Pääkirjoitus: Erilaisina yhtä
Olin 1990-luvun puolivälissä Kuopiossa mukana järjestämässä ainutlaatuista tilaisuutta: eri kirkkojen yhteistä lähetystapahtumaa. Paikkakunnalla oli aitoa halua tutustua eri tavalla ajattelevien kristittyjen uskoon, keskustella ja rukoilla.
Kokemus yhteydestä yli oppirajojen teki vaikutuksen. Olen kaivannut tuota kokemusta, kun kirkon sisällä on käyty kiivasta kamppailua suunnasta. Asioista voidaan olla eri mieltä ja silti säilyttää rakkaus. Siihen tarvitaan kahta asiaa: toisen asemaan asettumista ja käytettävien sanojen valintaa.
Ei ole sattumaa, että Jeesus rukoili Johanneksen evankeliumissa olevassa jäähyväisrukouksessaan, että hänen opetuslapsensa olisivat yhtä. Hän näki ihmisten sydämeen, siihen miten me totuutta etsiessämme ja vallasta kamppaillessamme rakennamme muureja.
Kristikunnan historia on ollut pirstoutumisen historiaa, mutta myös yhteyden etsintää. Politiikassakin vaaditaan kykyä keskustella ja sopia toisin ajattelevien kesken. Kirkossa siihen velvoittaa eettinen vaatimus rakastaa jopa vihollistaan.
Valistusfilosofi Voltaire sanoi aikanaan sanat, joilla voisi olla merkitystä myös kirkon keskustelussa: “Olen kaikesta eri mieltä kanssasi, mutta taistelen loppuun asti oikeudestasi olla eri mieltä.”
Piispainkokouksen asettama työryhmä päätyi rajuun analyysiin siitä, miten käy, jos kirkossa ei opita keskustelemaan rakentavasti. Työryhmä totesi välimietinnössään: “Kirkon edellytykset hoitaa tehtäviään heikentyvät vakavasti, mikäli kirkko näyttäytyy riitelevänä ja ristiriitaisena yhteisönä.”
Työryhmä ei sano, ettei saa olla eri mieltä ja ettei pidä pyrkiä totuuteen ja muutoksiin. Työryhmä kehottaa olemaan erilaisinakin yhtä, näkemään vastustajatkin kristittyinä. Olemme kaikki matkalla kohti parempaa maailmaa, emme vielä perillä.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: