Pääkirjoitus: Jäsenyydellä on merkitystä

Pääkirjoitus: Jäsenyydellä on merkitystä

Vaikka kirkkoon liittyi Vantaalla viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä, 679, kirkosta myös erosi poikkeuksellisen paljon väkeä, ennakkotiedon mukaan 2273.

Eniten eroajia niin Vantaalla kuin valtakunnallisesti oli joulukuussa, jonka aikana Eroa kirkosta -palvelu lähetti medialle kuusi tiedotetta, joilla pyrittiin lisäämään eroja. Tiedotteissa vedottiin ennätykseen erojen määrässä, hehkutettiin kirkolle aiheutuneita taloudellisia tappioita ja vedottiin siihen, että eroaja säästää rahaa.

Samaan aikaan kirkossa tapahtui toisensuuntaista liikettä. Kauneimmat joululaulut, lukuisat konsertit ja joulunajan messut keräsivät väkeä. Pyhän Laurin kirkon parkkipaikoilta oli monena iltana vaikea löytää tilaa. Seurakuntien diakoniatyö jakoi yli 800 vantaalaisten lahjoittamaa joulupakettia vähävaraisten perheiden lapsille, ruoka-avustuksia sekä kukkia vanhuksille.

Euroopan mitassa harvinaisen suuri joukko suomalaisia arvostaa kirkon työtä ja pysyy tiukasti sen jäsenenä. Vantaalla jäseniä oli vuoden lopussa 132 325. Tämä joukko on ison kiitoksen arvoinen.

Heidän ansiostaan tuhansilla vantaalaislapsilla ja nuorilla on kerhopaikka, suurin osa 15-vuotiaista saa astua kohti aikuisuutta rippileirillä, noin 500 paria vihitään avioliittoon ja sairaalapapit, perheneuvojat, diakoniatyöntekijät ja seurakuntapapit pystyvät antamaan tukea ja lohtua elämän vaikeuksissa.

Kirkon jäsenyyden merkitys ulottuu oman itsen ulkopuolelle, toisiin ihmisiin. Myös ne, jotka eivät nyt näe kirkolla merkitystä, saavat hädässään sieltä apua.

Kirjoittaja on Vantaan Laurin päätoimittaja.
pauli.juusela@evl.fi

Jaa tämä artikkeli: