Pääkirjoitus: Hylkäätkö minut?
Muutama vuosi sitten sain puhelinsoiton. Minulle läheinen nuori oli joutunut elämässään kriisiin, koska hän joutui myöntämään itselleen olevansa homoseksuaali. En tiennyt, mistä oli kysymys, vaikka aavistin. Vastasin heti, että en tietenkään hylkää. Olet minulle rakas ja Jumalan luoma.
Jälkeenpäin hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan miettiessäni totesin, ettei soitto nyt ihan valtava yllätys ollut. Kun mietin hänen tulevaisuuttaan, en näe, että hän voisi olla muuta kuin on, oma itsensä. Ja jos hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on, hyväksyn myös hänen elämänkumppaninsa.
Tuttavapiirissäni on myös monia muita seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Eduskunnan käsittelyssä oleva tasa-arvoinen avioliittolaki on minulle heidän vuokseen laki, joka ei koske vain periaatteita tai arvoja. Kyse on oikeista ihmisistä, jotka etsivät paikkaansa tässä yhteiskunnassa ja maailmassa.
On yhteiskunnan asia ratkaista, miten se parisuhteista laissa säätää. Itselleni perinteinen miehen ja naisen välinen avioliitto on todella tärkeä. Mutta jos mietin näitä tuntemiani ihmisiä, mieleen tulee kysymys, haluaisinko itse elää rakkaimpani kanssa suhteessa, jota kutsutaan rekisteröidyksi.
Jos eduskunta hyväksyy tasa-arvoisen avioliittolain, kirkot voivat yhä päättää avioliittoteologiastaan. Kuten Porvoon piispa Björn Vikström totesi Facebookissa, kirkosta on mahdoton löytää enemmistöä, joka lähtisi muuttamaan perinteistä kristillistä avioliittokäsitystä. Samaa sukupuolta olevien parien avioliiton siunaamiseen voisi olla pienempi kynnys, kunhan siihen annetaan omantunnon vapaus. Rukoushetki on jo nyt mahdollinen.
Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: