiikinteoriasta muistin jotain siitä, mitä oppikoulussa oli pakotettu oppimaan, mutta teoria oli minusta silloin tylsintä, mitä tiesin.
Runon kirjoittamisen kirvoittamana Kulomäen päässä alkoivat kuitenkin sävelmät soida ja ensimmäisen kappaleen hän lauloi ystävälleen puhelimessa ja kysyi, mitä tämä piti siitä. Ystävä vastasi: ”Oikein kiva kappale. Olen kuullut tuon ennenkin.”
Musiikin opiskelua
Ystävän kommentti oli suora ja totta. Aluksi Jouko Kulomäen sävelmät olivat joitakin muistiin jääneitä vanhoja tuttuja lauluja. Mutta mies ei lannistunut, vanhoista piti päästä eroon, että uusia tulisi tilalle.
— Sain tietokoneeseeni alkeellisen nuotinnusohjelman. Kun siihen merkitsi nuotteja, kone soitti kappaleen virheineen päivineen. Silloin alkoi syntyä todella omia kappaleita. Mutta ilman musiikin teorian tuntemusta sillä tavalla ei saanut aikaan nuotteja, joita muut olisivat pystyneet soittamaan.
Kulomäki ilmoittautui Vantaan Aikuisopistoon musiikin teorian alkeiskurssille. Hän kertoi heti kurssin alussa, että haluaa oppia merkitsemään laulujansa paperille.
— Alkeiskurssin jälkeen kävin opettajani johdolla vielä jatkokurssin. Samalla kun hän opetti muita soittamaan, siinä sivussa hän tarkisti nuottini.
Musiikin opiskelu ei jäänyt siihenkään, vaan Kulomäki meni vielä Aikuisopiston tietokonenuotinnuskurssille.
Häävalssista häämarssiin
Toissa keväänä Jouko Kulomäki oli tulossa kihlattunsa kanssa jumalanpalveluksesta. He kävelivät kirkosta kotiin päin ja Jouko oli tavanomaisesta poiketen hiljaa. Kumppani ihmetteli, että mikähän nyt on vialla.
— Minulle tuli siinä kävellessämme päähäni kaunis melodian pätkä, enkä voinut menettää sitä. Päästyämme kotiin kirjoitin sen nopeasti ylös ja kerroin kihlatulleni, että kyse ei ollut välirikosta tai murjottamisesta, vaan siitä, että syntymässä oli meidän häävalssimme.
Pariskunta oli menossa kesäkuussa naimisiin. Kun Kulomäki näytti valmista häävalssia opettajalleen, tämä kehotti häntä säveltämään vielä häämarssinkin.
— Kysyin sitten kanttori Kari Jerkulta, sopisivatko säveltämäni kappaleet häihin. Hän piti niistä ja sovitti häämarssin uruille.
Kanttorin mielestä häämarssi sopi erityisen hyvin Seutulan kappeliin, josta nimi Kappelin häämarssi juontaa juurensa.
Levyllinen omia lauluja
Nykyisin Jouko Kulomäellä on aina mukanaan pieni sanelin, johon hän tallentaa melodianpätkän laulaen tai viheltäen. Melodian alkuja saattaa tulla mieleen missä ja milloin tahansa.
— Kerran istuin raitiovaunussa ja hyräilin hiljaa uutta melodiaa toistellen ja toistellen luullen, ettei kukaan kuullut. Yllättäen lähellä istunut nainen kääntyi puoleeni ja sanoi: ”Minä osaan nyt jo tuon kappaleen!”.
Häiden jälkeen Kulomäki rohkaistui kysymään Kari Jerkulta, että mitäs jos tehtäisiin levy — itse tehtyjä lauluja oli enemmänkin varastossa. Vantaankosken seurakunnan musikaalisten työntekijöiden ja muutaman muun ystävän avulla syntyi Hetkiä elämän tiellä -levy. Laulujen sanat tulevat Kulomäen omista kokemuksista.
— Meni 65 vuotta, että opin olemaan kiitollinen. Sen sijaan, että surisi vastoinkäymisiä, tässä iässä kannattaisi ajatella sitä hyvää, mitä vielä on jäljellä.
Hetkiä elämän tiellä -levyn julkistamiskonsertti su 16.10. klo 18.15 Myyrmäen kirkossa
Jaa tämä artikkeli: