Pääkirjoitus: Ajetaanko diakonia alas?
Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksen entinen johtaja, Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo oli 11.9. Kotimaa-lehdessä huolissaan diakoniatyön säilymisestä seurakunnissa.
Nykyään jokaisessa seurakunnassa pitää olla ainakin kirkkoherra, kanttori ja diakoniatyöntekijä. Kirkkohallituksen ehdotus, jonka mukaan uudessa seurakuntarakenteessa seurakunnan ainoaksi pakolliseksi viraksi jäisi kirkkoherran virka, johtaa Hiilamon mukaan seurakuntien diakoniatyön alasajoon. Diakonia joutuisi herkästi säästökohteeksi ja auttamistyö jätettäisiin vapaaehtoisten ja muiden työntekijöiden huoleksi.
Vantaan Laurin tämänviikkoinen pääjuttu antaa hyvän kuvan siitä, mitä diakoniatyö Vantaalla on. Diakoniatyöntekijät kohtaavat muun muassa työttömyyttä, yksinäisyyttä, päihde- ja mielenterveysongelmia, perhekriisejä, joskus jopa nälkää. He auttavat yhtä lailla kirkon jäseniä, kirkosta eronneita kuin maahanmuuttajia. Monille diakoniatyön kautta löytyy yhteisö, joka antaa toivoa ja iloa elämään.
Vantaan seurakunnilla ja seurakuntien yhteisissä palveluissa on yhteensä 34 diakoniatyöntekijää. Heidän työtovereinaan vapaaehtoistyössä on noin 800 ihmistä. Vapaaehtoiset ovat korvaamattomia, sillä työntekijöiden aika ei riitä kaikkeen ja usein vertaistuki on parasta apua. Diakonian ammattilaisia kuitenkin tarvitaan, sillä monien ihmisten tilanteet ovat hyvin monimutkaisia.
Diakoniatyön lisäksi seurakunnat tekevät paljon muutakin auttamistyötä: esimerkiksi tuhat vantaalaista sai viime vuonna apua perheneuvonnasta. Mutta diakonia on heikomman puolelle asettumisen kivijalka. Uskon, että tämä muistetaan Vantaalla. Hyvä se olisi muistaa koko kirkossa, muutenkin kuin juhlapuheissa.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: