Pääkirjoitus: Ennätykset ropisevat
Hakunilassa järjestettävä Jukolan viesti on megaluokan metsätapahtuma keskellä kaupunkia. Viestin osanottajamäärä, lähes 17 000, on ennätys. Tapahtumassa on lähes 1500 vapaaehtoista ja kymmenien tuhansien ihmisten yleisö. Autojakin taitaa olla liikkeellä noin 10 000.
Saattaa hyvin olla, että tapahtuma on tähän mennessä suurin Vantaalla pidetty yleisötilaisuus. Rock-festivaalit ja Keimolan ajot eivät ole moiseen yleisömassaan kivunneet. Vuonna 2016 saattaa syntyä uusi ennätys, kun Vantaalla järjestetään hengellinen suurtapahtuma herättäjäjuhlat.
Suunnistus on Suomeen sopiva laji, joka yhdistää liikunnan riemun ja luonnossa olemisen. Itse en koulua ja armeijaa lukuun ottamatta ole suunnistusta harrastanut, mutta tunnen ihmisiä, joille lajista on tullut intohimo. Minulle suurin into tyssäsi ehkä siihen, kun huomasin koulun suunnistuksessa juosseeni porukan perässä kartta väärin päin. Suunnistus ei ollut minun lajini, mutta kartanluvun opettelin ja kotimetsät kiersin.
Jukolan viestin järjestelyt ovat valtava urakka. Täytyy nostaa hattua niille, jotka ovat viestiä valmistelleet. Järjestelyissä on otettu hienosti huomioon myös ympäristö, ja syytä onkin, sillä viesti kulkee osittain Sipoonkorven kansallispuistossa. Se on arvokas aarre pääkaupunkiseudulla, joten on hyvä, että järjestäjät ovat tehneet kaikkensa, jotta sen paremmin eläimet kuin kasvit eivät massatapahtumasta kärsisi. Tämä onnistuu muun muassa reittisuunnittelulla, jossa osalle alueista on pääsy kielletty.
Kirkko on luontevasti mukana siellä, missä sen jäsenetkin ovat. Tapahtuman ohjelmaan kuuluu perinteisesti Metsäkirkko, joka tällä kertaa on Håkansbölen kartanon puistossa. Hakunilan seurakunnalla on kisa-alueella myös infopiste ja viestissä joukkue. Seurakuntalaisia on kannustettu talkoisiin.
Metsä on osa monen Jumala-suhdetta. Vanha sanonta ”metsä kirkkoni olla saa” tulee Immi Hellénin runosta Paimenpoika. Siinä paimenpoika istuu keskellä metsää, kirkkoa, jonka katto on korkealla ja miettii, että hän ei ole siellä yksin. Puut humisevat kuin urut.
Hiki päässä kisatessa sitä ei kenties ehdi miettiä, mutta uskon, että moni suunnistaja nauttii metsästä myös sen tarjoaman syvän rauhan vuoksi.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: